maanantai 31. joulukuuta 2012

Verkkokauppashoppailua: Jolie

Seuraavaksi aiheesta, joka on kyllä ollut jo monessa blogissa esillä, mutta josta haluan silti kirjoittaa.

Lahjoin itseäni joulun alla uudella kosmetiikalla ja tilauksen tein Jolien verkkokaupan kautta. Joliehan on paljon muutakin, ja suosittelen vierailemaan myös sivuston blogeissa. Lainaan tähän suoraan sivulta, koska tämä on mielestäni aika sympaattisesti sanottu:

"Jolie lainaa nimensä adjektiivista, joka ranskan kielessä tarkoittaa sievää, nättiä, hurmaavaa, upeaa, hehkeää, ihastuttavaa ja kaikkia mahdollisia synonyymejä, joilla kauneuden eri sävyjä voi ilmaista. Nimensä mukaisesti Jolien tavoite on tuoda valokeilaan se erityisyys, jota jokainen naisista liian usein unohtaa edustavansa – sitä luonnollista, uniikkia ja täydellistä kauneutta, joka ei vaadi minkäänlaista muuttumista vaan on valmista, täydellistä jo sellaisenaan."

Tilaus: Helppoa, kategoriat sivupalkissa sekä aihealueittain (?) että merkeittäin. Tilasin itse L´Atélier des Délices- sarjan kasvojenpuhdistusaineen ja kasvovoiteen joita olen halunnut testata jo iäisyyden. Kirjoitan tuotteista vaikka myöhemmin jos teitä kiinnostaa. Ja kyllä, kopioin nimen aina suoraan jostain... :)




Maksaminen: Verkopankkitunnukset, yleisimmät luottokortit, Visa Electron ja lasku tai osamaksu (Klarna)

Toimitus ja kulut: Toimituskulut 4,90€/tilaus (kotiin kuljetuksella 10€), yli sadan euron toimituksissa ilmainen. Myös nouto Helsingin myymälästä on mahdollinen (tässä tapauksessa toimituskuluja ei tule). Paketti tuli postiin muutamassa päivässä, muistaakseni noin viikossa.

Ihanaa: Paketti oli tosi nätti. Innostun aina kaikista suloisista pakkauksista ja mintuvihreä pahvilaatikko ja silkkipaperiin käärityt tuotteet pelastivat pakkasen jäädyttämän päivän. Lisäksi Jolien tytöt olivat kirjoittaneet käsin minulle viestin tilauslappuun, kun olin tilauksen yhteydessä kertonut että sarja on minulle uusi ja toivon sen sopivan ihotyypilleni. Olen niin helppo. Tästä pikkujutusta tuli niin hyvä mieli että soitin samantien siskolle ja intoilin silkkipaperistakin mona minuuttia.

Yleisesti: Ei pahaa sanottavaa mistään. Luonnonkosmetiikka vaan on kyllä Suomessa hinnoissaan... onneksi on alennuskoodien aikakausi.

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Verkkokauppashoppailua: Makia

Noniin, tästä lähtisi nämä joulun alla lupailemani nettikauppakokemukset. Muutama hihkaisi että kiinnostaa, joten lähdetäänpäs liikkeelle... Mistään ihmeellisestä tässä ei siis ole kysymys (eikä takana ole mitään yheistyötä tai salamyhkäisiä kontakteja), omia kokemuksiani vain. Jokainen osannee jo itse klikata tuotteen ostoskoriin tai olla klikkaamatta. Niin että ehkei mitään print screen ohjeita kuitenkaan:)

Olen kirjoittanut Makiasta aiemminkin. Syksyllä ihastukseni jakoi syvenemistään ja joulun alla tutustuinkin sitten merkin omaan verkkokauppaan. Makiaa saa toki muualtakin...

Tilaus: Helppoa ja sivupalkissa kivasti kaikki eriteltynä. Valikoima ei ole järkyttävän suuri, mutta löysin silti vaikka mitä kivaa. Tilasin lopulta lahjaksi sailor bagin, joka on muuten nyt alessakin. Tykkään kovasti Makian tuotekuvista, joissa on OIKEITA ihmisiä. Saa jotenkin tuntumaa siihen, miltä vaate näyttää oikeassa elämässä, ei vain mallin päällä.Toisaalta tämä voisi mennä toisinkin päin.

Hinnat ovat suhteellisen korkeita, mutta aleprosentit ovat Makialla hyvät, samoin materiaalit. Itselläni on merkin villahuivi ja puuvillatoppi, eikä kummalekaan ole sattunut pesussa mitään. Ja villahuivissa on sitä villaa ihan oikeasti.




Maksaminen: Verkopankkitunnukset (jes!), yleisimmät luottokortit ja Paypal

Toimitus ja kulut: Ilmainen toimitus, toimitus luvataan 2-7 päivässä. Kaikista joulun alla ryöväämistäni nettikaupoista Makian toimitus oli nopsin. Tein tilauksen torstai-iltana ja ilmoitus postista odotti maananataina luukussa.

Tuotteet oli pakattu siististi ja mukana tuli lähetyslista ja kaavake mahdollista palautusta varten. Palauttamaan en joutunut, mutta ymmärsin että Suomessa se hoituisi postin kautta ilmaiseksi. 

Hassua: Nettisivu on ainoastaan englanniksi.

Yleisesti: Erittäin positiivinen kokemus. Varsinkin miestenvaatteiden ja huivien suhteen aarreaitta. Tykkään!

lauantai 29. joulukuuta 2012

Joskus käy näin

Olin suunnitellut että herään aamulla innostu hihkuen ja suuntaan heti salille. En ole päässyt moneen päivään, oli joulu ja no... sitä rataa.

Aaamulla ei kuitenkaan yhtään tuntunut siltä, että haluaisin nousta. Itse asiassa vieläkään ei ole tuntunut siltä ja kello on nyt kaksi. Tarmokkaimmat suoritteet tänään: leivän tekeminen ja muutaman rivin kirjoittaminen.

Vaikka tiedän ettei aina pysty, niin silti vähän harmittaa. 

Olen tykännyt tosi paljon siitä tunteesta, kun aloittaa aamun liikunnalla ja sen jälkeen päivä vain rullaa eteenpäin.

Tämä päivä ei ole rullannut mihinkään.

Ehkä toisina päivinä tarvitaan enemmän suklaakakkua kuin cardioharjoittelua?

torstai 27. joulukuuta 2012

Illallinen yhdelle

Ensimmäinen jouluntaikamaan jälkeinen työpäivä takana.

Kävin kaupassa, pesin pyykkiä ja murustelin kaiken jouluisen hilekynsilakan lattialle. Eli kohta varmaan imuroin. Katselen parhailla Tähdet kertovat ohjelmaa, joka saattaa olla paras haastattuluohjelma ikinä. Vieraana on Sir Anthony Hopkins. Hän sanoi juuri:

"Today is tomorrow that I was so worried about yesterday"




Tein punajuuri-illallisella yhdelle. Vuohenjuustoa, rucolaa ja uunissa paahdettua punajuurta. Pinjansiemet unohdin ja se olisi kyllä kuulunut tähän ruokaan. Vähän vajaa kokemus, menköön torstain piikkiin.

Ei huolta huomisesta. Ihanaa loppuviikkoa odotellessa.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Punottua

Kotona jälleen, joulu oli ihana.

Alan väkästellä niitä nettikauppajuttuja heti kun jaksan, ensin kuitenkin vähän kuvaa uudesta paidasta. Huomatkaa kollaasi- tadaa! Pitäisikö jatkossakin tehdä tällaisia vai pysytäänkö yhden kuvan taktiikassa?




Tykkään kovasti tästä punostusta selkäpuolesta, ainoa vaan että suikaleet menevät pesussa tuhannen myttyyn. Pitäisi ommella pikkuisilla pistoilla jokainen erikseen kiinni. Siinäpä jonkin dagenefterpäivän projekti...

Nyt maistuu pasta ja kaikki muukin ei-niin-jouluinen-ruoka. Toivottavasti teistä mahdollisimman moni saa jatkaa lomailua, itse suuntaan huomenna jälleen töihin... mutta eipä tässä montaa päivää tarvitse jaksaa :)

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Joululomalla

Pääsin perille kotikotiin ja päivä on kulunut valmisteluissa. Taidan vetäytyä ihan rehellisesti pienelle joulutauolle.







































Palataan, kun olen saanut syödä, nukkua ja syödä tarpeeksi paljon jotta on taas jotekin kerrottavaa.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille <3

perjantai 21. joulukuuta 2012

Hippunen joulumieltä

Pakkailen parhaillaan itseäni ja tavaroitani kohtaamaan tuon ulkona vallitsevan, ilmeisesti todella hyytävän, kylmyyden.

Olen saanut muutamia pieniä joulupaketteja jo ennen lähtöä Jyväskylään ja koska olen joulun poissa niin annoin itselleni luvan avata muutaman jo ennen aattoa. Eilisestä pikkupaketista tuli tuollainen viiri, jonka ripustin sängyn yläpuolelle. Kolmioista muodostuu sana dream.




Marimekon lakanat kuuluvat joka jouluun. Pyhien jälkeen on muutenkin kivempi kotiutua kun kotona on siistiä ja puhtaat lakanat.

Muutama lahja on vielä hankkimatta, mutta onneksi on JKL:n päässä nyt päivällä aikaa. Onpahan vähemmän kannettavaa sinne suuntaan, tuntuu että muutenkin selkä notkahtaa aika lailla kun pääsen ovesta ulos. Tästä alkaa joululoma!

tiistai 18. joulukuuta 2012

Still I sit here where you left me alone

I took the road you didn´t dare to go
Rocks on my chest and knees on bruises

- Eva & Manu/ Feet in the Water







































Tänään olen pohtinut sitä, miten joskus kannattaa tehdä ihan vaan just niin kuin tuntuu oikealta. 

Sanoa rehellisesti niinkuin asia on.

Loppujen lopuksi niin pääsee aina helpommalla, vähemmällä pahalla mielellä ja säätämisellä. Vaikka monesti oikotie näyttääkin lähtökohtaisesti vähemmän kiviseltä. Ja vaikka siten välillä tuntuisikin, että on kivi sydämellä, niin sinä et itse ole se möykky, joka sydämesi päällä istuu.

Tänään olen näiden ajatusten lisäksi kuullut siskoni tuhahtavan, käynyt töissä ja kampaajalla, syönyt sipsejä, pukenut urheiluvaatteet ja stressanut hiukan joululahjoista ja ajan puutteesta. Nyt olen taidan mennä päivän liikuntasuoritusta kohti... Mallia täältä.

P.s Paita on eilinen alelöytö, miesten cheap mondayn t-paita joka on just hyvä. Ihan ilman mitään ihmeellistä istuvuutta tai tyttömäisyyttä. Mutta, alkavatko joulualennusmyynnit nykyään jo siis kaksi viikkoa ennen joulua? Hullua touhua.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulutunnelmissa

Päätin tänään jo aamulla, etten aion tehdä mitään ihmeellistä. Kävin aloittamassa aamun liikunnalla ja saunalla ja sen jälkeen olen antanut itselleni luvan vajota epämääräiseen joulunodotustilaan, joka on tarkoittanut lähinnä kynttilöiden tuijottamista ja syömistä.







































Vähän olen joulua tuonut tänne omaan pieneen kotiini. Pikkuisen joulupuun ostin kukkakaupasta hintaan 2,90€, kanelitangot olen saanut siskoilta ulkomaan tuliaisina ja piparminttu löytyi joulukalenterista.

Kuusen alle on eksynyt näköjään jo yksi pakettikin, joka odottelee siinä huomista vierastani <3

P.s Arvonta päättyi tänään ja voittajaksi paperilappu-tekniikalla arpoutui Milla! Kurkistelehan myöhemmin tänään sähköpostiisi. Ihania kommentteja olitte jätteneet, erityisesti mieltä lämmitti apinan serkun löytyminen maailmalta <3 

lauantai 15. joulukuuta 2012

Unta ja ruisleipää, kiitos

Voisin nukkua monta päivää putkeen. Pikkujoulut on nyt lusittu ja jollakin tasolla tietynlainen stressi ilmeisesti laukesi... sillä nyt väsyttää.

Raahasin itseni tänään postiin (olipas kivaa, että ovat lauantainakin auki) ja tein Millan innoittamana nuudeliwokkia. Muuten olenkin sitten nukkunut. Ja suunnitellut alkavani kirjoittamaan nettikauppajuttuja jouluviikkoa varten. Suunnitteluasteelle se on jäänyt.




Söin aamupalaksi ruisleipää oikealla voilla. Oli ihan sanoinkuvaamattoman hyvää.

Pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, että ruisleivässä ja kaurapuurossa piilee varmaankin suomalainen sisu. Lohturuokaa parhaimmillaan.

Palataan huomenna hiukan pirteämmällä otteella :)

torstai 13. joulukuuta 2012

Illan viimeiset hitaat (ajatukset)

Kamppailen täällä vaatetusongelman kanssa jälleen: mitä pukea kun samalla vaatekerralla pitäisi vetää aamu kahdeksasta johonkin yöaikaan... Ja ainakin tänään oli pirun liukasta ja lunta tuli vaakatasossa namaan.

Itseni tuntien: ensimmäiset vaatteet jotka osuvat aamulla käteen :)






Tuntuu kyllä ihan uskomattomalta että tämä vuosi lähenee loppujaan.

Tämä on ollut ehkä tähän mennessä rankin, opettavaisin, tunnemyrskyisin, selvitymiskeskeisin ja tapahtumarikkain vuosi, hyvässä ja pahassa. Eikä vain itselläni. Seuraavasta tulkoon vain onnellisin ja sillä voidaankin jatkaa elämän loppuun asti niinkuin saduissa. Eikös vaan?

Loppujaan lähenee myös arvonta, osallistumaan hopitihop.

Porkkanakakku odottaa kuorruttajaansa ja vielä pitää kerätä tavaransa ja ajatuksensa huomista varten. Kauniita unia kaikille! Ensi viikolla on jo ihan melkein joulu!

P.s Olen tilannut aika paljon joululahjoja netistä ja tuumin, että joulun jälkeiselle viikolle voisin kirjoitella nettikauppakokemuksistani, kiinnostaako? Muutenkin nyt hyvä aika taas esittää toiveita jos sellaisia on.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Pipoista

Ostan joka vuosi itselleni pipon.

Sitten käytän sitä innoissani kaksi kertaa ja annan eteenpäin. En ole pipotyttöjä. Se on näin pakkasella harmi, mutta onneksi on hattujakin. Sitten kun vielä jonakin aamuna edes jotain lämmikettä eksyisi päähän asti...




Tällä kertaa ajattelin hypätä suoraan siihen poisantamiseen. Tästä tulee ihan söpö. Aloitin itsenäisyyspäivänä ja tein kavennuksiin asti. Ja sitten unohdin koko jutun. 

Olen kuulkaas niin onnellinen kun saan kahlattua perjantain läpi jotenkin. Sitten on pakolliset pikkujoulut ohi. Vihaan pikkujoulukautta. Perjantain jälkeen aion käpertyä ihan omaan joulupallomaailmaani ja viimeistellä tämän <3

Onko lukijoissa pipotyttöjä? Mistä löytyy parhaat pipot?

tiistai 11. joulukuuta 2012

Liikkumiskuulumiset joulukuulta

Nämä ei oikein selkeästi tilastojen mukaan kiinnosta ketään, mutta sitkeästi jatkan liikunta-aiheen parissa. Sillä nyt se on sitten tehty. Liitytty kuntosalille. Taas. 

Olen käynyt kaksi kertaa zumbassa ja pitäisi kai sanoa että hyvältä tuntuu. Ja tuntuukin, tavallaan. Sali on kiva ja uusi ja viihtyisä. Ja pääsee pitkästä aikaa saunaankin. 







































Tuntuu, että kroppa kaipaa tällä hetkellä enemmän hoivaa, liikkuvuutta ja huolenpitoa kuin tappotreeniä. Ja uskon, että näissä kannattaa kuunnella itseään (paitsi jos se estää lähtemästä ollenkaan). Niinpä yritän keskittää voimani venyttelyyn, pilatekseen ja sellaiseen rauhalliseen ja rohkaisevaan "kyllä se tästä"-liikuntaan. Tuntuu jotenkin vuodenaikaan sopivaltakin.

Kuva on Scandic Malmenista, joka oli remontissa. Tuntuu, että olen itsekin vähän remontissa. Mutta jotakin siis tapahtuu!

P.s Osallistukaa arvontaan, vielä on päiviä jäljellä :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

And if I was from Paris...



Erinäisistä syistä ei ole oikein mittään asiaa tai tekemistä.
Niinpä kuuntelen rokkia täysillä. Sillä uskon vakaasti että

If I was from Paris, I would say oh lalalalalalalaa...

Vaikka onkin maanantai. Pariisissa ei varmaan ole koskaan maanantai.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Apina arpoo: Marc Jacobsin minituoksu Lola

EDIT: ARVONTA ON PÄÄTTYNYT JA VOITTAJALLE ILMOITETTU :)

Hyvää joulun odotusta ja kiitos että olette kaikki siellä. 

Halusin taas järjestää jonkun pienen arvonnan, nämä on mun mielestä kivoja. Katsotaan saataisiinko tähän jo vaikka kolme osallistujaa :)

Eli joulun kunniaksi jaossa yksi Marc Jacobsin Lola-tuoksu, pikkuinen pullo (4ml) on ainakin minun mielestäni supersuloinen. Kävi ensin mielessä että syrjinkö nyt joulun alla katalasti miehiä, mutta saavat mieslukijatkin osallistua, voittehan lahjoittaa tämän sitten sille lempinaisellenne vaikka jouluna!




Eli homma menee tutulla tavalla. Kaikki blogiani jotakin kautta seuraavat ovat tervetulleita osallistumaan. Jätä kommentti, tällä kertaa sana on vapaa. Pelkkä "osallistun" on kuitenkin aika laimea, joten kerro vaikka mitä toivot joululahjaksi tai jotain muuta kivaa. Kirjoita kommenttiin myös sähköpostiosoite, josta saan sinut kiinni jos onni potkaisee.



