lauantai 15. joulukuuta 2012

Unta ja ruisleipää, kiitos

Voisin nukkua monta päivää putkeen. Pikkujoulut on nyt lusittu ja jollakin tasolla tietynlainen stressi ilmeisesti laukesi... sillä nyt väsyttää.

Raahasin itseni tänään postiin (olipas kivaa, että ovat lauantainakin auki) ja tein Millan innoittamana nuudeliwokkia. Muuten olenkin sitten nukkunut. Ja suunnitellut alkavani kirjoittamaan nettikauppajuttuja jouluviikkoa varten. Suunnitteluasteelle se on jäänyt.




Söin aamupalaksi ruisleipää oikealla voilla. Oli ihan sanoinkuvaamattoman hyvää.

Pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ruisleivässä ja kaurapuurossa piilee varmaankin suomalainen sisu. Lohturuokaa parhaimmillaan.

Palataan huomenna hiukan pirteämmällä otteella :)

2 kommenttia:

  1. Mä olen tänään vaan nukkunut ja kiukutellut. Tai no, olin töissä (eli nelosluokkalaisten "paimentajana" joulujuhlassa klo 9-12), mutta heti kotiin tultuani aloin kiukuttelemaan, kun Sami oli syönyt mun pizzanjämät, joiden syömisestä haaveilin kovasti, joten menin pettyneenä nukkumaan sänkyyn (oikeasti nälän takia kiukuttelemaan ja vahingossa nukahdin). Reilun kahden tunnin päästä heräsin päikkäreiltäni Samin kainalosta ja kiukuttelin lisää, koska oli nälkä. :D Nyt onneks on jo parempi mieli, kun masukin on saanut täytettä. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, nälkäkiukku on kyllä pahinta lajia... onneksi löytyi ruokaa... ja kainalokin vielä :)

      Poista