Minun vaatteet, osa 4

Vanhan kansan malliin eli tukkataikoja askorbiinihapolla... tai kuinka blondiksi tullaan

Minulla on ollut luonnostaan lähes vitivalkoiset hiukset. Sitä on jotenkin vaikea hahmottaa enää, mutta lapsena näytin sellaiselta perinteiseltä suomalaiselta pellavapäältä, vähän kuin Vaahteramäen Eemeli.

Aloin värjätä hiuksiani joskus nuorena, ensi hennaa, sitten punaista, sitten ruskeaa. Pysyin tummissa hiuksissa pisimpään, varmaankin ainakin yli viisi vuotta. Viihdyin hyvin. Olen aina ajatellut että minusta olisi pitänyt syntyä ruskeatukkainen. 

No, joskus puolitoista vuotta sitten tajusin ettei hiusteni väri muutu tummaksi vaikka kuinka toivon. Kyllästyin kampaajalla ravaamiseen ja ainaiseen tyvikasvurulijanssiin. Hiljalleen tein päätöksen että kasvatan oman hiusvärini takaisin. Minulla oli pitkä tukka, lapaluiden alle ulottuvat kiharat, jotka viime kesänä pätkäisin polkkamittaan. En ole katunut päätöstä, mutta kaipaan kyllä pitkiä hiuksiani päivittäin.

Tämä kasvatusprojekti on suoraan sanottuna aivan perseestä, mutta niinkuin moni muukin asia elämässä, se on vain vaihe, jonka yli täytyy pyristellä.

Projektista astetta raskaammaksi tekee se, että kun tummaa väriä on kerrostettu hiuksiin vuosikaudet, niin ei se ihan äkkiä sitä liikahdakkaan. Blondiksi muuttuminen aloitettiin toki raidoittamalla ja muilla vippaskonsteilla, mutta nyt hiuksiani ei ole värjätty viimeiseen puoleen vuoteen ollenkaan. Ongelmaksi muodostuu siis kauniin kellertävä latvani (eh), joka ei väriltään aivan kohtaa sitä omaa hiusteni sävyä, joka siis yllättävää kyllä on edelleen tuhkan vaalea.

Tässä muutamia kuukausia sitten muistin, että lapsena äiti poisti hiuksistani kuparia askorbiinihapolla. Asuimme sellaisessa paikkaa, jossa vesiputkisto oli vanhaa ja putkista irtoava kupari värjäsi hiukseni silloin kauniin vihreiksi. Näytin hieman laiskiaiselta. Hetken tuumattuani tulin siihen lopputulemaan, että jos askorbiinihappo poistaa metallinjäämiä, se varmaan poistaa myös hiusväriä. Pieni googletus ja kas, Saara Sarvaskin on kokeillut tätä ja myös kirjoittanut aiheesta otsikolla "Hiusvärin vaalennus C-vitamiinilla". Tuumasta toimeen siis.

Olen iloinen, että löysin Saaran jutun ennen kuin aloitin oman kokeiluni, sillä muistan että aiemmin olen sekoittanut jauheen veteen, mutta sen sekoittaminen shampooseen tekee asiasta noin sata kertaa helpompaa. Sekoitin siis pussin jauhetta muutamaan ruokalusikalliseen shampoota ja levitin sen kosteaan tukkaan. Annoin vaikuttaa puoli tuntia.

Metallinkatku on hirvittävä ja tukka kieltämättä ottaa käsittelystä osumaa. Olen pesun jälkeen levittänyt hiuksiin (siinä kohtaa rastoittuneeseen takkupalloon) vielä korjaavan naamion, jonka annan vaikuttaa 5-10 min. Siitä huolimatta hiusta kyllä irtoaa, katkeilee ja kuivuu. Tehokäytössä ovat siis myös hoitoaineet ja suosikkiseerumini tällä hetkellä...

