Aika aikaansa

Hei te kaikki.

Olen ollut poissa ja siihen on kaikenlaisia syitä. Hyviä ja sitten vähän sellaisia turhiakin.

Elämällä tahtoo olla sellainen ominaisuus, että kun kerran mennään häränpyllyä niin mennään sitten urakalla. Kaikenlaista muutosta, kaikilla elämä osa-alueilla, muutosväsymystä, turnausväsymystä, väsymystä. Alkoi jo hieman tuntua siltä että eihän tästä helvetti tuu yhtään mitään.

Sitten kun tuntuu siltä, niin täytyy pyytää apua ja vetää henkeä.

Tänään kun tuntui että happi ei oikein kulkenut niin soitin yhdelle tosi viisaalle tyypille. Ja niinkuin monesti käy, niin se riittää että joku kysyy oikeat kysymykset. Vastaukset ovatkin sen jälkeen joko A) helppoja tai B) vähemmän tärkeitä.

Kuulostan ehkä hieman hurahtaneelta, mutta niin se vaan on että elämä on oikeasti aika simppeliä. Pitää vain uskaltaa antaa sen olla sitä. Pitää uskaltaa antaa asioiden olla yksinkertaisia.

Sellaisella tasolla kuin

opinko minä uutta

tai 

rakastanko minä sinua.

Ilman turhia härpäkkeitä, hyperventilaatiota, dramatiikkaa tai mutta-sanojen ylikäyttöä.

Uskokaa pois, edellämainittuja on riittänyt viime aikoina pikkuisen kylän tarpeisiin. Nyt pitää päästää jo irti.

Toinen juttu mistä minua muistutettiin tänään on intuitio. "Oikeasti tiedät jo mitä haluat tehdä". Niinpä kai, mutta nyt pitäisi sitten vain uskaltaa ottaa se vastaus vastaan. Me ei intuition kanssa olla tultu viime aikoina oikein juttuun, mutta kyllä se tästä. Otetaan pieni painimatsi ja ihmetellään sitten taas.

Tämän hiukan hämäräperäisen kirjoituksen tarkoituksena on oikeastaan siispä kertoa, että nyt menee aika vauhdikkaasti ja samalla sanoa teille jäähyväiset, ainakin hetkeksi. Nyt on niin paljon palloja ilmassa ettei palstalleni yksinkertaisesti riitä minusta mitään. Ja kaikki loppuu aikanaan. Tämä on ollut minulle hyvin hyvin tärkeä asia mutta nyt se on tiensä päässä.

Kiitoksia sydämeni pohjasta että luitte, jätitte kommenttia itsestänne ja olitte mukana.

Jokainen kommentti on ilahduttanut ja on ollut ihana kulkea teidän kanssanne näinkin pitkään <3

Seuraava projekti on jo suunnitteilla, joten varmaan en blogimaailmastakaan täysin poistu... se jääköön ensi vuoden hommiksi. Ehkä. Katsotaan miten saamme aikaiseksi. Voin huikata täällä kun on valmista! Huippuseurassa saan touhuta ainakin.

Tämä vuosi painellaan loppuun nyt melkoisen takkiauki-fiiliksillä, täysi huuto päällä, toivon mukaan matkalla välissä nauraen.

Aika jatkaa matkaa. Tosin,

saatan joskus palatakin jos siltä tuntuu. Sehän on lähtemisessä se hyvä puoli.

Kiemuraiset ovat apinan tiet.

Pieniä valopilkkuja Portugalista

Ostin lennot Lissaboniin viikonloppuna.

Onneksi minulla oli seuraa, jotka huusivat taustalla jahkaillessani että ANNA MENNÄ. Olen vähän sellainen että joskus pitää potkia perseelle.

En tiedä maasta oikeastaan juuri mitään. Matkustan Lissabonista vielä edelleen pohjoiseen, matkasta tulee pitkä ja toivottavasti jännittävä seikkailu. Jollain tapaa tuntuu että tämä on tärkeää vaikka kyse onkin loppuin viimein vain muutamista päivistä.

Useampi minulle tärkeä tyyppi on seikkaillut tuolla suunnalla viime aikoina. Kuka etsi itseään, kuka opiskelee, kuka kompastui rakkauteen. Kaikenlaista sitä maailmassa kulkaa tapahtuukin. Vanhempani olivat myös Portugalissa hetki sitten ja sain heiltä tuliaisiksi maailman suloisimmat pikkuiset koristevalot kotiini.

Pidän siitä että asioita tehdään tunteella. Kuuntelin äidin puhelimesta fado-laulajia ja ajattelin että Portugalissa varmaan tehdään. Olivat paketoineet myös noita valoja kuulemma aika kauan. Jokainen neliö kun piti asetella oikelle paikalleen. Siinä ne olivat edelleen, jos eivät nyt ihan täydellisessä rivissä, niin ainakin moitteettomassa kunnossa kun ne sain. Takana monia monia kilometrejä ja suojana salkun lisäksi vain yksi ryppyinen paperikassi. Mutta kun tekee huolella, se kantaa ilmeisen pitkälle.

Nyt menen etsimään patterit että saan nuo paikoilleen. 

Sitten tuijottelenkin kaiketi pieniä valopilkkuja toiveikkaana joulukuuhun asti. Jospa siihen mennessä löytyy jo isompiakin valopilkkuja.

Oletteko käyneet Portugalissa, kertokaahan? Pidittekö siitä?

EN: My new pretty little lights from Lisbon, Portugal. I'm going there on December, any tips?

Kippoja keittiössä

Olen taas kotona.

Reissu sujui hyvin, jälleen. Teki hyvää olla vähän muissa maisemissa kuin täällä hulivilikummussa. Viime aikoina on ollut vähän ehkä liikaakin vauhtia ja vaarallisia tilanteita mutta nyt on taas aika chilli olo. Tein äsken makaroonilaatikkoa ja söin niin monta mandariinia että on vähän huono olo. Alkaa olla mandariiniaika. Se on hyvä aika vuodesta.

Viikonlopulle ei ollut mitään suunnitelmaa. Ajattelin että teen vain sen mitä jaksan, en sitten jaksanut kovinkaan paljoa. Lauantaina siskoni kumminkin laittoi viestin"lähdetkö käymään mun kanssa Iittalan tehtaanmyymälässä?". No kyllä kai.

Pakkasimme äidin autoon ja hurruttelimme Jyväskylästä jo oi niin monesta paikkaa löytyvään kauppakeskusmarkettipalvelukeskittymään. 

Myymälässä oli ale. 

Meillä oli aika hauskaa. Sisko osti ruokalautasia. Minä pyörittelin näitä kuppeja käsissäni ja ajattelin että en kyllä tarvitse ihmeemmin mitään mutta että olen kyllä aika monesti näitä samoja jo harkinnut keittiööni. Enkä sitten jättänyt niitä. Ja hyvä niin, Arabia KoKo-sarjasta poistuu tämä vaaleanpunainen väri kuulemma. Että ehkä vuoden päästä en olisi näitä enää saanut.

Pidän astioista. Pikkuisesta keittiöstäni löytyy kaikenlaisia kippoja ja kuppeja. Pääasiassa astiani ovat valkoisia, pidän Arabian 24h:sta ja sitä minulta löytyykin enimmäkseen. Nämä hattaraiset kupposet ovat juuri hyvät esimerkiksi niihin hetkiin, kun ystävä piipahtaa teellä ja leivoksella ja juorutaan vaikka pojista. 

Hempee lempee teehetki.

Toivottavasti jo ensi viikolla. 

Ennen kuin lähdet matkaan

Yksi ystäväni kävi tässä taannoin kylässä. Hän istui keskellä lattiia ja tuijotti miettiväisenä nahkaista, vanhaa matkalaukkuani. Sitten hän katsoi minuun ja sanoi

"Tiedätkö, aina tuota katsoessanin ajattelen että sä oot sellainen... Aina laukku pakattuna... Lähtövalmiina."

Ja niinhän se vähän on. Vaikka en maailmanmatkaaja olenkaan...

Ennen lähtöä kannattaa ajatella muutamaa asiaa, koska useinhan sitä palaa takaisin. Useimmiten ainakin. Hoen näitä itselleni vieläkin, vaikka tätä eri kaupunkien välillä kimpoilua on takana jo viisitoista vuotta.

Siivoa ennen kuin suljet oven takanasi. Ei ole mitään surullisempaa, kuin tulla sekaiseen kotiin joka näyttää siltä että kukaan ei ole pitänyt siitä huolta.

Petaa sänky.

Vie roskat.

