Aika aikaansa

Hei te kaikki.

Olen ollut poissa ja siihen on kaikenlaisia syitä. Hyviä ja sitten vähän sellaisia turhiakin.

Elämällä tahtoo olla sellainen ominaisuus, että kun kerran mennään häränpyllyä niin mennään sitten urakalla. Kaikenlaista muutosta, kaikilla elämä osa-alueilla, muutosväsymystä, turnausväsymystä, väsymystä. Alkoi jo hieman tuntua siltä että eihän tästä helvetti tuu yhtään mitään.

Sitten kun tuntuu siltä, niin täytyy pyytää apua ja vetää henkeä.

Tänään kun tuntui että happi ei oikein kulkenut niin soitin yhdelle tosi viisaalle tyypille. Ja niinkuin monesti käy, niin se riittää että joku kysyy oikeat kysymykset. Vastaukset ovatkin sen jälkeen joko A) helppoja tai B) vähemmän tärkeitä.

Kuulostan ehkä hieman hurahtaneelta, mutta niin se vaan on että elämä on oikeasti aika simppeliä. Pitää vain uskaltaa antaa sen olla sitä. Pitää uskaltaa antaa asioiden olla yksinkertaisia.

Sellaisella tasolla kuin

opinko minä uutta

tai 

rakastanko minä sinua.

Ilman turhia härpäkkeitä, hyperventilaatiota, dramatiikkaa tai mutta-sanojen ylikäyttöä.

Uskokaa pois, edellämainittuja on riittänyt viime aikoina pikkuisen kylän tarpeisiin. Nyt pitää päästää jo irti.

Toinen juttu mistä minua muistutettiin tänään on intuitio. "Oikeasti tiedät jo mitä haluat tehdä". Niinpä kai, mutta nyt pitäisi sitten vain uskaltaa ottaa se vastaus vastaan. Me ei intuition kanssa olla tultu viime aikoina oikein juttuun, mutta kyllä se tästä. Otetaan pieni painimatsi ja ihmetellään sitten taas.

Tämän hiukan hämäräperäisen kirjoituksen tarkoituksena on oikeastaan siispä kertoa, että nyt menee aika vauhdikkaasti ja samalla sanoa teille jäähyväiset, ainakin hetkeksi. Nyt on niin paljon palloja ilmassa ettei palstalleni yksinkertaisesti riitä minusta mitään. Ja kaikki loppuu aikanaan. Tämä on ollut minulle hyvin hyvin tärkeä asia mutta nyt se on tiensä päässä.

Kiitoksia sydämeni pohjasta että luitte, jätitte kommenttia itsestänne ja olitte mukana.

Jokainen kommentti on ilahduttanut ja on ollut ihana kulkea teidän kanssanne näinkin pitkään <3

Seuraava projekti on jo suunnitteilla, joten varmaan en blogimaailmastakaan täysin poistu... se jääköön ensi vuoden hommiksi. Ehkä. Katsotaan miten saamme aikaiseksi. Voin huikata täällä kun on valmista! Huippuseurassa saan touhuta ainakin.

Tämä vuosi painellaan loppuun nyt melkoisen takkiauki-fiiliksillä, täysi huuto päällä, toivon mukaan matkalla välissä nauraen.

Aika jatkaa matkaa. Tosin,

saatan joskus palatakin jos siltä tuntuu. Sehän on lähtemisessä se hyvä puoli.

Kiemuraiset ovat apinan tiet.

Pieniä valopilkkuja Portugalista

Ostin lennot Lissaboniin viikonloppuna.

Onneksi minulla oli seuraa, jotka huusivat taustalla jahkaillessani että ANNA MENNÄ. Olen vähän sellainen että joskus pitää potkia perseelle.

En tiedä maasta oikeastaan juuri mitään. Matkustan Lissabonista vielä edelleen pohjoiseen, matkasta tulee pitkä ja toivottavasti jännittävä seikkailu. Jollain tapaa tuntuu että tämä on tärkeää vaikka kyse onkin loppuin viimein vain muutamista päivistä.

Useampi minulle tärkeä tyyppi on seikkaillut tuolla suunnalla viime aikoina. Kuka etsi itseään, kuka opiskelee, kuka kompastui rakkauteen. Kaikenlaista sitä maailmassa kulkaa tapahtuukin. Vanhempani olivat myös Portugalissa hetki sitten ja sain heiltä tuliaisiksi maailman suloisimmat pikkuiset koristevalot kotiini.

Pidän siitä että asioita tehdään tunteella. Kuuntelin äidin puhelimesta fado-laulajia ja ajattelin että Portugalissa varmaan tehdään. Olivat paketoineet myös noita valoja kuulemma aika kauan. Jokainen neliö kun piti asetella oikelle paikalleen. Siinä ne olivat edelleen, jos eivät nyt ihan täydellisessä rivissä, niin ainakin moitteettomassa kunnossa kun ne sain. Takana monia monia kilometrejä ja suojana salkun lisäksi vain yksi ryppyinen paperikassi. Mutta kun tekee huolella, se kantaa ilmeisen pitkälle.

Nyt menen etsimään patterit että saan nuo paikoilleen. 

Sitten tuijottelenkin kaiketi pieniä valopilkkuja toiveikkaana joulukuuhun asti. Jospa siihen mennessä löytyy jo isompiakin valopilkkuja.

Oletteko käyneet Portugalissa, kertokaahan? Pidittekö siitä?

EN: My new pretty little lights from Lisbon, Portugal. I'm going there on December, any tips?

Kippoja keittiössä

Olen taas kotona.

Reissu sujui hyvin, jälleen. Teki hyvää olla vähän muissa maisemissa kuin täällä hulivilikummussa. Viime aikoina on ollut vähän ehkä liikaakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita mutta nyt on taas aika chilli olo. Tein äsken makaroonilaatikkoa ja söin niin monta mandariinia että on vähän huono olo. Alkaa olla mandariiniaika. Se on hyvä aika vuodesta.

Viikonlopulle ei ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin että teen vain sen mitä jaksan, en sitten jaksanut kovinkaan paljoa. Lauantaina siskoni kumminkin laittoi viestin"lähdetkö käymään mun kanssa Iittalan tehtaanmyymälässä?". No kyllä kai.

Pakkasimme äidin autoon ja hurruttelimme Jyväskylästä jo oi niin monesta paikkaa löytyvään kauppakeskusmarkettipalvelukeskittymään. 

Myymälässä oli ale. 

Meillä oli aika hauskaa. Sisko osti ruokalautasia. Minä pyörittelin näitä kuppeja käsissäni ja ajattelin että en kyllä tarvitse ihmeemmin mitään mutta että olen kyllä aika monesti näitä samoja jo harkinnut keittiööni. Enkä sitten jättänyt niitä. Ja hyvä niin, Arabia KoKo-sarjasta poistuu tämä vaaleanpunainen väri kuulemma. Että ehkä vuoden päästä en olisi näitä enää saanut.

Pidän astioista. Pikkuisesta keittiöstäni löytyy kaikenlaisia kippoja ja kuppeja. Pääasiassa astiani ovat valkoisia, pidän Arabian 24h:sta ja sitä minulta löytyykin enimmäkseen. Nämä hattaraiset kupposet ovat juuri hyvät esimerkiksi niihin hetkiin, kun ystävä piipahtaa teellä ja leivoksella ja juorutaan vaikka pojista. 

Hempee lempee teehetki.

