lauantai 19. toukokuuta 2012

Tältä näyttää Hämeenpuistossa 04.30 aamulla

Kesä on tullut. Kävelin puoli viiden aikaan kotiin, ilmassa tuoksui sade ja titityy-linnut olivat valveilla.


Pahoittelen taukoa, mutta viime päivissä ei ole ollut paljon kerrottavaa. Olen maannut sängyllä, syönyt täytettyjä herkkusieniä ja katsonut melkein kaksi tuotantokautta Gilmoren tyttöjä putkeen. 

Murehtinut liikaa, nauranut paljon, katsonut Suomen pelin niin, että kuva tuli telkkarista ja selostus radiosta 5 sekuntia kuvaaa edellä. Olen tavannut myös uusia ihmisiä, mukavia ihmisiä. Niin, ja eilen kävin Keskustorin designmäkissä.

Ensi viikolla jotain hömppää taas, lupaan. Onko teillä mitään toiveita? Olisi mukavaa jos heittäisitte kommenttiboksiin sellaisia, jos jotain tulee mieleen. Nyt olisi hyvää aikaa toteuttaa niitä kun oma energia kuluu lähinnä asunnon ihmettelyyn ja loputtomien hankitalistojen tekemiseen.

2 kommenttia:

  1. Kesä on tullut! :) kaikki hömppä on muksaa mitä keksit!

    VastaaPoista
  2. aika ihanaa. valon lisäksi on myös vihreää. (me nähtiin myös pääskynen, joka siis on luotettava lähde kesäjutuista puhumiseen:) voisit tehdä jonkin pikkulistauksen/suosituksia/kertomuksia tampereen pikkuputiikeista/kivoista pikkukahviloista tms. jotain pientä, söpöä ja kesäistä siis :)

    VastaaPoista