Aikaa osallistua on ensi viikon sunnuntaihin eli 16.12 klo 12.00 asti. Saan sitten paketin matkaan ja voittaja tuoksuu jouluna hyvältä :) Onnea kaikille tasapuolisesti!

Pitääkö Shepherdin pohja pystyssä?

Liukasta on.

Töppöstelin tunti sitten salilta kotiin ja nyt olen maastoutunut tiiviisti peiton alle piiloon hulluja joulukauppapäiviä, vaikka sinnehän tässä pitäisi suunnata...

Uusien töppösten pohjasta kyseltiin, tässä kuvaa.




Olen ymmärtänyt, että UGGien tappoliukkaat pohjat on jotenkin uudistettu? Sitä en tiedä, miten tietää ostavansa esimerkiksi netin kautta uuden tai vanhanmalliset UGGit... 

Lyhyen testailun perusteella sanon Shepherdien pohjasta: kyllä näillä pystyssä pysyy (ja ainakin mun käytössä paremmin kuin UGGeilla). Mutta liukasta on, varmaan millä tahansa kengillä tähän vuodenaikaan. Pohja ei siis herätä suuria ajatuksia suuntaan tai toiseen. Vähän niinkun pohjanmaalla todettaisiin : eikkai se tieten huonokkaan vaa eikkai se tiete hyväkkään.

Ihan ok :)

P.s Mukavaa, kun on tullut muutama uusi lukija... tervetuloa. Teille kaikille kivoille arvonta joulun kunniaksi tiedossa, palaan siihen illemmalla.

torstai 6. joulukuuta 2012

Jouluoloa Tallipihalta

Heippa kaikille, terveisiä viltin välistä.

Olen viettänyt rauhaisaa päivää. Söin aamiaiseksi kaurapuuroa omenahillolla ja join sängyssä kahvia kera uuden Trendin.

Päivällä lähdin kävelemään Tallipihalle (josta olen kirjoittanut aiemminkin ainakin täällä). Kävin katsomassa aasia (joulun aikaan tallissa on pieni aasi) ja ottamassa miljoona valokuvaa. Olen käynyt täällä joka vuosi joulutorin aikaan, pääsen jotenkin tunnelmaan ja muistan itsekin vetää välillä henkeä.





Tuo paikka on vaan niin suloinen.

Tällä kertaa piipahdin kaikissa putiikeissa (normaalisti suosin vain Nonoa), mutta mukaan ei tarttunut mitään. Ihmisiä oli jonkin verran liikenteessä ja pihalla oli lapsille karusellikin...




Tallipihalta jatkoin Näsinpuistoon ja sieltä kotiin sitten kun sekä kamera että sormeni tuntuivat jäätyvän pystyyn. Söin päivällistä ja nyt odottelen tietty Linnan juhlia. Kiva tämän ylimääräinen vapaapäivä.

Tein tänään myös löydön omasta vaatekaapistani. Tai oikeastaan varaston takkirekiltä. Olen säilyttänyt mummoni vanhaa vaaleansinistä villatakkia ainakin viisi vuotta tietäen, että joskus sen aika tulee. No nyt sen aika on. Ilmeisesti kaikki trendipastellit ovat värjänneet omankin ajatusmaailman hattaraksi, mutta ei väliä. Takki olkoon oma pastelliaarteeni. Nyt sitten vain harjoiteltava sen yhdistelemistä, sillä kaikesta huolimatta en halua näyttää kävelevältä ranskanpastillilta.

Mukavaa itsenäisyyspäivää kaikille! Toivottavasti iltanne on täynnä herkkuja ja hyvää seuraa <3

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Uudet töppöset, rakkautta varpaille

En muista olenko koskaan urputtanut täällä siitä miten paljon vihaan sitä kun A) varpaat jäätyvät B) sataa suoraan naamaan. Joka tapauksessa olen myös oppinut, että molemmat ongelmat on ainakin jossain määrin mahdollista ratkaista pukeutumalla oikein.







































Vanhoista karvatöppösistäni alkoi aika jättää eikä ollut epäilystä ettenkö haluaisi tilalle uudet. Tällä kertaa päädyin Shepherd merkkiin ja ainakin toistaiseksi (päivän mittainen) taipaleemme on ollut puhdasta rakkautta.

Tuntuu kuin kävelisi pumpulissa.

Ja tänään kiinnitin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan huomiota siihen, miten kaunista tuolla ulkona on. Olin jotenkin ihan todella onnellinen, etä asun maassa jossa on neljä vuodenaikaa ja talvisin (ainakin joinakin päivinä) keskustassakin näin nättiä. Veikkaan että nämä olivat tyytyväisten, lämpimästä nauttivien varpaideni lähettämiä onnellisia ajatuksia.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mitä laukussa?

Olin päättänyt tehdä tämän tänään. Nyt kun tyhjäsin laukkua niin hämmennyin hiukan siitä että siellä ei ollut juuri mitään. Mutta, en huijaa. Tässä siis se, mitä Matkuristani löytyi juuri tänään:




Kalenteri, tämä on hyvin tärkeä. Lähinnä henkisesti. Muistan asiat, kun olen kirjoittanut ne johonkin ylös. Harvemmin siis tarkistan täältä enää mitään. 

Kuulakärkikynä, Scandicin. Ovat parhaita.

Lompakko.

Sydänkuvioisia nenäliinoja (ei kuulu kyllä vakioihin).

Vanha junalippu (kuuluu vakioihin).

Särkylääkettä. Tämä oli outoa, sillä minulla ei koskaan ole sitä mukana.

Kolme huulikiiltoa ja puuteripapereita.

Changelta joululahjaksi saatu rannekoru jossa lukee mon Amour :D Kornius kunniaan! 

Odotin näiden lisäksi löytäväni: useampia rytättyjä kuitteja ja hiuspinnejä. Jos joku ihmettelee puhelimen ja avaimien puuttumista niin ne kulkevat taskussa :)

Olen alkanut hieman salaa haaveilla myös toisesta laukusta. Niin paljon kuin tuosta Marimekon suosikistani tykkäänkin, niin joku pienempikin vaihtoehto saisi luotani rakastavan kodin. Lisäksi olisi kiva omistaa joku toinenkin värivaihtoehto... tällä hetkellä vahvoina ehdokkaina mielessäni pyörii joku Lumin tai Cambridge satchel companyn kaunottarista. Niin, ja tarvitseehan matkuri sitäpaitsi lepopäiviä! Ei sovi käyttää sitä loppuun...