Toivottavasti jo ensi viikolla. 

Ennen kuin lähdet matkaan

Yksi ystäväni kävi tässä taannoin kylässä. Hän istui keskellä lattiia ja tuijotti miettiväisenä nahkaista, vanhaa matkalaukkuani. Sitten hän katsoi minuun ja sanoi

"Tiedätkö, aina tuota katsoessanin ajattelen että sä oot sellainen... Aina laukku pakattuna... Lähtövalmiina."

Ja niinhän se vähän on. Vaikka en maailmanmatkaaja olenkaan...

Ennen lähtöä kannattaa ajatella muutamaa asiaa, koska useinhan sitä palaa takaisin. Useimmiten ainakin. Hoen näitä itselleni vieläkin, vaikka tätä eri kaupunkien välillä kimpoilua on takana jo viisitoista vuotta.

Siivoa ennen kuin suljet oven takanasi. Ei ole mitään surullisempaa, kuin tulla sekaiseen kotiin joka näyttää siltä että kukaan ei ole pitänyt siitä huolta.

Petaa sänky.

Vie roskat.

Jos sinulla on yrtti tai kukkakimppu keittiöpöydällä, luovu siitä. On kaunis ajatus että palaat sen luo ihan pian, mutta se ei tule kestämään eroanne. Päästä irti ajoissa. 

Pakkaa kevyesti ja huolettomasti. Pakkaa aina vain sen verran, mitä jaksat yksin kantaa. Vaikka joutuisit kävelemään suunnittelemattomasti useamman kilometrin. Valitse myös kengät tämän mukaan.

Älä tuskastele sitä, että matka kestää kauan tai että siihen menee aikaa, jonka voisit käyttää muka johonkin hyödyllisempään. Ota aina matkaeväät. Nälkäisenä on huono matkustaa, väsyneenä sen sijaan voi aina nukkua mytyssä bussin penkilläkin.

Älä aikatauluta liikaa.

Kun tulet takaisin, pura laukku heti.

Osta hyvää ruokaa, sytytä kynttilä, pistä pyykkikone pyörimään. Muista että olet kotona. Vaikka sydän olisikin tien päällä niin kyllä se sieltä palautuu. Arki on yksi parhaista jutuista, kun sen antaa olla.

Tämä tyttö lähtee nyt taas. Laukku auki, aikaa selviytyä ulos asunnosta on kymmenen minuuttia. Se riittäköön.

Askel kerrallaan

Aika on kummallinen asia.

Välillä se matelee eteenpäin nin hitaasti että tekisi mieli tökkiä sitä sauvalla takamukseen ja vähän hoputtaa. Välillä se taas ottaa kerralla sellaisia harppauksia, että yhtä äkkiä heräät ja huomaat että on mennyt ehkä päiviä. Viikkoja. Kuukausia.

En ymmärrä mihin viime viikonloppu katosi, siitä tuntuu olevan noin kolme viikkoa. Viime kuusta nyt puhumattakaan. Ihan pian on marraskuu. Marraskuu on minulle se vuoden typerin välikuukausi, jolloin aina soudan itseni syville vesille ja alan kyseenalaistaa. Enkä piru vieköön odota sitä yhtään. 

Ensi vuosi on vielä ihan avoin. 

Toivoin vuosi sitten että olisin nyt pidemmällä jo. Lähempänä sitä, mitä se sitten ikinä onkin, mitä haluan.

Mutta ei auta kuin mennä hitaasti sitten. Kompastellen ja vähän horjuvin askelin, mutta pitää muistaa että eteenpäin kuitenkin. Askel kerrallaan.

Rohkeita harppauksia tai pikkuisia tipuaskelia viikkoonne muruset. Kaikki on etiäpäin.

Minun vaatteet, osa 5

Vähän tulee sellainen save the cheerleader save the world- fiilis.

Perjantain pihaleikit

Hei, 

Nopeasti kuulumisia hiukan ennen kuin jatkan matkaa.

Viikon hyvät ja huonot uutiset: arkirutiinien osalta tämä viikko on ollut aivan perseestä mutta muuten oikein ihana. Sisko kävi, olen syönyt hyvin ja eilen alkoi Lost In Musicin fiilistely Tampereella. Olen siis nukkunut viime yönä hyvin hyvin vähän ja koska olen muutenkin aika väsynyt niin arjesta tulee astetta haastavampaa. En löydä mitään, en muista mitään ja törmäilen oviin kun en tajua väistää... no, naurua ei ainakaan puutu.

Olen tänään muun muassa hukannut kaukosäätimeni.

Ajattelin etsiä sen, mutta kun en kymmennessä minuutissa löytänyt niin ajattelin että pitäköön kaukosäädin tunkkinsa. Tässä asunnossa on rapiat kaksikymmentä neliötä. Tänne ei teoreettisesti pitäisi olla mahdollista hukata mitään. Silti en löydä tällä hetkellä myöskään yhtään pompulaa taikka mustaa hamettani.

Tänään jatketaan festivaalitunnelmissa, ajateltiin mennä kuuntelemaan räppiä. Onhan tässä lähtöön vielä ehkä vartti tai jotain, hyvin ehtii.

En löydä vaatteita ja sanomattakin varmaan selvää että tukka on märkä ja kasvot luonnonkauniit. 

Mutta ulkona on kaunista, minulla on illaksi hurmaava seuralainen ja uskon että löydän rytmin kyllä.

Bounce to the beat... 

Minun vaatteet, osa 4

Vanhan kansan malliin eli tukkataikoja askorbiinihapolla... tai kuinka blondiksi tullaan

Minulla on ollut luonnostaan lähes vitivalkoiset hiukset. Sitä on jotenkin vaikea hahmottaa enää, mutta lapsena näytin sellaiselta perinteiseltä suomalaiselta pellavapäältä, vähän kuin Vaahteramäen Eemeli.

Aloin värjätä hiuksiani joskus nuorena, ensi hennaa, sitten punaista, sitten ruskeaa. Pysyin tummissa hiuksissa pisimpään, varmaankin ainakin yli viisi vuotta. Viihdyin hyvin. Olen aina ajatellut että minusta olisi pitänyt syntyä ruskeatukkainen. 

No, joskus puolitoista vuotta sitten tajusin ettei hiusteni väri muutu tummaksi vaikka kuinka toivon. Kyllästyin kampaajalla ravaamiseen ja ainaiseen tyvikasvurulijanssiin. Hiljalleen tein päätöksen että kasvatan oman hiusvärini takaisin. Minulla oli pitkä tukka, lapaluiden alle ulottuvat kiharat, jotka viime kesänä pätkäisin polkkamittaan. En ole katunut päätöstä, mutta kaipaan kyllä pitkiä hiuksiani päivittäin.

Tämä kasvatusprojekti on suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta niinkuin moni muukin asia elämässä, se on vain vaihe, jonka yli täytyy pyristellä.

Projektista astetta raskaammaksi tekee se, että kun tummaa väriä on kerrostettu hiuksiin vuosikaudet, niin ei se ihan äkkiä sitä liikahdakkaan. Blondiksi muuttuminen aloitettiin toki raidoittamalla ja muilla vippaskonsteilla, mutta nyt hiuksiani ei ole värjätty viimeiseen puoleen vuoteen ollenkaan. Ongelmaksi muodostuu siis kauniin kellertävä latvani (eh), joka ei väriltään aivan kohtaa sitä omaa hiusteni sävyä, joka siis yllättävää kyllä on edelleen tuhkan vaalea.

