sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Räsymattopohdintoja

Onnistuin sitten kadottamaan eilisen tekstin mutta no, eipä siinä mitään tärkeää ollutkaan.

Lähdin siis eilen ja palasin Jyväskylästä tänään päivällä, olo aika matkaväsynyt. Yritin nukkua sitä pois mutta tuntuu vain huterammalta. Eläköön huominen seitsemän aamu :)

Oli hassua tulla ensimmäistä kertaan matkalta kotiin, en ole vielä muuton jälkeen ollut täältä poissa. Illan ajattelin käyttää tehtävien asioiden listaamiseen ja niiden toteuttamisen aikataulutukseen. Täällä on noin miljoona projektia ja minua on vain yksi.


Olen alkanut lämmetä ajatukselle räsymatosta keittiössä. Pelkään, että tämä on tuon keittiön aikaansaamaa mummoistumista (kuka tarvitsee aikakonetta?) ja että pian haluan myös keinutuolin ja pitsiverhot. Neuloa osaankin jo. Mitä sanoo raati, sopisiko kirjava vanha kunnon räsymatto osaksi tuota retroihanuutta? Indiskasta olen bongannut jo yhden vaihtoehdon ja hintakin taisi olla vain 12,90.

Perinteiseen mustavalkoiseen ja seesteiseen moderniin linjaan on näistä lähtökohdista ehkä hivenen vaikea ponnistaa.

4 kommenttia:

  1. räsymatto voisi toimia. olis kiva myös osata "virkata" semmosia pyörylämattoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta... mutta en osaa kyllä yhtään virkata. paitsi ketjusilmukkaa :)

      Poista
  2. Räsymatot on aika ihania :) Kovasti koitan sitä "modernia valkoista" (en niinkään mustaa) saada kotiin mutta persoonallisuus ja pieni värikkyyskin kyllä voittaa; Meillä on eteisessä vaalea ja parvekkeen oven edessä joku lila-pinkkisävyinen räsymatto. Nuo on jotain Askon mattoja muistaakseen (mutta "mummon kutomathan" ne olis varmaan kestävimpiä ja parhaita. :)

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuosta keittiöstä ei saa kyllä modernia sitten millään :) tai ehkä räjäyttämällä kokonaan uusiksi lähestulkoon kaiken. mutta eipä se haittaa, tykkään kyllä tästäkin. vaikkei tuo keltaruskea kyllä ihan lempiväri olekaan :)

      Poista