torstai 31. tammikuuta 2013

Je les aime quand ils sont petits

Olen tullut siihen tulokseen, että pienet ja suloiset asiat ovat kivoja.

Ja on kiva testata ensin pitääkö jostain, ennenkuin tekee päätöksen. Sellaisen lopullisen. Sellaisen mitä ei enää peruta.



Aika monia tuoksuja saa myös pikkuisina versioina ainakin laivalta tai lentokentiltä, hyvä vaihtoehto jos ei oikein ole varma mitä etsii tai jos vain haluaa kaiken :). En ole koskaan ajatellut että olisin Diorin tyttöjä, mutta testattuani olen tullut siihen tulokseen, että pidän näistä paljon. Paketti oli todella kaunis ja kaikki neljä tuoksua keskenään aika erilaisia. Yksi on näköjään hukkunut kuvasta johonkin... varmaan matkalaukussa edellisen reissun jäljiltä vielä.

Sanoisin, että näistä melkein kaikki olisivat enemmän iltaa varten... päivätuoksuiksi kaipaan ehkä jotain vähän kepeämpää. Omaksi suosikiksi on noussut yllätyskorttina tuo Forever and ever Dior, joka tuoksuu ihan syreeneiltä. Vai sireeneiltä? No, kukkasilta kuitenkin. Hiukan liian makea (ja korni?), mutta silti sellainen että haluan välillä tuoksua siltä ja olla kukkaistyttönä.

Tein laatikosta korurasian, kuvailen sitä uusiokäytössään sitten joku toinen kerta. Ostatteko te pikkuisia tuoksuja koskaan? Olen huomannut nämä hyviksi myös matkalla, kosmetiikka kun painaa aina Paljon.

EN: I'm beginning to think that it's good to test things before you decide whether you like them or not . Little bottles are very convenient. And the box was very beautiful so I think I might turn that into a jewelry box..

My favorite is 'Forver and ever Dior'. Little too sweet and corny, but I still want to wear it. Sometimes it feels good to be sweet and corny :)

4 kommenttia:

  1. :) Pienuus on söpöä.
    En olekaan noita tuoksutellut, mutta edelleen on jokin uusi tuoksu hakusessa. Jos nämä löytyy lähi-kempparista niin ehottomasti testailen ! ^^

    Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista mistä, mutta joku noista on aika aikuinen... vähän ehkä jo siinä rajalle mulle :) Mutta kannattaa testailla, kiva kun joskus eksyy oman rutiinin ulkopuolelle ja yllättyy positiivisesti.

      Poista
  2. diorin tuoksut on kyllä kivoissa pulloissa, tykkään. pikkutuokset on kätsyjä, varsinkin matkoilla, menee kivasti myös päiväkannossa. ite oon tykänny myös kosteuttavasta vartalosuihkeesta, joka on samaa sarjaa kuin vakituoksu. sitä on ihana tupsauttaa esim suihkun tai saunan jälkeen, ei niin voimakas, mutta kuitenkin erottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokia! Ja on ne pahuksen sööttejä.
      Kohta kaapissa on pelkkiä pikkutuoksuja....

      Poista