Tässä muutamia kuukausia sitten muistin, että lapsena äiti poisti hiuksistani kuparia askorbiinihapolla. Asuimme sellaisessa paikkaa, jossa vesiputkisto oli vanhaa ja putkista irtoava kupari värjäsi hiukseni silloin kauniin vihreiksi. Näytin hieman laiskiaiselta. Hetken tuumattuani tulin siihen lopputulemaan, että jos askorbiinihappo poistaa metallinjäämiä, se varmaan poistaa myös hiusväriä. Pieni googletus ja kas, Saara Sarvaskin on kokeillut tätä ja myös kirjoittanut aiheesta otsikolla "Hiusvärin vaalennus C-vitamiinilla". Tuumasta toimeen siis.

Olen iloinen, että löysin Saaran jutun ennen kuin aloitin oman kokeiluni, sillä muistan että aiemmin olen sekoittanut jauheen veteen, mutta sen sekoittaminen shampooseen tekee asiasta noin sata kertaa helpompaa. Sekoitin siis pussin jauhetta muutamaan ruokalusikalliseen shampoota ja levitin sen kosteaan tukkaan. Annoin vaikuttaa puoli tuntia.

Metallinkatku on hirvittävä ja tukka kieltämättä ottaa käsittelystä osumaa. Olen pesun jälkeen levittänyt hiuksiin (siinä kohtaa rastoittuneeseen takkupalloon) vielä korjaavan naamion, jonka annan vaikuttaa 5-10 min. Siitä huolimatta hiusta kyllä irtoaa, katkeilee ja kuivuu. Tehokäytössä ovat siis myös hoitoaineet ja suosikkiseerumini tällä hetkellä...

Kaikesta huolimatta tässä on kuitenkin keino, joka omalla kohdallani on tepsinyt. Ero latvaan ei ole enää niin radikaali ja olen saanut jopa kyselyitä että olenko käynyt kampaajalla. Olen toistanut käsittelyn nyt viimeisen kahden kuukauden aikana kolmesti, mikä on varmasti liikaa, mutta hiusta on vielä päässsä ja suunta parempaan. Suosittelen kuitenkin katsomaan tuon linkin ja kuuntelemaan ammattilaisen ohjeet. Ja tietysti kokeilu omalla vastuulla. Kaikkiaan olen kokenut, että tämä on kuitenkin hyvä (ja halpa) keino tasoittaa värieroja tässä kohti kun hermo alkaa väkisin olla riekaleina.

Toivon, että ensi vuoden maaliskuuhun mennessä hiukseni ovat sen verran kasvaneet, että voin leikkauttaa koko värjätyn latvaosuuden pois ja sitten vain odotella että loppu kasvaa haluttuun mittaan. Ihan lyhyeksi kun en tätä kuitenkaan raaski... 

Nyt siis kaikki poppakonstit hiuksien kasvattamiseen otetaan vastaan!  Ja myös kuulen mielelläni teidän hiuskriiseistä jos niitä on, vertaistuki jakoon. Sinkkiä syön jo ja msm-jauhetta, mitäs muuta?

Aamiaisella

Heräsin tänään varhain ja kävelin aamiaiselle kahvilaan.

Aamu oli harmaa, olin uninen, hajotin kahvilassa ensi työkseni lasin kun tiputin tarjottimen. Kokki  onneksi lohdutti, heillä kuulemma särkyy keittiössä astioita aivan koko ajan. Kiltisti sanottu.

Aamu oli tästä huolimatta ihan hyvä. Palasin aamiaiselta takaisin peiton alle ja nyt kuuntelen pitkästä aikaa Haloo Helsinkiä, käyn läpi tulevia suunnitelmia, kirjoitan sähköposteja ja muistin jopa tämän blogin olemassa olon. Ihan lunkisti vaan, ilman mitään sen kummempaa juoksukilpailua. 

Aamiaiselle mentiin tänään ihan lähelle. Amurin Helmi sijaitsee nimensä mukaisesti Amurin työväenkorttelissa (Satakunnankatu 49). Aamiaista saa 8€:n hintaan. Puuroa, sämpylää ja kunnon vanhankansan mitalla keitettyä kahvia, joka pitää hereillä jopa minut, ainakin puolille päivin. Puuro vaihtuu päivän mukaan, tänään oli mannapuuropäivä. En pysty syömään sitä, mutta jotenkin tulin iloiseksi että jostakin kahvilasta saa mannapuuroa. Täällä ei tarjoilla mitään trendikästä, vaan mennään toimivilla perusasioilla. Valkoiset liinat pöydissä, maksamakkaraa ja marjamehua. Jälkiruuaksi korvapuusteja tai voipullaa. 

Kahvilassa on kiva seurata saapuvia ihmisiä. Vanhempia herrasmiehiä, ystäväporukoita, lapsiperheitä. Mennessä pöydät olivat vielä tyhjillään, mutta jo lähtiessämme yhdeksän aikaan ne alkoivat täyttyä puheensorinasta ja elämästä. 

Suosittelen kiireettömiä aamuja edes kerran viikossa, tuhtia aamiaista ja sitä että kuuntelee mitä lauluissa lauletaan. Elli on taas kiteyttänyt hyvin sen, mitä juuri ajattelin:

Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan, 

Kiirehdi kiirehdi 

ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan 

Pelkään että kaikki tähtää 

sokeesti vaan tulevaan, 

Mun nuolet ei lennä sinne asti 

Mä heitän leivän kerrallaan 

Mitä elämä tuo, 

se tulkoon minun luo, 

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo 

Me ollaan samaa tuhkaa, 

samaa kevyttä ilmaa, 

Joten rauha nyt, 

tää maailma on vihaan kyllästynyt

-Haloo Helsinki/ Vihaan kyllästynyt

Vielä on valoa

Päiväsäteet keikkuvat ilonamme vielä aika pitkälle syysiltaan.

Olen eilisen ja tämän iltapäivän ihmetellyt niitä lakanoiden välistä kun en ole jaksanut oikein muutakaan. Mutta syysvalo on kyllä tosi kaunista. 

Nyt on juuri se aika vuodesta kun olen omimmillani. On vähän kylmä ja yöllä on pimeää, mutta vielä hetkittäin saadaan nauttia auringosta ja lehdet rapisevat jalkojen alla. Voi syksy sinä olet paras.

Tämän päivän sana on syksyn sijaan tosin ollut Portugal.

En tiedä mikä tuossa maassa nyt on, mutta seuraavan muutaman kuukauden sisällä sinne ovat lähdössä vanhempani, yhdet toiset homssut jotka kuuluvat perheeseen, sekä yksi parhaista ystävistäni. Ja nyt ehkä myös minä.

Joulukuussa.

Toivon kovasti että pääsen lähtemään, katsotaan miten käy. Kaikki ulkoiset tekijät on jo lähes hoidossa. Voisi melkein sanoa että se on itestä kiinni.

Mitä teille kuuluu? Olette olleet kovin hiljaisia. Olen ollut itse hieman kiireinen, tai sanotaanko että ajatukset muualla kuin blogissa. Mutta nyt on kamera lainassa ja sinänsä aikaa, niin jos olisi jotakin toiveita niin saa esittää? 

Tällä hetkellä tekstin vapaa tuottaminen on näköjänsä tällaisella sillisalaattiosastolla. 

Kerällä

Ei tänään asukuvia, pahoittelen.

