Kuuluu ihan tavallista, kiitos kysymästä

Yleensä isojen elämänmuutosten yhteydessä sinulta kysytään koko ajan "no miten sinulla menee?" "no mitä sitten seuraavaksi aiot tehdä?". Muistan edelleen, kuinka raivoissani olin yo-kirjoitusten jälkeen kun piti vastat kysymykseen "no mitäs nyt sitten?". Teki mieli karjua kurkku suorana että "NO EN MINÄ TIEDÄ".  Että saanko nyt vain nauttia tästä päivästä kun yksi vaihe on päättynyt.

Yo-kirjoituksista on jo jokunen vuosi vierähtänyt. Mutta mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sitä vähemmän annetaan niitä päiviä kun kukaan ei kysy, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kamala kiire painaa koko ajan päälle, mukamas. Itselleen kai sitä jokainen luo ne suurimmat paineet. Mistä nyt kukakin sitten, urasta, perheen perustamisesta... koko ajan pitäisi olla menossa jonnekin. Kohti "sitten seuraavaksi"- vaihetta.

Olen pohtinut tätä viime aikoina jonkin verran, siksi nyt täälläkin. Piti oikeasti tulla vain heittämään kuva farkkushortseista. Taisi olla huono kuva kun tämä vei voiton.

Ehkä meidän ei tarvitsisi aina kysyä toisiltamme että mihin seuraavaksi. Ehkä joskus voisikin kysyä että mitä teit tänään tai mikä sai sinut iloiseksi. Mitä söit, oliko hyvää. Saitko nukuttua. Että se ihan tavallinen, just nyt ja tässä-hetki olisikin ihan riittävä.

Tänään minulle kuuluu sellaista, että ostin ruokakaupasta maalaispatongin ja että loppuillan käytän pyykkiä viikkaillen. En valloittanut maailmaa tai luonut uraa tai verkostoitunut ihmeemmin, mutta olin ihan hyvä arkityöläinen. En kastunut matkalla kotiin, en tavannut prinssiä tai nähnyt puolta valtakuntaa. Minulle kuuluu ihan tavallista. Ihan hyvä arkipäivä tässä käynnissä.

Mitenkäs teidän arkipäivä, prisnssejä tai nakkeja?