torstai 3. heinäkuuta 2014

Helppo ei tarvitse olla mutta varma

Nyt vähän ihmissuhdeasioista, muruset.

Minulla oli pitkästä aikaa sellainen tunne että haluan kirjoittaan vähän painokkaammin.

Ennenkuin luette, niin muistakaa kuitenkin että tämä on minun totuuteni. Teidän voi näyttää ihan erilaiselta. Sehän näistä ihmisten välisistä jutuista tekee hiukan kimurantteja, kun kaikilla on ne omat tunteensa ja vielä oikeus niihin. 



Olin viime viikonloppuna yhden hyvin tärkeän ystäväni luona kylässä. Hän kysäisi ohimennen eräästä asiasta ja sen laidasta ja vastaukseni kuullessaan alkoi nauraa; et sinäkään kyllä mikään helppo tapaus ole. En ole en.

Mutta samainen ystävä opetti joskus kauan sitten kyynelsilmin asian, jota kannan tiukasti mukanani: ihmisellä pitää olle selkärankaa. Silloinkin kun asiat on vähän vaikeasti, niin pitää pyrkiä toimimaan niin että peiliin voi katsoa. Ja vaikka se peilikuva olisikin vähän elämän ryvettämä niin ainakin ryhti on suorassa. Ei tarvitse mennä aina helpon kautta. Ei tarvitse olla aina kiltti, joustava tai harmiton. Mutta varma pitää olla sitten kun on tosi kyseessä.

Olipa vierelläsi sitten rakkaus taikka tärkeä ystävä, niin varmuus on tärkeää. Varmuus siitä, että toisen vierellä haluaa olla hyvässä ja pahassa ja silloinkin kun on vähän tyhjää. Varmuus siitä, että toinen ymmärtää, kunnioittaa ja tykkää sinusta silti tai juuri siksi. Ja toisin päin. Tietenkään elämässä mikään ei ole kiveen hakattua. Mutta jos lähtökohtana on empiminen, niin sanokaa minun sanoneen, siitä ei hyvä heilu. Virheitä sattuu, asiat muuttuvat, tilanteet muuttuvat ja ihmiset muuttuvat. Mutta jos aikanaan seisoit vakaalla alustalla niin tekemäsi päätökset eivät muutoksen tuulissakaan kaduta yhtä herkästi. Ja elämähän on katumiseen liian lyhyt!

Minusta näissä jutuissa ei oikeastaan pitäisi ajatella sanoja kuten tyytyä tai tottua.

Olen ollut tilanteessa, jossa minut on nostettu koko muun maailman yli ja jossa en itse enää tunnistanut itseäni. Olen ollut tilanteessa, jossa minusta rakennettiin täydellinen kiiltokuva mutta jossa ääntäni ei kuultu. Olen ollut tilanteessa, jossa Suurien Rakkaudenjulistuksien jälkeen uusi elämä on rakentunut ilman minua parissa kuukaudessa. Olen itse ihastunut, jättänyt, itkenyt, tullut petetyksi ja pettänyt luottamuksen. Olen saanut uusia ystäviä, hukannut joitakin vanhoja ja toisten kanssa lähentynyt entisestään. Olen rakastunut ja rakastanut ja kokenut senkin, miltä tuntuu kun elämässä on yksi ihminen joka on enemmän. (Ja senkin, miltä tuntuu kun sen enemmän ei välitä asemastaa sitten paskan vertaa :)

Nyt olen ollut tässä jo hyvän aikaa yksin ja se on oikeastaan aika mukavaa. Toki rakkautta saa tulla jos on tullakseen, mutta mitään turhanpäiväistä säätöä en jaksa.

En nimittäin usko, että näissä ihmissuhdeasioissa kannattaa jatkossakaan tehdä komprommisseja.

Koska en minä ole helppo, ainakaan kaikissa asioissa. Olisi huijausta esittää muuta.

Se on mielestäni vähän sama, kuin pukea sellaiset alushousut joissa on takapuolessa ne toppaukset. Älytöntä. Kyllähän se totuus sieltä kuitenkin paljastuu.

Ja sun (ja mun) peppu on just hyvä sellaisena kuin se on. 

EN: Love is all you need.

8 kommenttia:

  1. Olipa paljon viisaita sanoja. Jospa minäkin näin vanhana vielä jossain vaiheessa saisin ryhtini suoraan ;)

    Ei se välttämättä niin mene, ja en rupea yksityiskohdista täällä avautumaankaan, mutta sen verran voin sanoa, että yksin sen elämän kannatteleminen ei ole kovin usein helppoa. Siihen sitä ryhtiä tarvittaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ensiksikin hirmu paljon kommentista ja kauniista sanoista.

      Sitten; ainahan se on niin, että toisina päivinä se ryhti on suorempi kuin toisina. En missään nimessä ole joka tilanteessa malliesimerkki, mutta pyrkimys tähän on kumminkin minulle tärkeää. Virhearviointeja ja huonoja päiviä sattuu kaikille.

      Ja niin se on, että yksin se kannatteleminen on vaikeaa, tai usein vaikeampaa. Mutta onneksi sitä harvemmin on ihan ihan yksin, kun vaan antaa lähellä olevien ottaa koppia ja vähän tukea vierestä. Omalla kohdalla tämä "yksin olemisen aikakausi" on ollut opettavaista, hauskaa, vapauttavaa ja välillä aivan täysin perseestä. Tasapainoa edellä mainittujen välillä haetaan uudestaan joka päivä :)

      Tsemppiä meille molemmille? Suoraselkäistä viikkoa.

      Poista
    2. Kaverit on ehdottomasti suureksi avuksi, ilman niitä asiat olis huonommin.

      Poista
    3. Ehdottomasti samaa mieltä <3 Itse kun vielä olen aika onneton niin tarviin apua näidän henkisten asioiden lisäksi myös ihan käytännön puolella, esim. kaikessa mihin liittyy johtoja tai putkia. Lamput osaan vaihtaa itse :)

      Poista
  2. hyvin kirjoitettu <3 peppu kiittää :)

    VastaaPoista