Viikonloppu on mennyt hyvin nopeasti. Olen valvonut liian myöhään ja kunnellut rokkia. Olen valokuvannut ja palellut tuulessa. Syönyt cheddar ranskalaisia jotka olivat pahoja ja söin silti kaikki. Istunut heikkalaatikon reunalla ja tehnyt hiekkakakkuja. Katsonut useamman jalkapallopelin, joista jännitävän oli tietenkin tänään Pyynikin kentällä pelattu JyPKin 05-tyttöjen viimeinen koitos. 

Söin kentän reunalla omenapiirakkaa ja yritin kannustaa vain sillain oikein enkä niin että olisin pelaajien mielestä jotenkin nolo. Yllättävän jännittävää tuo urheilun seuraaminen.

Nyt olen viettänyt sunnuntai-iltapäivää pitkälti käpertyneenä keräksi peittoon.

Aloitin myös noiden hattaravyyhtien selvittelyn ja nostin puikot ensimmäistä kertaa sen erään massiivisen huiviprojektin jälkeen. Katsotaan mitä tuosta nyt lopulta sitten syntyy.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa muruset. 

EN: Easygoing Sunday.

Markkinatunnelmia Jyväskylästä

Viime viikonloppuna olimme markkinoilla. 

Se tarkoitti lähinnä sitä, että kiersimme siskon kanssa kojulta kojulle ja söimme. Jäätelöä, muikkuja ja vähän pahaa pullaa, jonka erehdyimme ostamaan koska se on niin suuri. Olisi pitänyt tajuta että siinä oli koira haudattuna.

Pidän toreista ja markkinoista. Siellä on aito tunnelma. Myyntiä parhaimmillaan. Huutavat kauppiaat hymyilyttävät ja ruoka on yleensä hyvää. Jos asuntoni olisi ollut Jyväskylässä niin olisin ostanut tuolta puolukkaa pakkaseen ja kanttarelleja pannulle. Koska minulla on kuitenkin typeräksi osoittautunut taipumus raahata junassa muutenkin mitä epämääräisempiä kantamuksia, niin jätin kiltisti viiden kilon puolukkalaatikon muille.

Toivottavasti löydän niitä Tampereelta vielä. 

Painelimme markkinoilta kiertelemään vähän kauppoja ja päädyimme vielä myöhäiselle lounaalle. Kaupunkikierroksemm kesti yhteensä lähemmäs kuusi tuntia. Ostimme ruoan lisäksi yhden puisen voiveitsen, 1,50€. 

Hyvin käytetty päivä.

Tampereella on onneksi toreja ja markkinoita aika usein. Tietääkö kukaan koska on seuraava?

EN: We went to see the market...

Minne mennä Tampereella: Supermukava

Vaihteeksi vinkkiä Tampereen suunnalta. 

Pidän täällä nykyisessä kotikaupungissani hirmuisesti siitä, että täällä on verrattaen aika monta pientä kivaa putiikkia. Kivijalkakaupoissa on ihan oma tunnelmansa ja niissä on mukava piipahtaa varsinkin silloin, kun on aikaa haahuilla kahvikupin ja tyhjän kalenterin kera pitkin kaupunkia. Moni näistä pikkuputiikeista on muodostunut sellaiseksi, joissa tulee käytyä säännöllisesti katsastamassa uudet tulokkaat ja ihan vain inspiroitumassa nätistä ympäristöstä. Yksi niistä on Supermukava.

Liike löytyy ihan keskustasta, oikeastaan Koskikeskusta vastapäätä, Otavalankadulta. Rakennukseen on juuri tehty julkisivuremontti ja voi että miten kaunis punainen talo sieltä paljastuikaan. Eikä itse kauppa jää jälkeen ollenkaan.

Täältä löytää kaikki kivimmat suomalaisten suunnittelijoiden merkit. Vaatteita löytyy suosikkini MUKA VA:n lisäksi myös esimerkiksi vainio.seitsoselta ja Dead Birds & Lionheartilta. Asustepuoli on kattava, laukkuja, kenkiä, koruja, pantoja ja huiveja riittää. Myös muutamia vintage-koruja löytyy, vaikka aiemmin samassa tilassa palvellut Vintage Garden periaatteessa pitääkin taukoa. Suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti myös lahjojen etsintään. Kävimme siskon kanssa muutamia viikkoja sitten ja löysimme pipon yhden rakkaan korvia lämmittämään.

Voisin sinänsä kirjoittaa valikoimasta vaikka kuinka paljon, mutta tärkein tulee tässä:

Supermukavassa on hyvä palvelu. Sinne on mukava mennä. 

Minusta hyvä asiakaspalvelu on hyvin tärkeää ja olen niitä vastarannankiiskiä, jotka uskovat sen korostuvan jatkossa vaikka maailma jatkaakin automatisoitumistaan. Pidän siitä, että minulle osataan kertoa tuotteen alkuperästä, valmistuksesta tai materiaalista jos siitä kysyn jotakin. Ja pidän yhtä lailla myös siitä, että täällä tuntee olonsa tervetulleeksi vaikka vain haahuilisikin.

Piipahtakaa, kun kulmilla olette! Samalta suunnalta löytyy myös muita hyviä juttuja, kuten sisustuspuolen suosikkini Design Boulevard sekä aina hyvä ratkaisu Gastropub Nordic.

EN: One of my favorite boutiques in Tampere; Supermukava, Otavalankatu 3. 

Isosisko ja pikkusisko

On meillä muitakin kenkiä, me ei vaan näköjään käytetä niitä.

EN: Me and my little sister. 

Minun vaatteeni, osa 3

Tämän kuvan inspiraatioarvo lienee aika nolla. Mutta tiedättekös mitä, joskus sitä vaan ei pukeudu inspiroituakseen vaan ihan vaan siksi että pitää mennä jonnekin jossa täytyy olla vaatteet päällä. Niinkuin nyt vaikka rautatieasemalle.

Tämä olkoon nyt tällä viikolla tällainen tavallinen tyttö tavallisissa vaatteissa tavallisen pikkukaupungin asemalla ihan tavallisena päivänä- otos.

Kengissä on kumminkin punaiset pohjat, se edustakoon sitä kuuluisaa jujua tällä kertaa. 

Kaunis kaunis syys

Tänään oli taas matkapäivä.

Tällä kertaa matka taittui autolla, jos olisin voinut niin olisin roikkunut varmasti ulkona ikkunasta ja hihkunut koko matkan että täällä on niin kaunista, kato nyt miten kaunista täällä on!

Kaksi päivää hujahti siivillä. Palasin kotiin ja yritän pikkuhiljaa laskeutua arkeen. Tiedättehän, on pyykit ja sellaiset. Ihanaa sunnuntai-iltaa. Täällä soi tällä hetkellä nämä sanat:

Lusikka kauniseen käteen

Takaisin satulaan

Vannon kiven ja kannon kautta

Vannon kiven ja kannon kautta

Teen kaiken uudestaan

Nuuhkin tuomet

Taivutan kaulaa

Edessäsi nauran

Kevyesti nousee askel

Piirrän talon

Heilutan helmaa

Teen kaiken uudestaan

-Scandinavian Music Group/ Näin minä vihellän matkallani

Saumat vinossa

Eipä kai se ole niin justiinsa jos pukee sukkahousujen saumat vinoon tai kiskoo kengästään tuo takalenksun irti suunnilleen toisella käyttökerralla.

