torstai 24. toukokuuta 2012

Apinan arkistoista: Poncho

Tässäpä ensimmäinen nosto vanhan blogin puolelta... laitan näille oman tunnisteen ("apinan arkistoista") tuonne sivupalkkiin niin löytyy helpommin. Palaan tänään vielä uusillakin jutuilla. Alunperin tämä pochojuttu julkaistu joulukuussa 2010, niin se aika rientää...:

Tällaisen tein pikkusiskolle jouluksi. Murheenkryyni :) Siis työ, ei sisko. Valmista tuli kuitenkin ja ajattelin nyt kirjoittaa hieman ohjenuoraa tänne, jos joku muukin innostuu/ itse unohdan joskus tämän hetkiset tunnelmat ja päätän ottaa uusiksi. Ohje itsessään on aika yksinkertainen, Kalastajan vaimon vanhoista ohjeista tämäkin. Tosin oma versioni on hieman muokattu niin siksipä laitan nyt nämä huomiot ja muutokset ylös.

Lankana oli Silke Alpaca (joka poistuu ilmeisesti valikoimsta, Dropsin langoista Karisma on saman vahvuinen) ja pyöröpuikko nro 4 80 cm ympäryksellä. Mutta siis lankaa voinee käyttää kukin oman valintansa mukaan..

Ensin siis neulotaan kaksi saman kokoista suorakulmaista kappaletta, koko n. 30 * 90 cm. Toinen, yksinkertaisempi kappale oli 120 silmukkaa.


Tein tähän tuota ihan peruslettiä ja helmineuletta väliin. Letin ohje löytyy sekin Johannan blogista. Toinen kappale osoittautui ongelmalliseksi, siihen tein vaikeampaa lettikuviota Garnstudion ohjeen mukaan. Letti veti kappaleen jotenkin niin kasaan, että siitä tuli paljon lyhkäisempi kuin toisesta :( Jouduin sitten tekemään jatkopalan (itkuraivareiden jälken).


Tämän välttääkseen tekisin toisen kappaleen 160 silmukkaa. Lettiosa on 16 silmukan mittainen, väliin tein aina sileää "aina oikein" neulosta 4 silmukkaa. Tätä kuviota vääntäessä heräsi kysymys että kuka näitäkin keksii :) Kun molemmat kappaleet ovat valmiit, ne ommallaan yhteen rinkulaksi. Tätäkin hyvällä avaruusgeometrialla varustettuna mietin noin vartin, kunnes mies tuli ja asetteli kappaleet kohdakkain. Mutta siis toisen kappaleen lyhyt sivu ommellaan toisen pitkään ja sitten toisin päin, näin:


Selvensikö? Nyt rinkula on valmis. Sitten sisäpuolelta noukitaan kaikki silmukat ja kaulus kudotaan joustinneuleena 1 oikein 1 nurin niin korkeaksi kuin haluaa.


Suurin ongelma tämän kanssa siis itselläni oli se, että käsialani erosi ilmeisesti hieman ohjeesta, puikot olivat pienemmät ja tein tuon monimutkaisemman lettikuvion tiiviimmin kuin alkuperäisessä mallissa oli. Lisäksi en oppinut tuota toista lettikuviota ulkoa ja meinasi mennä hermot sen ohjeen tuijotteluun :) Mutta loppu hyvin:



Valmis työ <3 Pahoittelen tätä kilometrin pituista sepustusta, mutta jossain nämä pitää olla ylhäällä :) Ei myöskään pidä hämmentyä siitä, että työ vaihtaa kuvissa väriä, sellaista se on... Ohje on oikeasti hyvin yksikertainen, joten jos joku innostuu kokeilemaan niin antaa palaa. Kappaleethan voi tehdä juuri niin yksinkertaisina kuin itsestä tuntuu :)

P.s Poncho nro 2 ohje täällä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti