keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kyllästynyt paskoihin kenkiin

No niin. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta eihittomitäpaskaa.

Jälleen yksi pari menehtyi, käyttökuukausia ehti kertyä maksimissaan kuusi, ostin nämä viime kesänä alennusmyynneistä. Lähtöhinta olisi muuten ollut 65€, voin kertoa että olisin hermostunut astetta enemmän jos olisin tuon hinnan maksanut. Kengät siis vain yksinkertaisesti repesivät kärjestä.



Olen ballerinatyttöjä.

Olen pitkään suosinut Vagabondin nahkaballerinoja, jotka kieltämättä ovat kestäneet käyttöä ihan suhteellinen hyvin. Ongelma itselläni on kuitenkin se, että kenkien perusmalli ei oikein omaan jalkaani istu. Saan ihan järkyttävät rakot joka kevät kun unohdan teipata koipirukkani. Olen ajatellut tietysti, että kenkiä kuuluu sisäänajaa, mutta jos monien kuukausien käytön jälkeen tulos on sama niin kyse saattaa olla tietysti jostain muustakin... Olen antanut huonon istuvuuden anteeksi oikeastaan vain materiaalin takia; "muttakuneonnahkaaniinpakkoollahyvät".

Luin hetki sitten erästä Eeva Kolun tekstiä, jossa hän kyseli ihmisiltä mitkä asiat ovat kohentaneet heidän arkeaan ja tehneet siitä suloisempaa. Useampi kommentoija valitsi hyvät kengät. Ajattelin mielessäni "minäkin haluan".

En vain tiedä mihin suuntaan kääntyisin. En tiedä, kulkeeko hinta laadun kanssa käsikädessä. Merkkivinkkejä ja muita jalkojen pelastuskeinoja otetan ilolla vastaan! Haussa siis ihan perusballerinat, joista löytyisi kunnon pohja ja materiaali tosiaan mielellään jotakin ei muovista. Myös mustat peruskorkokengät löytyvät ostoslistalta, ainakin Pura Lopezista olen kuullut hyvää...?

Ehkä tämä kesä voisi olla jo se tassuille ystävällinen.

EN: Too many crappy shoes. I've had enough. Do you have any recommendations/ brands that would last longer than six months?!

5 kommenttia:

  1. Ou nou... Otan osaa! Tiedän tunteen, ennen mulla meni joka kesä uudet converset puhki parissa kuukaudessa... Toivottavasti saat hyviä vinkkejä ja tassuillesi kunnon töppöset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan :) Pari hyvää vaihtoehtoa on kiikarissa alennusmyynneissä... ainoa vaan että hintaa riittää alen jälkeenkin. Katsotaan. Periaatteessahan voin ajatella, että koska kuljen kävellen niin voin sijoittaa autovakuutus (ja bensa)rahat kenkiin?

      Poista
  2. Eräs ystäväni vannoo Stylesnobin ballerinojen nimeen. Ne kieltämättä näyttävät kauniilta ja mukavilta, kantapään alla pientä kantaa, ja kuulemma ovatkin kivat jalassa:))
    Itse olen ollut turhan nuuka, H&M:n ym. baltsut useimmiten jalassa - ei hyvä. Mutta sain lahjakortin Kookenkään niin nyt on ostettava kunnon kengät! :)

    En ole kyllä aina ihan sitä mieltä että hinta ja laatu kulkisivat käsi kädessä; joillekin tuotteille on vaan kertynyt jotain status-lisähintaa ;/ Ja peruskuluttajana sitä ei aina etukäteen voi tietää..

    Kiitos Riika-vinkeistä! Täytyy seurailla siis tyyppejä jotka kuulostaa latvialaisilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsi oon yrittänyt sun vinkin jälkeen googlailla (ja näköjää unohtanut vastat kommenttiin, anteeksi ihanainen), mutta en ole löytänyt että voisiko näitä jollakin Tampereella päästä ihan sovittamaan. Nettialeista löytyi muutama tosi nätti pari... menee harkintaan tämäkin :) Myös Pretty Ballerinas on kai vähän parempaa laatua?

      Poista
    2. Kyllähän se esimerkiksi yli 100€ tuntuu ajatuksena vähän pahalta, mutta pitäisikin päästä sovittamaan. Mun polvet on olleet viime aikoina vähän kipeät niin motivaatio kenkiin sijoittamiseen on kasvanut kummasti :)

      Mutta sehän se, kun ei voi tietää. Jostain saattaa löytyä joku tosi pieni, edullinen ja ihan huippumerkki, pitää vaan olla vähän tuuriakin matkassa. Toivottavasti saadaan tänne lissäkin vinkkejä!

      Poista