Apinan arkistoista: kahden suklaan pähkinäkeksi

Arkistoista lisää herkkuja, koskaan ei ole huono aika suklaakeksille. Toivon ehkä joululahjaksi näitä, mieluiten mahdollisimman ison purkillisen...

Sain siskolta hyvän ja suhteellisen terveellisen oloisen keksiohjeen, jonka torpedoin täysin tänään. Jos joku muukin kaipaa lohtua suklaasta niin tässä ohje:

100g voita
1 dl fariinisokeria
0,5-1 dl tavallista sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl ruokasoodaa
hippunen suolaa
2 dl kaurahiutaleita
0,5 dl valitsemaasi pähkinää rouheena (esim. hasselpähkinä)
suklaata maun mukaan (ohjeessa oli 1/2 dl, laitoin yli 100g :D)




Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Auttaa kun muistat ottaa voin ajoissa sulamaan. Vispaa kananmuna joukkoon. Sekoita sooda ja suola vehnäjauhoon ja lisää taikinaan. Sekoita sen verran että kaikki on varmasti sekaisin. Lisää pähkinät ja suklaa. Nostele lusikalla taikinaa kököiksi pellille, keksit leviävät hieman uunissa. Paista 175 asteessa 8-12 min.




Itse taisin käyttää reilut 100g suklaata, sekaisin valkoista ja tummaa. Kannattaa muistaa valkosuklaata käyttäessä, että se on itsessään aika makeaa, nytkin laitoin vähä alle puoli desiä tuota tavallista sokeria vaikka alkuperäisessä ohjeessa taisi olla desi.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Sudenkuopasta kipuaminen

Halusin vielä tulla kirjoittelemaan hiukan.

Tulin äsken lenkiltä ja nyt istun käpertyneenä untuvapeittoon. Ulkona oli superkylmä.

Tai ei ehkä vielä superkylmä. Mutta kylmä.

Puhuttiin juuri siitä, miten Suomessa asuvana voisi oikeasti ajatella panostavansa siihen talvipukeutumiseen. Että olisiko se oikeasti niin paha sijoittaa kerran kunnolla sellaisiin vaatteisiin joilla oikeasti tarkenee. Tai sellaisiin, joissa olisi mukava liikkua talvellakin.



Minun on pikkuhiljaa alettava kaivautua ulos siitä ajattelutavasta, että urheiluvaatteet ovat niitä, jotka ovat liian huonossa kunnossa muualla käytettäviksi :) Oikeissa tamineissa kun on huomattavan paljon mukavampi olla. Varsinkin nyt, kun lämpötila laskee...

Lämpötilan lasku ja motivaation vajoaminen kuoppaan ovat myös herättäneet mietteitä kuntosalille paluusta. Vanhemmat lukijat muistanevatkin viime kertaisen, ei-niin-onnistuneen (4kk? kestäneen) kokeilun. Keskiviikkona olisi tutustumisaika, saaa nähdä. Vaikka olenkin saanut itseni jälleen ulos muutamia kertoja viikossa, ei lenkkeily oikein noilla asteilla käy liikunnasta. 

Pienempi luovutusvaara sisäurheilussa? Nähtäväksi jääköön. 

Tanssisaliin olen näköjään edelleen ollut liian kiireinen pelkuri :). Uutta vuotta odotellessa ja uusia kujeita! Siihen asti voisin heilua vaikka kahvakuulan kanssa. Muistin juuri kuvaa kaivaessani, että minultahan löytyy niitä kaksin kappalein!

Apinan arkistoista: Piparitaikina


Arkistoista kaiveltu piparitaikinaohje, olkaa hyvät <3
Tässä olisi nyt sitten joulun kunniaksi hyväksi havaittu piparitaikinaohje. En itse pidä valmiista taikinasta yhtään, onneksi tekeminen ei ole vaikeaa :) Tarvitset:


3 dl tummaa siirappia
2 dl sokeria
1 tl neilikkaa
2 tl kaardemummaa
2 tl kanelia
1 rkl pomeranssinkuorta
1 rkl ruokasoodaa
250 g voita
2 kananmunaa
1-12 dl vehnäjauhoja

Kaada ensin siirappi, sokeri ja mausteet (neilikka, kaardemumma, kaneli ja pomeranssi) kattilaan ja kuumenna kunnes seos kiehahtaa. Ota kattila levyltä ja lisää voi palasina, jotta se sulaa taikinan sekaan. Lisää myös sooda varovasti sekoittaen. Vie kattila (ulos) jäähtymään.




Kun seos on jäähtynyt tarpeeksi, lisää joukkoon kananmunat ja jauhot. Voit sekoittaa vaikka puuhaarukalla. Taikinan voi leipoa heti tai seuraavana päivänä ja se myös säilyy jääkaapissa n. viikon jos sopivaa leipomispäivää ei heti löydy. Kysymyksiä saa toki esittää, jos jotain jäi epäselväksi. Makoisaa joulua!

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Eilinen kanssani

Tätä päivä kanssani-juttua toivottiinkin joskus ja se on keikkunut toteutuslistalla piiitkään. Jos ihan rehellinen olen, niin mieluiten olisin odottanut kesää ja harmonisempia valo-oloja, mutta mennään nyt tällaisella enemmän ja vähemmän mustavalkoisella linjalla. Näitä juttujahan voi aina halutessaan toistaa. Eli tässäpä eilinen päivä kuvin ja sanoin...







Aamuherätys venyi, sisko oli täällä yötä ja minun univelkani painoi ilmeisesti vielä. Ylös päästiin vasta kahdeltatoista!





Aamupalaa. Rakastan kahvipannuani. On kivempaa kun on joku seurana pöydässä, jaksaa nauttia pidempään.




Ylös ja ulos. Lähdettiin metsästämään siskolle farkut iltaa varten. Keli oli aika talvinen. Mun uggit ovat tulleet tiensä päähän ja tilasinkin itselleni uudet karvatöppöset, jotka toivottavasti saapuvat ensi viikolla ja ovat sopivan kokoiset...




Kotimatka ja lempparijouluvaloni, sirkuskarhut. Olisinpa itse yhtä taitava. Jossakin.



Yksin kotona jälleen, voin viideltä tai kuudelta. Tiskien välttelyä (ärsyttävin koityö) ja pyykinpesua (kivin kotityö). Kirpeitä bilarkarkkeja ja kynttilöitä.

 Televisiossa pyrörii Avaran luonnon jääkarhudokumentti. Ajattelin tehdä vielä kasvonaamion ja palata sitten lopulta takaisin kuvaan 1.




Tämä oli ihan hyvä päivä. 

Ei mitenkään erityisen jännittävä tai tuottoisa. Semmoinen arkipäivä kun kaikki oli ihan kivasti. Eli toiselta kannalta ajateltuna sitä elämän parasta laatua.

Leppoisaa sunnuntaita kaikille! Tehdäänkö seuraavaksi whatsinmybag?

lauantai 1. joulukuuta 2012

Monen päivän lettipanta

Varsinkin talvella kaipaan inspiraatiota hiuksien laittoon, pidän talvella enemmän hiuksia kiinni kuin kesäisin. Tämän päivän lettipantaan inspiraation antoi muutamia kuukausia sitten Beatissa-blogi, josta löytyy tähän hyvä ohje. Olen käyttänyt tätä kampausta aika paljon arkisin töissä. 







































Aiemmin olen aina tehnyt lettipantani suoraan ranskalaisena lettinä, mutta tämä on helpompi. Yritän joskus napata kuvan siitä toisestakin versiosta.

torstai 29. marraskuuta 2012

Joulupallona

Eilinen loman jatkaminen johti pienimuotoiseen ostoskierrokseen ja todella suureen määrään herkkuja. Taisin olla hieman ystäväkrapulassa. Se on se olo, kun olet ollut pitkään jonkun seurassa, tyhjän kodin seinät kaikuvat oudosti ja tuntuu koko ajan siltä että puhelin ei varmaan toimi.

Ihastuin jo ennen reissuani Selectedillä harmaa-hopeiseen collagepaitaan, mutta jäin empimään koska tämä nyt ei varsinaisesti ole työvaate.







































Sitten tajusin, että enhän minä ole läheskään aina töissä.

Hopeinen printti ja iso (lue:löysä) malli saavat minut tuntemaan itseni joulupalloksi. Juhlapyhät, tulkaa tänne vain. Olen valmis.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hem igen

Ihana koti. 

Tulin puolisen tuntia sitten kotiin ja nyt olen setvinyt postikasan, sähköpostikasan ja aloitan kohta matkatavarakasan seurassa. Koska tänään ei vielä tarvitse mennä töihin, niin ajattelin jatkaa lomailua vielä hetken verran täällä Tampereella. Suunnaksi siis kohta keskusta ja ruoka...




Reissu oli mahtava, mutta perinteiseen tyyliin otin ehkä viisi kuvaa. Kirottiin gaalaillan jälkeen aika paljon, kun tajuttiin ettei kummastakaan ole yhtään kuvaa koko illalta :) Samaa sarjaa kuin se, kun olin parhaan ystäväni kaasona ja meistä kahdesta on YKSI kuva, jossa molemmat katsotaan eri suuntiin... oh well... 

Merellä on kamala keli eilen, tulin yksin pois ja katselin hytissä Greyn Anatomiaa ja pelkäsin niin pirusti. Onneksi Tampereella ei keinu! Palataan taas pian, yritän ryhdistäytyä tämän arkeni kanssa.

Ps. ...Ai mikä se elokuva oli? Tämä! Menen ehdottomasti katsomaan uudestaan jos se saadaan Suomeen asti.

maanantai 26. marraskuuta 2012

@ Scandic Malmen

Ensimmäinen päivä Tukholmassa on takana.

Tulin juuri aamiaiselta ja kohta lähden hiukan kaupungille (tai ehkä vain tuolle viereiselle kadulle) pyörimään.




Asustelemme nämä pari päivää Scandic Malmenissa Södermalmilla ja tykkään tästä hotellista kovasti. Täällä tehdään parhaillaan remonttia, meidän huone taitaa olla juuri uusittu. Aika modernin linjan ovat ottaneet, voi olla että tämä tapetti on kymmenen vuoden päästä aika koominen. Nyt ollaan kuitenkin huipulla :) 

Södermalm on alueena kiva ja lähellä. Tästä pääsee myös huomenna helposti vierimään takaisin Vikingin terminaaliin, matkaa tulee ehkä kilometri ja pelkkää alamäkeä.

Nyt kampaan tukan ja yritän asennoitua tähän päivään. Kivaa maanantaita kaikille!

perjantai 23. marraskuuta 2012

Huomenna!

Kävin tänään hakemassa junaliput ja kohta lähden noutamaan laukkua lainaksi.

Vaatteet odottavat pinoissa ja pesukone pyörii. Tietysti ajattelin vasta tänään että reisuun tarvitaan puhtaita sukkia. Paras vinkkini muuten paljon kotoa poissa oleville on: siivoa aina ennen kuin lähdet. Kotiin on huomattavasti kivempi tulla kun siellä on siistiä.




Tukholmalla on aina ollut minulle erityinen merkitys, osaksi omien unelmieni takia ja osaksi siksi, että tavalla tai toisella useat elämäni varrella tapaamani tyypit ovat löytyneet jossain vaiheessa sieltä. Tykkkään kaupungista aivan valtavasti ja on kiva päästä ihan rehelliselle lomalla. Todettiin matkaseuran kanssa juuri että mennään vaan suorittamatta ja hengaillaan. Kummaltakin on paukut vähän loppu.

Otan koneen ja mukaan ja mahdollisuuksien mukaan päivitän tunnelmia myös teille.

Olen tällä viikolla ollut kyllä epäorganisoitumisen huippu... tuijottelen näitä pinoja ja ihmettelen miten muka voin tarvita näin paljon kosmetiikkaa mukaan. Helkkarin gaala :D Pitää ottaa suoristusrauta ja kaikki. Haluan nuoruuden ja yhden vaihtopaidan pakkauskyvyn takaisin!

torstai 22. marraskuuta 2012

Harakkana

Olen tässä taas.

