keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Parasta, rakasta, vanhaa ja uutta

Yksi elämäni parhaista aamuista alkoi aikoinaan sanoilla "paras syntymäpäivälahja ikinä". Samaiseen aamuun kuului paljon sanomalehteä ja jeesusteippiä (ja iloa), paketoinnillahan ei ole niin merkitystä jos tarkoitus on hyvä. Tänään sattui jotakin vähän samantapaista.

Halusin kertoa tästä asiasta teille, sillä vaikka kuva on maailman paskin niin asia on minulle hyvin tärkeä. Olen saanut polkupyöräni takaisin!




Olen joskus kirjoittanutkin pyöräilystä jotain. Muutettuani tähän pöyrävastaiseen kaupunkiin on polkeminen jäänyt. Pyöräni, nimeltään Aino, oli pitkään rikki, mutta tänään sain sen myöhäisenä joululahjana takaisin. 

Korjattuna. 

Siinä on uudet renkaat, vaihteet ja kello.

Jälleen yksi syy enenmmän odottaa vimmaisesti että olisi jo kevät.

Aion kilisyttää kelloa ihan vain ilosta. Herätän varmaan pahennusta. Pyöräilevä merirosvo, siinäpä teemaa keväälle...

EN: I got my bicycle back from the repair shop... The best thing for a very long time! And I have a new bell! 

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niinpä! Tuli niin hyvä mieli, että sitä on vaikea edes selittää :)

      Poista
  2. She's back!! Olen niin onnellinen siun puolesta!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nyt pitää vain aina miettiä hyvin tarkkaan mihin ajaa ja pysäköi. En varmaan pääsisi yli jos tälle tapahtuisi jotain.

      Poista