Joskus tulee kohellettua.

En oikein ole sukkahousuihmisiä, hajotan ne aina vähän turhan nopeaan tahtiin. Onneksi tästä parista tuli napattua kuva vielä ennenkuin niistäkin aika jätti. En vain osaa. Ei minulla ole aikaa varoa vaatteita pukiessani että ne eivät hajoa. Missä vaiheessa tilanne ylipäänsä muuttui tällaiseksi? Muistan jostakin blogista joskus lukeneeni, kuinka 80 euron sukkahousut piti pukea hanskat kädessä varoen.... itse ajattelisin enemmän niin että jos tuon määrän rahaa käyttää yksiin sukkahousuihin niin niille pitäisi saada (vähintään) vuoden takuu?

Tuo kissa oli kyllä ihan hauska yksityiskohta. Tykkään simppeleistä jutuista, mutta pienelläkin muutoksella asuun saa ihan uutta ajatusta.  Ja saumasukkahousut ja tennarit voi ihan hyvin pukea keskenään jos siltä tuntuu. Senkus pukee vaan.

Vielä kun katsoisi että saumat osuvat sinne minne kuuluukin.

Toisaalta, tätä kirjoittaessani nuo ovat jo menneet rikki. Kestivät kuitenkin yli puoli vuotta, mikä on sukkahousuvuosissa varmasti jo kunnioitettava saavutus sinänsä.

EN: Black cat, white shoes.

Lempikosmetiikkaa arkimeikkiin

Olen monesti lupaillut, että lempikosmetiikasta tulee juttua ja nyt viimein sain kuvattua arkimeikkiin käyttämäni tuotteet. Olen vähän tällainen luonnonlapsi (lue:laiska) enkä hirveästi käytä aikaa laittautumiseen aamuisin. Haluan kuitenkin näyttää huolitellulta versiolta itsestäni, siinä määrin kun se on minulle mahdollista.

Kuten varmaan olette saattaneet huomatakin, suosin luonnonkosmetiikkaa. Meikkipuolella jako on kuitenkin aika pitkälle ranskalais-suomalainen. Karkeasti se menee niin, että meikkipohjaan käytettämäni tuotteet ovat luonnonkosmettiikapuolelta ja muuten käytän kotimaista Lumenea.

Meikin pohjana minulla on käytössä Terre d'Ocin BB-voiden josta tykkään valtavasti. Ihastuin tuotteeseen ensi kokeilulla ja muutaman muun testauksen jälkeen päädyin palaamaan tähän takaisin. Ihoni tuntuu voivan paremmin tätä käyttäessä. Oudosti esimerkiksi Lumenen BB aiheutti ihollani vain järkyttävän tukkiutumisreaktion, tämä ei. Voide levittyy nätisti ja iho jää pehmoisaksi. Päälle levitän Couleur Caramelin peitevoidetta, niihin kohtiin jotka kaipaavat enemmän peittoa. Viimeistelen pohjan saman merkin silkkipuuterilla, joka kiinnittää meikin ja siloittaa ihon pintaa entisestään. Puuteri itsessään on väritön ja pinta jää tarpeeksi kuulaaksi omaan makuuni. En tykkää sellaisesta pakkelipuuteroinnista.

Kaikki muut tuotteet ovatkin sitten Lumenelta. Tykkään kulmistani tummina vaikka muuten vaalea olenkin. Tämä kulmavaha on ollut luottotuotteeni varmaankin ainakin lukiosta, ellei yläasteelta alkaen. Välillä olen käyttänyt TBS:n kulmageeliä myös, mutta tässä on väri mukana niin pääsee vieläkin helpommalla. 

Valokynä ja nude rajauskynä (sävy 9) pelastavat ne aamut, kun tuntuu siltä että nukkuu hereilläkin mutta ei saisi näyttää siltä. Löysin tuon rajauksen taikavoiman Jyväskylässä kesän loppupuolella kun tempaisin yhden aika todella vähäunisen työviikon. Toimii. Laitan rajauksen silmän sisänurkkaan.

Ripsiväreissä en ole turhan tarkka, tuo ei ole lempparini mutta en sitä inhoakaan. Yleensä ostan uuden tuttavuuden testiin kun edellinen loppuu. Ripsiväri ei saa varista, se on tärkein kriteeri. Tuo on ihan ok.

Poskipuna on kulmien jälkeen tärkein juttu meikissä. Minun lempisävyni kulkee nimellä onnellisuus.

Sellaisia suosikkeja täällä. Löytyykö samoja? Onko teille luottotuotteita joita ette vaihtaisi pois?

Minulla menee aamulla meikkiin noin viisi minuuttia. Enempää aikaa ei ole. Erityispäivinä saatan laittaa huulipunaa, niissäkin lempisävyni ovat Lumenen valikoimista. Tekisinkö niistä oman juttunsa?

Meikkipussi on Fragonardin ja sain sen siskoiltani syntymäpäivälahjaksi Ranskan reissultamme. Meikkipohjaan käyttämiäni tuotteita saa ainakin Jolielta, mutta Tampereella Hair Art Kuninkaankadulla myy monia juttuja ja myös Ruohonjuuresta saa tuota BB voidetta ainakin tällä hetkellä.

EN: My basics. Terre d'Oc BB cream is my favorite, otherwise I trust Finnish Lumene when it comes to make-up.

Minun vaatteeni, osa 2

Päivän lettikampaus arkeen ja juhlaan

Sisko tuli ja toi auringon tullessaan.

Letitin illalla hänen tukkaansa kun omani on niin hemmetin lyhyt juuri nyt. Sattuu katsoa noita vanhoja kuvia täältä, missä olen saanut väkerrettyä hiuksiini vaikka minkälaisia lettijuttuja. Ei kuitenkaan käännetä veistä haavassa sen enempää... tämä on vaihe joka menee ohi (menisijo).

Tässä teillekin pari kuvaa tämän päivän lettikampauksesta, tuli minusta oikein hyvä.

Yksinkertaisuudessaa hiuksiin on tehty ensin yksi ranskanletti puoleen päähän ja toinen siihen alle. Lettien päät on kiepautettu tuollaiseksi myttynutturaksi.

Menee hyvin joka päivä arjen piristäjänä taikka voidaan yhdistää esimerkiksi timanttikorvakoruihin, silkkimekkoon ja korkokenkiin jolloin ollaan jo enemmän siellä lady-osastolla.

Tykkäättekö te?

EN: My lovely sister and her hairdo for today.

Keittiössä kera Polkajamin

Viihdyn hyvin keittiössä ja tykkään tehdä ruokaa.

Tämän hetkinen kotini ei aivan taivu kaikkeen mihin toivoisin, keittiökopperoni on toimiva vain hyvällä tahdolla ja uunini tuottaa hyvien tulosten sijaan lähinnä huvittavia ja vähän traagisia lopputuloksia. Yritän kumminkin parhaani ja teen pääasiassa aina ruuan itse. Leipominen on myös yksi lempijuttujani, mutta sitä tulee yksinään tehtyä todella harvoin. Pitäisi useammin kutsua kavereita syömään.

En voi tänne pikkukotiini saada isoa ruokapöytää tai toimivaa tasoa leipomista varten, joten olen yrittänyt tuoda piristystä pikkujutuilla. 

Minulla on kiva kahvipannu ja monta monituista keittiöpyyhettä, esimerkiksi.