Ystäväni katseli ravintolassa aikansa kuinka ihailin hänen sormustaan. Sanoi sitten "tässäpä sinulle harakka". 

Nyt hän on jo lähtenyt kotiin. Mutta kun laitan sormuksen sormeeni niin tunnen että saan palan hänen rohkeuttaan. Tunnen itseni vähän merirosvoksi, vapaaksi ja pelottomaksi. Tämä toimii tarvittaessa myös nyrkkirautana.





Sillä on loppujen lopuksi todella vähän merkitystä minulle, mitä joku asia maksaa tai minkä merkkinen se on. Toki pidän tietyistä brändeistä enenmmän kuin toisista. Kuitenkin monesti rakkaimmiksi muodotuvat ne asiat, joilla on jokin tarina. Ne, jotka saavat sinut muistamaan jonkin hetken tai tunteen.

Tiedän, että olen kirjoittanut tästä aiemminkin. Ja minusta tuntuu, että kirjoitan siitä vielä monesti uudestaankin.

Kävin tänään muuten ostamssa mekon. Tiedättekö mikä on parasta? Se, että kun et itse löydä energiaa niin puhelimeesi saapuu viesti siskolta, joka asuu ihan toisessa kaupungissa. "Sun nimellä on nyt varattu kaksi mekkoa.." Sitten vain menin kauppaan ja ostin toisen niistä.

P.s Tein muutaman pienen jutun tuonne sivupalkkiin, sieltä löytyy nyt täsmähaku blogiin ja apinan päiväkirja tykkää tästä- osio, johon linkitän muiden oivalluksia ja blogitekstejä/ muuta sellaista mainitsemisen arvoista. Naked truth ilmiö on ilahduttanut minua kovasti. Sara K.:n pohdinta aiheesta tuntui jotenkin mielenkiintoiselta, vaikka myönnän etten itse olekaan vielä ihan samalla tasolla itseni hyväksymisen kanssa. Mutta urheasti matka jatkukoon, meillä kaikilla :)

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Vaatevinkkejä mieheltä

Viikon päästä lähdemme ystäväni kanssa juhlimaan elokuvan ensi-iltaa ja viettämään minilomaa Ruotsin puolelle. En ole vielä hankkinut vaatteita ensi-iltaan, yritin kysellä neuvoja. Tällaista apua sain:

"No se on sellainen gaala."

"Ihan hienona voi mennä."

"Ei liian hienona. Se on kuitenkin aika casual."

"Ei mitään farkkuja kuitenkaan."

"Mikä on pikkumusta?"

"No mä laitan puvun. En mä oikein ymmärrä tota naisten skaalaa."

"Varmasti mikä tahansa on hyvä."


I rest my case, rukoilen vastaanotoksi snapseja ja iloisia ruotsalaisia pukeutuneena farkkuihin ja flanellipaitoihin <3

Ihana Tukholma, enää viisi päivää ja sinut syliini suljen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Parasta perjantaissa: yövieras

Näin aikuisena tulee harvoin yökyläiltyä ellei asu eri kaupungissa ystäviensä kanssa. Tai muuten harrasta uusiin ihmiseen tutustumista sillä lailla ;)

Minulla on tavallaan se onni (?), että moni ystävä on kaukana ja näin ollen joutuvat viettämään aikaa kanssani aina vähän kauemmin kerrallaan. 





Tänään saan tänne yhden parhaista tytöistä jonka olen ikinä tavannut. Pitkään hengailin poikien kanssa, enkä oikein ymmärtänyt minkään tyttöjuttujen päälle. Tämä tapaus on viimeistään osoittanut, että tyttöjen ei tarvitse olla juonittelevia ilkimyksiä, vaan heidän kanssaan voi olla ihan yhtä suora ja suoraselkäinen kuin poikienkin kanssa. Odotan jo pojista juoruilua. Joskus on ihan kiva olla reilusti typykkä.

Yökyläilettekö te koskaan?

Luvassa siis vielä ehkä lasi viiniä ja Vain Elämää. Ja ehkä muutama sipsi? Herkku(perse) perjantaita kaikille!

torstai 15. marraskuuta 2012

Maailman parasta designia

Jotkut esineet kodissa ovat erityisempiä kuin toiset, tiedättekös?




Uusimapana tulokkaana Tärkeiden mutta samalla Käytännöllisten Asioiden listalta: isän tekemät leikkuulaudat. Ne voi laittaa pödälle monella eri tapaa. Tuovat kivan kontrastin valkoisen kiiltävän pöytälevyn kanssa. 

Tässä voidaan myös oppia että avokadot ja sipulit eivät ole niitä kuvauksellisimpia juttuja maan päällä. Enkelikello on vanha, designtorilta ostettu.

Tänään on ollut siivouspäivä. Huomaan monesti nykyisin juuri torstaina että täällä ei voi enää ihminen asua. Viikonlopun jäljiltä on usein reissukassi vielä purkamatta ja tällä viikolla olen ollut paljon iltaisin menossa. Nyt on paljon parempi olo kun koti on siisti ja asiat järjestyksessä. Sitä vaatekaappia en tosin saanut aloitettua vieläkään, mutta ehkäpä lauantaina...

P.s Siihen gaalaan on viikko. Joudun tätä menoa menemään ilman vaatteita.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Aamu, aamu utuinen

Aloitin tänään kuvailemaan päivä minun kanssani- osastoa, mutta totesin että se lienee parempi tehdä vapaapäivänä, sitten kun hiukan vaikka lunta tai muuten näkyvissä ilmiö nimeltä valo. Tänään aamulla hoksasin myös että eteisessä saa näinkin valoisia kuvia (sielläpä kunnon lamppu-tadaa). 
Vähän vain valotin jälkeenpäin..







































Niin ajattelin sitten yhden julkaista, vaikka tiedänkin kyllä että nämä kokovartalopeilikuvat on jo ihan mennyttä kauraa muilla palstoilla.

Mutta tykkään tuosta takista. 

Olen nähnyt sen saman jo varmaan kymmenellä.

