sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Muutama sana Kiehl'sistä

Kyllästyttääkö teitä jo lukea kuinka valitan ongelmaihostani? Minua nimittäin kyllästyttää kirjoittaa siitä. Koska tilanne kuitenkin kärjistyi taas loman alettua (stressi laukesi?) ja tuttu epätoivo palasi niin ajattelin jakaa kanssanne jälleen yhden kokeilun. Ehkä siellä on joku muukin kamppaileva yksilö.

Kävelimme siskon kanssa keskiviikkona Stockmannille ja täältä Tampereeltahan löytyy myös nykyään Kiehl'sin oma osasto. Merkki on kiinnostanut minua jo pitkään, mutta jotenkin sitten jäänyt testaamatta. Ehkä siksi, kun jotenkin olen nykyään hyvin vahvasti kallellaan luonnonkosmetiikkaan ja sitähän Kiehl's ei ole.


Juttelimme aika pitkään mukavan myyjättären kanssa, joka kertoi hieman merkin historiasta. Mikään uusi juttu Kiehl's ei ole, ensimmäinen apteekki perustettiin 160 vuotta sitten New Yorkiin. Asiakaslähtöisyys ja näytteiden jakaminen kuuluvat Kiehl'sin toimintatapoihin, markkinointia ei kuulemma juurikaan tehdä. Itsestäni kyllä tuntuu, että Kiehl's on ollut todella paljon esillä blogeissä viime aikoina, mutta ehkä perinteisempi markkinointi on sitten vähäisempää.

Sain mukaani näytteet oman ihoni tarpeitä ajatellen, pussista löytyi kasvoputsari ja kasvovesi, kosteusvoide päiväksi ja yöksi ja vielä erikseen tehovoide paikallisiin epäpuhtauksiin. Olen nyt testaillut tuotteita siis neljä päivää ja kaikkia muita on vielä hyvin jäljellä, mutta kasvovesi loppui. Ensivaikutelma siis on että tuotteet ovat erittäin riittoisia, tuoksuttomia ja hyvin tehokkaan oloisia. Mitään välitöntä rakastumista ei ole tapahtunut, mutta kerron ehkä lisää jos päädyn ostamaan jonkin tuotteista pidempään käyttöön.


Kuulisin mielelläni jos teillä on kokemuksia Kiehl'sistä? Mietin tässä vielä, että annanko näille mahdollisuuden pidempään testiin (muistaakseni näistä löytyy myös pienemmät matkakoot joita voisin harkita)... vai olisiko testata Patykan ihmetrio silläkin uhalla että menen vararikkoon.

EN: Testing Kiehl's. I'm not sure about this yet, do you have experiences about these products? I'd love to hear since I know that many people have fallen in love with Kiehl's...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti