tiistai 11. joulukuuta 2012

Liikkumiskuulumiset joulukuulta

Nämä ei oikein selkeästi tilastojen mukaan kiinnosta ketään, mutta sitkeästi jatkan liikunta-aiheen parissa. Sillä nyt se on sitten tehty. Liitytty kuntosalille. Taas. 

Olen käynyt kaksi kertaa zumbassa ja pitäisi kai sanoa että hyvältä tuntuu. Ja tuntuukin, tavallaan. Sali on kiva ja uusi ja viihtyisä. Ja pääsee pitkästä aikaa saunaankin. 







































Tuntuu, että kroppa kaipaa tällä hetkellä enemmän hoivaa, liikkuvuutta ja huolenpitoa kuin tappotreeniä. Ja uskon, että näissä kannattaa kuunnella itseään (paitsi jos se estää lähtemästä ollenkaan). Niinpä yritän keskittää voimani venyttelyyn, pilatekseen ja sellaiseen rauhalliseen ja rohkaisevaan "kyllä se tästä"-liikuntaan. Tuntuu jotenkin vuodenaikaan sopivaltakin.

Kuva on Scandic Malmenista, joka oli remontissa. Tuntuu, että olen itsekin vähän remontissa. Mutta jotakin siis tapahtuu!

P.s Osallistukaa arvontaan, vielä on päiviä jäljellä :)

4 kommenttia:

  1. itselläkin on vähän remonttiolo. jäykkä ja voimaton=ei hyvä. just sellanen rauhallinen, huoltava ja mukava liikunta olis tervetullutta. pitää käydä siis ensiksi hakemassa jotkut jooga/pilates pöksyt. liikuntamottoni: ensin hyvät varusteet sitten onnistunut liikunta :) hehe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta. pöksyt ja kengät tulisi tarpeen täälläkin...

      Poista
  2. Siitä se lähtee!:) sali on varmasti kiva. Niin ja itseään kannattaa aina kuunnella. :)

    VastaaPoista