Muillakin on siis hyvä maku :)

Näytän vähän väsyneeltä, mutta tämä viikko on ollut tosi touhukas. Sain lenkkeilystäkin hiukan kiinni. Olen viestitellyt hetken kadoksissa olleen ystävän kanssa ja uusi vuosi alkaa vaikuttaa entistä kiintoisammalta tapahtumalta. Olen nauranut ja itkenyt ja viljellyt paljon mustaa huumoria. Ollut suoraselkäinen. Tein eilen lämmintä ruokaa.

Tämä kaikki, ja nyt on vasta keskiviikko.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sudenkuoppa lenkkipolulla

Viime viikko meni useamman jutun kohdalta ohi. Niin myös lenkkeilyn.

Tänään mentiin vähän ottamaan happea, mutta koko kroppa on ihan tukossa. Vähän niinkuin pääkoppakin.

Miten sitä saisi energiaa tähän pimeyteen, kun välillä tuntuu ettei jaksaisi nousta edes sängystä?

Huomaan kyllä, että lenkkipolulta on helppo lintsata nyt kun pimenee ja jalka alkaa painaa samaa tahtia sydämen kanssa. On ikävä enemmän ja ihmisiä ympärillä vähemmän. Ja toisaalta kaipaa enemmän aikaa itselleen.












Pelastusrengas jäässä...

Eihän maassa, jossa on ainakin 6kk vuodesta pimeää, voi masentua sen takia? Kyllähän, kun täällä lapsesta asti on kasvanut pimeän menninkäisenä niin luulisi että tottuu. Älytöntä.

Tähän sudenkuoppaan en oikeasti halua humpsahtaa, koko syksy on mennyt lenkin osalta niin hyvin. Ehkä painelen hankkimaan jotain supervärikästä lenkkivaatetta ja lampun, jotta ei pelota tuolla niin paljon. Haluan olla iloinen ihan sen 12 kuukautta vuodesta. 

Miten te sen teette, oi ympärivuoden lenkkeilevät tai muuta liikuntaa harrastavat superihmiset?

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

I, I follow...

Taidan olla vähän synkkä.

Olen aina luullut että Lykke Li laulaa

"I, I follow/ I follow you/ Deep sea baby/ I follow you
I, I follow/ I follow you/ Dark doom honey..."

Google kertoo, että se on dark room?!






Voi kumpa olisin tiennyt tämän aikaisemmin.

Toisaalta, minusta minun versioni kuulostaa monin verroin kohtalokkaammalta.

Viime viikko meni siis merirosvoillessa, siksi tämä hiljaisuus. Mistä te haluaisitte ensi viikolla lukea? Kaipaan itsekin jo blogin pariin.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Maanantai merirosvona






































(Kuva löytyi internetistä,tarkemmin googlesta)

Joskus huvittaisi oman arkisen puuhastelun sijaan seilata seitsemällä merellä.

Hypistellä kultakolikoita arkussa ja opettaa papukaijaa puhumaan.

Arvaatteko kuka välttelee vaatekaapin ja asunnon suursiivousta? :) Tehokasta toimintaa jo klo 16 alkaen. Mukavaa viikkoa murut.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Uusi päivä

Feeling good on yksi kaikkien aikojen lempibiiseistäni. Rakastan sitä joka kerta, oikeastaan lähes tulkoon minä versiona tahansa.

Tänään on juuri sellainen päivä kun tekee mieli laulaa (vaikkei aivan siltä tunnukaan)

It's a new dawn
It's a new day
It's a new life
For me
And I'm feeling good








































Aloitin aamun syömällä lumileopardikarkkeja sängyssä. 

Jätin sängyn petaamatta.

Tein päätöksiä.

Sain mutimediaviestin hirvimetsältä (first time for everything).

Suunnittelin Ruotsin matkaa ja sovittiin hotellista. Ihanaa lähteä minilomalle! Olen juuri tämän tarpeessa. Hotelliaamista kaukana kotoa. Jonkun toisen petaama sänky, jonkun toisen tallaamat kadut.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Ja taas mennään

Olen julistanut syvää rakkauttani uuniani kohtaa jo aiemminkin.

Mikäs sen mukavampaa kuin istua perjantai-iltaa kotona ja odottaa, että palaako se uuni, talo tai tapahtuuko jotain muuta jännää. Ainakin savuttaa niin vaan perskeleesti (vein palohälyttimen viime kerrasta viisastuneena jo etukäteen vessaan).





J


































Jännitystä voi nuoriso hakea elämään ihan näin arkisilla askareilla. Elämä on parasta huumetta.

Syy tähän perjantai-illan kotirouvailuun on, että huomenna päätettiin syödä ystävien kanssa yhdessä. Kaupat on kiinni, me hiljennytään yhdessä ruokapatojen ja glögin äärelle. Jälkiruuaksi on maailman parasta (eikä toivottavasti palanutta) mutakakkua, jonka ohjeen olen saanut yhdeltä minulle tärkeältä ihmiseltä jota sattumusten summana en saanut pitää niin lähellä kuin olisin ehkä halunnut.

Muistan sinut J aina kun tätä teen <3 

Ruoka on muuten paras juttu, siihen liittyy niin paljon muistoja ja tuntemuksia myös menneestä. Kaikilla on varmaan joku oma lohturuoka, joka tekee maailmasta hetkessä paremman? Paljastakaahan omanne, yllytän!

Tällaisia sekalaisia ajatuksia perjataina. Kohta tuo kakku on valmis ja sitten lähden kyllä ulos hengittämään.

torstai 1. marraskuuta 2012

Seeprainspiraatio

Tein jokunen vuosi sitten siskolle pipon helmineuleesta ja nyt kaivelin vanhoja arkistoja että löytäisin linkin siihen ohjeeseen...




Päätä alkaa näköjään vanhemmiten paleltaa ja mietinkin tässä, neuloisinko itselleni jotain saman tyylistä.

Mitä mieltä on arvon lukijaraati, pipot tupsuilla vai ilman? Voiko tupsupipo päässä olla uskottava aikuinen? Tai tarvitaanko sellaisia ominaisuuksia ylipäänsä jos vain pysyy lämpimänä?