Pyyhkeiden kuuluu olla ryppyisiä, se kertoo että niitä on pesty ja käytetty. Suhtaudun epäilevästi niihin ihmisiin, joiden keittiössä leipäilee täydellisen silitetty keittiöpyyhe. Uudempia käytän leivontaliinoina ja vanhemmat palvelevat käsipyyhkeinä. Kiertokulku uudesta vanhaksi on  hieman epämääräinen ja perustuu pitkälle fiiliksiin.

Olen saanut kaikki nämä Polkajamin pyyhkeet lahjaksi (jokaisen eri tyypiltä, joten on ollut sama ajatuksenjuoksu ystävilläni <3), suosikkini on ehkäpä tuo keltainen Samovaari. En yleensä tykkää retrosta tai kirkkaista väreistä niin kovin, mutta kieltämättä tuonne keltaiseen keittiööni nämä jotenkin sopivat. Värikkäät kipot ja kupit. Sekalainen soppa.

Polkajamilla on kivoja ja hempeitäkin vaihtoehtoja, tykkään niistä myös kovin. Ehkä syksyn aikana voisin kartuttaa varastoja jollakin uudella tulokkaalla. Sitten olisi syy tehdä pullataikina kohoamaan uuden liinan alle ja laittaa maailmalle viestiä että tuletteko kohta syömään.

Keittiöpyyhe on mielestäni kiva lahjaidea, uuteen kotiin ja muutenkin. Tulee käyttöön, mutta harvemmin sitä itse tajuaa näihin panostaa. Polkajamin juttuja voi ostaa heidän omasta nettikaupastaan, mutta Tampereelta näitä saa muistaakseni myös Taitoshopista. Siellä on muitakin kivoja vaihtoehtoja, täytyisikin piipahtaa. 

EN: Tea towels from Finnish brand Polkajam.

Aamun kaksi puolta

Heräsin tänään aika aikaisin. 

Ilahduttavaa kyllä, osasin ratkaista tilaneteen oikein, eli painelemalla Pyynikille portaisiin. Menin pitkästä aikaa näköalapaikalle hengittämään, se on paras paikka keräillä vähän ajatuksia. Ja tasata pulssia (ei ole kunto ihan parhaalla mallilla ei). Oli todella sumuisaa, järvelle ei nähnyt kuin juuri ja juuri. Oli vähän valju mielikin.

Matkalla takaisin törmäsin kumminkin kärpässieneen.

Siinä se pojotti värikkäänä ja täysin häpeilemättä iloisen värisenä vaikka koko muu maailma murjotti harmaassa sumussaan. Ja sen ympärilläkin näytti tietenkin jotenkin erityisen vihreältä.

Nämä kuvat on otettu siispä tänä aamuna ehkä minuutin ja kymmenen metrin välein toisistaan. Joskus se on semmoista. Että kun katsoo ihan pikkuisen eri kulmasta niin vastaan tuleekin ihan uusi näkymä.

Tein siinä sitten askelkyykkyjä ja paluumatkalla kävin ostamassa näkötornin kahvilasta munkin aamiaiselle.

Muuta tänään tapahtunutta: siivosin vaatekaapin rankalla kädellä. Sinne jäi yksi kokonainen hylly tyhjilleen. Irtisanoin myös salijäsenyyteni. Teen selkeästi päätöksiä nyt syyspäissään, mutta meni syteen tai saveen niin ainakin mennään eteenpäin. Ja munkkimaastossa lenkkeily tulee halvemmaksi (tosin mahdollisesti kohtalokkaammaksi) kuin salijäsenyys. 

Nyt on liikkuminen omissa käsissä siis.

Tietääkö muuten joku, että löytyykö netistä tai jostakin joku biisi tms. nauhoite jossa tulee esimerkiksi minuutin tai 30 sekunin kohdalla äänimerkki? Teen venyttelysuunnitelmaa, enkä jaksaisi kännykän ajastimella kellottaa (seurata koko ajan kuluvaa aikaa), mutta kun laiskana tulee helposti venytettyä parempaa puolta aina pidempään... mikä ei sitten taas oikein hyödytä ihan sillä lailla kun toivoisin. Vinkit otetaan kiitollisena vastaan!

EN: Two photos. Same day, same place, one minute apart. Theres two sides on every story?

Väska ja maailman kaunein laukku

Niinhän siinä sitten kävi että vaatekaapistani löytyi laukun mentävä aukko.

Musta matkurini on ihana. mutta joihinkin tilanteisiin liian suuri. Olin pyöritellyt mielessäni pienemmän arkilaukun hankintaa jo hyvän tovin. Halusin vaalean värin, mielellään käsityönä tehdyn laukun joka olisi helposti yhdisteltävissä ja johon mahtuisi lompakon ja avainten lisäksi jotakin muutakin.

Kuten monet ostopäätöksistäni, tätäkin pohdittiin pitkään. Törmäsin Väskaan ensimmäisen kerran joskus vajaa vuosi sitten, ehkä. Pelkistetty tyyli jäi mieleeni mutta en sitten keskittynyt asiaan sen enempää. Kun nyt keväällä kävin läpi laukkuvalikoimaa uudelleen, rakastuin heidän Meri-laukkuunsa päätä pahkaa. Ja kuinka yllättävää, sitä ei nyt syksyllä ollut saatavilla kun ostopäätökseni tein...

Hetken asiaa tuskasteltuani laitoin lopulta Väskalle sähköpostia ja kysyin, onko laukkua mahdollista saada vielä jostakin vaaleana. Merkin takana häärivä suunnittelija Ann-Sofi vastasi minulle itse ja lupasi, että he voivat tehdä laukun jos minua vielä kiinnostaa. Naputtelin tilaukseni muutama viikko sitten menemään heidän oman nettikauppansa kautta. 

En ollut koskaan nähnyt näitä laukkuja luonnossa, joten jännitin vähän lopputulosta. Kaikki sujui aika nopsaan tahtiin, noin viikossa tuli ilmoitus että laukku on valmis ja toisen viikon se seilasi postilla Espanjasta luokseni. Kävin noukkimassa paketin postista ja se pelasti kyllä muuten melko takkuisen päiväni.

Pidän siitä, että asioiden eteen nähdään vaivaa ja niistä huomaa että sydän on tekemisessä mukana. Laukku oli pakattu nätisti silkkipaperiin ja kangaspussiin. Paketin mukana tuli myös (laukun hoito-ohjeiden lisäksi) yllätyksena pikkuruinen, hurmaava mäyräkoira-avaimenperä ja käsin kirjoitettu viesti kiitoksena tilauksesta.

Sydänhän siinä suli.

Suosittelen Väskaa lämmöllä. Uskon, että meillä on laukun kanssa pitkä tulevaisuus yhdessä ja sen ulkonäkö vain paranee vanhetessaan kun nahka pehmenee ja saa hieman jälkiä itseensä. Nyt vielä jännitän, että koska kaadan jotain tuon kaunokaisen päälle, mutta sitten jos niin käy niin käy. Kyllä me vähän elämää kestetään, molemmat.

EN: My handmade beauty from Väska.  I can highly recommend, excellent customer service and impeccable craftsmanship <3. Love it.

Minun vaatteeni, osa 1

Tykkään kovasti siitä kun saan inspiraatiota muista ihmisistä. Heidän tyylistään, puhetavastaan, asenteestaan, liikekielestään.

Tavastaan olla.

Se tulee monesti esiin jo valokuvissa. 

