maanantai 26. elokuuta 2013

Viikonloppu kuvin, ja vähän sanoinkin

Maanantai on ollut jälleen katsaus tulevaisuuteen, mutta olen silti käyttänyt nyt aikaani viltin suojista myös viikonlopun kuvien ja tapahtumien selailuun. Haluan muutaman kuvan laittaa tännekin. Sisko käväsi kylässä kera meidän perheen oikean valokuvaajan. Onneksi kaikki minulta löytyvät kuvat ovat kuitenkin taattua pokkarilaatua ja oon jopa ottanut ne ihan ite, ette vaan säikähdä blogin tason nousua turhan päiten...

Perjantaina suuntasimme porukalla DOTin lehden julkkarijuhliin ja kuuntelemaan The Hearingia. Voi miten suloinen tyttö, ihastuin vallan. Kiroileekin kuin oikea merirosvo! Tästä viikolopun blogiseksikkäimmästä tapahtumasta ei tiettykään ole yhtään kuvaa, mutta näytin tietty tosi hyvältä ja kivaa oli, uskokaa pois. Menkää katsomaan The Hearingia livenä, jos bongaatte hänet kotikulmiltanne.

Lauantaina suunnattiin katsomaan skeittailua Kirjastotalon pihamaalle, paljon poikia ja mahtavat kisat. Lajeina pituushyppy, korkeushyppy ja pujottelu. Huikeaa, kun metrinmittaiset kaverit hyppäsivät oman päänsä korkeudelta vielä yli :) Voittajalla meni koskeudessa rikki muistaakseni 130cm (hän oli myös jos hiukan pidempi kuin 100cm).




Myöhemmin mentiin Pyynikille, syötiin munkkeja ja ihasteltiin puita. Puisssa on jotain todella rauhoittavaa. Varsinkin, kun niitä katsoo joko ylhäältä tai sitten sieltä puun juurelta.





Sandaalit, jotka ostin tänä kesänä, Shoe Shi Bar-merkkiset. Olen tykännyt kovasti. Siskolla oli hempeästi vaaleanpunaista.




Matka jatkui Pispalan ja Onkinieman kautta kotiin.

Tämä paikka ja teksti on tullut minulle vuosien aikana hyvin tärkeäksi. Nyt se rapistuu jo hiljaa pois. Onneksi on valokuva. Pohdin siinä tassutellessammme, kuinka paljon tästä kaupungista tykkäänkään. Jos vain se riittäisikin. Ehkä se vielä johonkin riittääkin.





Sunnuntaina suunnattiin designtorille, tykättiin muun muassa Saanasta ja Ollista. Nämäkin tekijät olivat itse paikalla ja kuinka ystävällistä palvelua saatiinkaan! Torilla on kiva rupatella.


Kaiken kaikkiaan hyvä viikonloppu.

Tänään en olekaan sitten jaksanut laittaa edes lakanaa sänkyyn, nukun päiväpeiton päällä asunnossa, joka on täynnä puhdasta ja kuivaa pyykkiä sekä leivänmuruja aamiaispöydän alla.

Nyt, hyvää yötä kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti