tiistai 31. heinäkuuta 2012

Pahvia!

Ah, pitkä päivä joka onneksi päättyy oman sänkyyn ja olympiakatsomoon. 

Lupailin aamulla kirjoitella myös jotakin uutta, joten tässäpä tulee tekstiä rakkaudestani pahvilaatikoihin. Minulla on Ikean iso expedithylly, jota olen vuosien varrella täyttänyt jos jonkinlaisella laatikolla. Olen nimittäin maailman laiskin pyyhkimään siitä pölyjä ja tavaroita on helpompi siirtää kun ne ovat laatikoissa.

Viimeisimpänä hankin cd-levyille (kyllä, minä kuuntelen vielä levyjä levyiltä:) kaksi pientä pahvilaatikkoa. Tykkään niistä kovasti kaikessa yksinkertaisuudessaan. Näitä ehdottomasti muutama lisää ja isompina myöskin.



Olen ottanut projektikseni levyvarastojen täydentämisen. Nykyään kun yksin asustelee niin ei ole ihan niin paljon valinnanvaraa kuin silloin kun kulloiseltakin kämppikseltä pystyi aina nyysimään jonkin uuden "löydön". Olen ostanut viimeisen kuuden vuoden aikana itse kolme levyä ja saanut kolme lahjaksi, eli kirittävää lienee. Olen myös hiukan ulkona siitä, mitä musiikkimaailmassa ylipäänsä nykyään tapahtuu. (Vinkkailkaa siis suosikeistanne!)

Tykkään myös selaila levyjen kansilehtisiä ja lukea, ketä kukakin artisti haluaa kiittää :) Taidan olla vähän vanhanaikanen. Järkevämpää olisi varmaan hankkia sellainen musiikkiohjelma... 

6 kommenttia:

  1. Sun täytyy kuunnella mun blogista sitä Kari Tapiiria! Myös ruotsalainen Snook on hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ok, kiitti vinkeistä. katsastan ne...

      Poista
  2. Minäkin kuuntelen vielä levyjä levyiltä ;) Ja rakastan lukea ne kiitos tekstit, mahdolliset laulujen sanat ja katsoa kuvat läpi :) Okei levyjen hankinta on vähentynyt nyt kun omaan Spotify premiumin mutta on vielä ne tietyt artistit (varsinkin suomalaiset) joita haluan kannustaa ja ostaa levyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei, kiva kuulla susta taas! blogin paluuta odotellessa :) ja samaa mieltä, kannatuksenkin takia on kiva ostaa levy. ja spotifyta ei voi hypistellä :)

      Poista
  3. Joo täällä ollaan :D ja kaikki postaukset luetaan mut oon laiska kommentoimaan ;) blogin paluuta saa vielä odotella.. pitäisi jostain löytää inspiraatio ja oma tyyli ;) mutta kyllä hiukan haluttaisi taas blogata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no täällä ainakin yksi lukija sitten jos inspiraatio iskee :)

      Poista