Olen joskus ehkä sanonutkin, mutta minun on tosi vaikea olla kuvattavana. Olen ehkä maailman epävalokuvauksellisin ihminen, pikkusiskoni sanoo (frendien) Chandleriksi. Yleisin ohje, jonka saan kuvaustilanteessa on "voitko näyttää vähän vähemmän chandlerilta". 

Ajattelin (ja joskus ehkä täällä siitä uhosinkin), että olisi silti kiva saada blogiin kerran viikossa asukuva. Ja vähän harjoitella. Niin, että joskus kuvissa näkyisi ihan minä vaan, sellaiseni kuin olen. Sitten joskus mummuna olen harjoitellut riittävästi ja näytän sukupotreteissakin arvokkaalta ladyltä enkä vain pöljältä irvikissalta. 

Saas nähdä miten käy. Tässä nyt kuitenkin ensimmäinen yritys. Kuva on otettu designtorin aikoihin, kun minulla oli täällä valokuvaajia tupa täys.

Toivotaan että tulee toinen. Kameran lainaus on melkein hanskassa, joten joka tapauksessa tilanne näyttää paremmalta kuin eilen.

Laukku on luottoystäväni, olette nähneet sen monesti ja varmaan se tulee näkymään jatkossakin. Mekko on MUKA VA:n vuoden takaisesta (?) mallistosta, mutta tuota lintukuosia löytyy kyllä myynnissä mielestäni edelleen. Huivi on äidin kaapista ja villatakki Asokselta. Ja hihat käärittyinä, kuinkas muuten.

En enää oikeastaan koskaan osta mitään ihan kivaa. Paitsi ehkä sukkia. Haluan, että pidän vaatteistani lähtökohtaisesti paljon ja että niissä on hyvä olla. En halua että vaatekaapista tulee sellainen suuri tyhjiö, jossa on paljon muttei mitään. Pyrin vaatehankinnoissa pitämään mielessä sen, että vaatteelle tulee paljon käyttöä ja että sitä voi helposti yhdistellä kaikkeen muuhun mitä omistan. 

Tämä mekko on juuri sellainen kuin pitääkin.

EN: My clothes, part one. Dress from lovely MUKA VA.

Syyskaruselli

Lomani loppui reilu kuukausi sitten ja välillä tuntuu että syksy tipahti syliini ihan varoittamatta.

En ehtinyt mukamas varautua siihen. 

Tänään tilasin kumisaappaat. Ajattelin, että ei ainakaan jalat kastu vaikka välillä vähän palelisikin.

Syyskaruselli pyörii työelämässä hurjaa vauhtia, mutta ei niinkään muuten.

Olen lukenut kirjoja. Kuukauden aikana enemmän kuin koko vuonna tähän asti. 

Olen sanonut heipat yhdelle ystävälle joka otti ja lähti aurinkomaille. 

Olen iloinnut toisen puolesta, joka pääsi pitkältä matkalta viimein takaisin kotiin, ainakin hetkeksi.

Puheenaiheet ovat viime viikkoina koskeneet lähinnä sitä että pitäisi hankkia harrastus, siivota, ottaa elämä haltuun ja sitä rataa. Sellaista syksyistä jupisemista, joka parhaimmillaan johtaa johonkin tosi hienoon ja pahimmillaan kaamosmasennukseen jo ennen kuin pimeys on edes laskeutunut.

Ollaan toki puhuttu myös säästä ja siitä, mahtaako Suomi voittaa koripallossa.

Suurin syy tähän jaaritteluun tänään on isäni, joka soitti tänään ja tiedusteli miksi blogi ei päivity. Hän lukee ilmeisesti aamulla apinan päiväkirjan ja Hesarin... 

Niin että eihän sitä nyt montaa aamua saisi jäädä välistä.

Suurin (motivaatio)ongelmani blogin kanssa on kuitenkin kameran puute. Olen monesti siitä täällä maininnutkin, pokkarini syödään blogimaailmassa nykyään välipalaksi. Aikaisemmin en ole välittänyt, mutta nyt jotenkin haluaisin tähän muutosta. Tulee taas pimeää ja kuvaaminen vaikeutuu muutenkin. Olisi kiva harjoitella.

Ikään kuin harrastella vähäsen. Ottaa tilanne haltuun jälleen.

Kuka lainaa kameran? 

Vihreyden valtakunta

Olen joskus miettinyt sitä seikkaa, kun ihmisen sanotaan olevan aivan vihreä silloin kun hän on uusi jossakin eikä osaa mitään.

Sillä on jotenkin vähän negatiivinen kaiku.

Kun asiaa alkaa pohtia hieman syvemmin, niin vihreyshän on hyvästä. On aivan tuore, niin kuin kevätpuun ensimmäinen lehti. Avoin ja vastaaottavainen. Täynnä voimaa ja pyrkimyksiä.

Ja sitten taas, onhan se syksyn viimeinen ruohonkorsikin vihreä ennen lakastumistaan. Vaikka se on elänyt pitkän ruohonkorren elämän.

En tiedä. 

Ehkä joissakin sanonnoissa ei vain ole järkeä.

Kesän viimeinen henkäys näkyy vielä luonnossa. Kävelin äsken kauppaan suklaakakkuostoksille ja jäin keskelle sadetta joka kulki suoraan auringonsäteiden lävitse minun niskaani. Oli ihan lämmintä ja ihan hemmetin kaunista.

Vihreä ei ole koskaan lukeutunut suosikkiväreihini, mutta kesällä hairahdin ja hankin omenanvärisen lompakon. Kesähassutus, ajattelin, mutta pidän siitä edelleen paljon. 

EN: Summer memories: wallet from Marimekko and old tote bag from Lega-lega, Croatia.

Kauneusosastolla kera Patykan

Päivitin vähän kylpyhuoneen kaunistautumisosastoa.

Ostin viime jouluna siskolleni joululahjaksi Patykan kasvojenpuhdistusaineen ja kasvoveden ja ajattelin että testaan itsekin sitten joskus. Se ihmetrion testailu odottaa vielä, ajattelin aloittaa vähän edullisemmasta päästä. Moni taho on kovasti Patykaa kehunut, luonnonkosmetiikan luksusta.

Päädyin siis sarjan piparminttuiseen kasvojenpuhdistusgeeliin.

Tykkään tästä pakkauksesta kovin. Ei mitään liikaa eikä liian vähän. Kaunistaa kasvojen lisäksi myös lavuaarin reunaa.

Itse tuote on todella puhdistava ja piparminttuinen. Vaahtoaa hyvin, ihosta tulee todella puhdas. Lopputulos muistuttaa paljon Kiehlsin puhdistusvaahdon jättämää tunnetta, en ehkä ihan herkimmille suosittelisi. Olen käyttänyt tämän kanssa Ranskasta ostamaani hamamelis-kasvovettä, mutta Patykalta löytyy toki myös omansa. Jos merkki alkaa kiinnostaa enemmän, niin suosittelen selaamaan esimerkiksi Jolien toimituksen blogia.

Tykkään tästä kyllä. Mutta oma suosikkini on edelleen L'Atélier des Délicesin sitruunamarenkiunelma, johon palaan taas tämän kokeilun jälkeen aivan satavarmasti. Sitruuna voittaa minun maailmassani piparmintun tuoksun ja ehkä pidän myös siitä koostumuksesta ihan pikkuisen enemmän. 

Patykaa saa tilattua esimerkiksi Jolielta sekä Biodellystä. Molempien nettikauppa toimii hyvin, Joliella on kuitenkin kauneimmat paketit.