Jos sinulla on yrtti tai kukkakimppu keittiöpöydällä, luovu siitä. On kaunis ajatus että palaat sen luo ihan pian, mutta se ei tule kestämään eroanne. Päästä irti ajoissa. 

Pakkaa kevyesti ja huolettomasti. Pakkaa aina vain sen verran, mitä jaksat yksin kantaa. Vaikka joutuisit kävelemään suunnittelemattomasti useamman kilometrin. Valitse myös kengät tämän mukaan.

Älä tuskastele sitä, että matka kestää kauan tai että siihen menee aikaa, jonka voisit käyttää muka johonkin hyödyllisempään. Ota aina matkaeväät. Nälkäisenä on huono matkustaa, väsyneenä sen sijaan voi aina nukkua mytyssä bussin penkilläkin.

Älä aikatauluta liikaa.

Kun tulet takaisin, pura laukku heti.

Osta hyvää ruokaa, sytytä kynttilä, pistä pyykkikone pyörimään. Muista että olet kotona. Vaikka sydän olisikin tien päällä niin kyllä se sieltä palautuu. Arki on yksi parhaista jutuista, kun sen antaa olla.

Tämä tyttö lähtee nyt taas. Laukku auki, aikaa selviytyä ulos asunnosta on kymmenen minuuttia. Se riittäköön.

Askel kerrallaan

Aika on kummallinen asia.

Välillä se matelee eteenpäin nin hitaasti että tekisi mieli tökkiä sitä sauvalla takamukseen ja vähän hoputtaa. Välillä se taas ottaa kerralla sellaisia harppauksia, että yhtä äkkiä heräät ja huomaat että on mennyt ehkä päiviä. Viikkoja. Kuukausia.

En ymmärrä mihin viime viikonloppu katosi, siitä tuntuu olevan noin kolme viikkoa. Viime kuusta nyt puhumattakaan. Ihan pian on marraskuu. Marraskuu on minulle se vuoden typerin välikuukausi, jolloin aina soudan itseni syville vesille ja alan kyseenalaistaa. Enkä piru vieköön odota sitä yhtään. 

Ensi vuosi on vielä ihan avoin. 

Toivoin vuosi sitten että olisin nyt pidemmällä jo. Lähempänä sitä, mitä se sitten ikinä onkin, mitä haluan.

Mutta ei auta kuin mennä hitaasti sitten. Kompastellen ja vähän horjuvin askelin, mutta pitää muistaa että eteenpäin kuitenkin. Askel kerrallaan.

Rohkeita harppauksia tai pikkuisia tipuaskelia viikkoonne muruset. Kaikki on etiäpäin.

Minun vaatteet, osa 5

Vähän tulee sellainen save the cheerleader save the world- fiilis.

Perjantain pihaleikit

Hei, 

Nopeasti kuulumisia hiukan ennen kuin jatkan matkaa.

Viikon hyvät ja huonot uutiset: arkirutiinien osalta tämä viikko on ollut aivan perseestä mutta muuten oikein ihana. Sisko kävi, olen syönyt hyvin ja eilen alkoi Lost In Musicin fiilistely Tampereella. Olen siis nukkunut viime yönä hyvin hyvin vähän ja koska olen muutenkin aika väsynyt niin arjesta tulee astetta haastavampaa. En löydä mitään, en muista mitään ja törmäilen oviin kun en tajua väistää... no, naurua ei ainakaan puutu.

Olen tänään muun muassa hukannut kaukosäätimeni.

Ajattelin etsiä sen, mutta kun en kymmennessä minuutissa löytänyt niin ajattelin että pitäköön kaukosäädin tunkkinsa. Tässä asunnossa on rapiat kaksikymmentä neliötä. Tänne ei teoreettisesti pitäisi olla mahdollista hukata mitään. Silti en löydä tällä hetkellä myöskään yhtään pompulaa taikka mustaa hamettani.

Tänään jatketaan festivaalitunnelmissa, ajateltiin mennä kuuntelemaan räppiä. Onhan tässä lähtöön vielä ehkä vartti tai jotain, hyvin ehtii.

En löydä vaatteita ja sanomattakin varmaan selvää että tukka on märkä ja kasvot luonnonkauniit. 

Mutta ulkona on kaunista, minulla on illaksi hurmaava seuralainen ja uskon että löydän rytmin kyllä.

Bounce to the beat...