EN: Patyka and the most beautiful packaging.

Syksyn merkkejä, osa 2

Ja sitten on elokuu melkein ohi, melkein. 

Kesä on kumminkin jo ohi ihan kokonaan.

Lähdin urheana kohti syksyä. Siivosin asunnon ja tuuletin ajatukset. Rohkaistuin. Kokeilin, ja epäonnistuin. Otin syksyltä viikossa todella rankasti turpaan ja lopulta löysin itseni ystävän sohvalta selaamassa työväenopiston tarjontaa (koska se on helpoimmaksi arveltu niistä mahdollisuuksista, joita meillä on vielä jäjellä). 

Nyt olen tässä taas. 

Annan syksylle uuden mahdollisuuden, koska me ollaan aina oltu parhaat ystävät.

Vaikkakin tässä kohti muistan, että syksyn ensi askeleisiin kuuluu myös aina kompurointi, kyseenalaistaminen, itsensä etsiminen ja ihan pienen pieni kriisin poikanen. Se olo, kun on liian suuret saappaat ja liian pimeää harhailla yksin. Jaloista jäävät jäljet eivät tunnu omilta ja polku jota kulkee ei taaksepäin katsottuna näytä tutulta ollenkaan.

Mutta kun niistä ajoista päästään yli niin sitten voi nauttia olostaan viltin alla.

Syksyn kenties riipivin kappale on Utun Sailor's Wife, kunnelkaapas jos kiinnostuitte. Kaunista ja surumielistä. Minun syksyni sävel.

EN: Summer's gone.

Syksyn merkkejä, osa 1

Tänään oli elokuun tuulissa jo häivähdys syksystä.

Harvemmin nykyään tulee shoppailuun minkäänlaista vimmaa, mutta syksy on kieltämättä vähän sellaista aikaa kun haluaisin uudistaa myös vaatekaappia.

Pienillä asioilla on merkitystä.

Ensin pitää siivota ja viikata kaikki oikeaan järjestykseen. Sitten vasta voi miettiä mitä tarvitsee. Tai hankkia jotain vähän älytöntä, mistä tuleekin sitten lempivaate. Sekasotkuun ei kumminkaan koskaan voi tuoda uusia juttuja.

Tykkään selailla katalogeja ja taittaa kulmat suosikkien kohdalta.

Syksyyn kuuluu usein uusi villapaita tai uusi sukkapaketti. 

Olen löytänyt myös maailman kauneimman laukun... siltä varalta että kaapissa olisikin sen kokoinen tila.

Oletteko te vielä ihan hellekesässä kiinni vai onko joku muukin miettinyt jo sitä hetkeä kun laitetaan taas farkut jalkaan ihan hyvillä mielin?

EN: It is wonderful!

Eksynyt pöllö

Palasin eilen kotiin viikon työreissulta. Rähjäännyin hiukan. Nukahdin samantien, kun olin näyttänyt junalipun konduktöörille. Heräsin kun juna pysähtyi Orivedelle ja piti oikeasti hetki miettiä, että kumpaan suuntaan olen menossa. 

Oli omituista kävellä kotiin, ehdin olla Nizzan reissun jälkeen kotona vain kaksi päivää ennenkuin lähdin. Täällä on omituisen hiljaista ja ahdasta yksinään.

Olen päättänyt, että syksyllä jokin muuttuu.

En ole vielä ihan varma mikä.

Olen suunnitellut muun muassa muuttoa, muuttamatta olemista mutta uusien taulujen hankkimista, työhön liittyviä päivityksiä, uusia harrastuksia, vanhojen harrastusten elvyttämistä, sivukaupalla kirjoittamista, kielikursseja, reissua Portugaliin, elämän rakkauden löytämistä, maailman pelastamista ja uuden peiton hankintaa. Mitä näitä nyt on.

Otin kuvan alkukesästä tuosta eksyneestä pöllöstä. Fiilis on ollut viime viikkoina vähän sama. En oikein tiedä mihinkä päin menisin.

Toivon, että pöllö löysi kotiin.

Teki mieli sanoa sille että tiedän hei miltä susta tuntuu.

Onneksi kohta on syksy, joka on minun lempiaikaani. Uusi alku, puhdas pöytä, maailma taas vain ja ainoastaan avoin. Ostin jo uuden villapaidankin.

Vielä hetki kumminkin pöllöillään näköjään helteessä. Tosin, kun työpäivän jälkeen pakkaa vesimelonia ja viltin ja painelee rannalle niin sekään ei tunnu kovin pahalta ollenkaan.

EN: Sometimes it's hard to find a way home.

Parasta Nizzassa: Parc Phoenix

Viimeinen pala Nizzasta toistaiseksi tulee tässä. Palaan varmaan aiheeseen jossain kohtaa ainakin sivuten, mutta ensi viikolla blogissa siis jo muutakin. Kiva palata arkeen. Toivottavasti saitte näistä matkajutuista kumminkin jotain irti, näin toivon.

Selasimme siskojen kanssa menolennolla matkaopaskirjasen suosittelemia nähtävyyksiä ja minä ilmoitin haluavani "saukkopuistoon", eli aivan lentokentän läheisyydessä sijaitsevaan Parc Phoenixiin. Kyseessä on kasvitieteellinen puutarha ja laaja puistoalue, jossa on myös eläimiä. En eläintarhoista niin välitä, mutta oppaassa ilmoitettiin että puistosta löytyy saukkoallas. En ole koskaan nähnyt saukkoa... olisin halunnut nähdä.

En nähnyt, mutta paikan päältä löyty kyllä luvatusti se allas. Ja paljon muuta kaunista.

Puiston sisäänpääsymaksu on vain 2€ ja paikalle pääsee ilmeisen helposti bussilla (muistaakseni ainakin numerot 9 ja 10). Me päätimme ottaa urheilun kannalta ja kävelimme asunnoltamme n. 6 km matkan molempiin suuntiin. Puisto sijaitsee siis aivan Promenade des Anglaisin lentokentän päädyssä. Suosittelen hyviä kenkiä, leppoisaa aikataulua ja aurinkorasvaa matkalle. Me otettiin retkeilyn kannalta ja pysähdyttiin välillä syömään matkaeväitä. Puistossa on kahvila josta saa pienimuotoista lounasta, mutta tänne olisi varmasti kiva mennä myös omien eväiden kanssa piknikille.

Puiston vierestä löytyy myös museo, Musee Des Arts Asiatiques, johon on ilmainen sisäänpääsy. Ei jaksettu samana päivänä enää sinne, mutta varmastikin kiinnostava kohde myös.

Alue on aika suuri ja nähtävää rittää. Isossa lasisessa pyramidin näköisessä rakennuksesssa on trooppisia kasveja ja akvaarioita sekä hyönteisiä. Ulkona on mukava kävellä ja ihastella kaunista puistoa ja vesiputousta. Eläimistä näimme ainakin papukaijoja, piikkisikoja ja monia monia monia kilpikonnia (suuria ja pieniä).

Paikka on ehdottomasti pääsymaksunsa väärti. Uskoisin myös lasten tykkäävän.

Puistossa ainakin vaelsi useampi koululaisryhmä jotka rallattelivat ranskankielisiä runoja parijonossa partiotyyliin leveät hymyt kasvoillaan. 

EN: My favorite things in Nice, part 6. Parc Phoenix, beautiful place.