Kaikesta huolimatta tässä on kuitenkin keino, joka omalla kohdallani on tepsinyt. Ero latvaan ei ole enää niin radikaali ja olen saanut jopa kyselyitä että olenko käynyt kampaajalla. Olen toistanut käsittelyn nyt viimeisen kahden kuukauden aikana kolmesti, mikä on varmasti liikaa, mutta hiusta on vielä päässsä ja suunta parempaan. Suosittelen kuitenkin katsomaan tuon linkin ja kuuntelemaan ammattilaisen ohjeet. Ja tietysti kokeilu omalla vastuulla. Kaikkiaan olen kokenut, että tämä on kuitenkin hyvä (ja halpa) keino tasoittaa värieroja tässä kohti kun hermo alkaa väkisin olla riekaleina.

Toivon, että ensi vuoden maaliskuuhun mennessä hiukseni ovat sen verran kasvaneet, että voin leikkauttaa koko värjätyn latvaosuuden pois ja sitten vain odotella että loppu kasvaa haluttuun mittaan. Ihan lyhyeksi kun en tätä kuitenkaan raaski... 

Nyt siis kaikki poppakonstit hiuksien kasvattamiseen otetaan vastaan!  Ja myös kuulen mielelläni teidän hiuskriiseistä jos niitä on, vertaistuki jakoon. Sinkkiä syön jo ja msm-jauhetta, mitäs muuta?

Aamiaisella

Heräsin tänään varhain ja kävelin aamiaiselle kahvilaan.

Aamu oli harmaa, olin uninen, hajotin kahvilassa ensi työkseni lasin kun tiputin tarjottimen. Kokki  onneksi lohdutti, heillä kuulemma särkyy keittiössä astioita aivan koko ajan. Kiltisti sanottu.

Aamu oli tästä huolimatta ihan hyvä. Palasin aamiaiselta takaisin peiton alle ja nyt kuuntelen pitkästä aikaa Haloo Helsinkiä, käyn läpi tulevia suunnitelmia, kirjoitan sähköposteja ja muistin jopa tämän blogin olemassa olon. Ihan lunkisti vaan, ilman mitään sen kummempaa juoksukilpailua. 

Aamiaiselle mentiin tänään ihan lähelle. Amurin Helmi sijaitsee nimensä mukaisesti Amurin työväenkorttelissa (Satakunnankatu 49). Aamiaista saa 8€:n hintaan. Puuroa, sämpylää ja kunnon vanhankansan mitalla keitettyä kahvia, joka pitää hereillä jopa minut, ainakin puolille päivin. Puuro vaihtuu päivän mukaan, tänään oli mannapuuropäivä. En pysty syömään sitä, mutta jotenkin tulin iloiseksi että jostakin kahvilasta saa mannapuuroa. Täällä ei tarjoilla mitään trendikästä, vaan mennään toimivilla perusasioilla. Valkoiset liinat pöydissä, maksamakkaraa ja marjamehua. Jälkiruuaksi korvapuusteja tai voipullaa. 

Kahvilassa on kiva seurata saapuvia ihmisiä. Vanhempia herrasmiehiä, ystäväporukoita, lapsiperheitä. Mennessä pöydät olivat vielä tyhjillään, mutta jo lähtiessämme yhdeksän aikaan ne alkoivat täyttyä puheensorinasta ja elämästä. 

Suosittelen kiireettömiä aamuja edes kerran viikossa, tuhtia aamiaista ja sitä että kuuntelee mitä lauluissa lauletaan. Elli on taas kiteyttänyt hyvin sen, mitä juuri ajattelin:

Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan, 

Kiirehdi kiirehdi 

ettei aivot ehtis liikaa ahdistumaan 

Pelkään että kaikki tähtää 

sokeesti vaan tulevaan, 

Mun nuolet ei lennä sinne asti 

Mä heitän leivän kerrallaan 

Mitä elämä tuo, 

se tulkoon minun luo, 

Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo 

Me ollaan samaa tuhkaa, 

samaa kevyttä ilmaa, 

Joten rauha nyt, 

tää maailma on vihaan kyllästynyt

-Haloo Helsinki/ Vihaan kyllästynyt

Vielä on valoa

Päiväsäteet keikkuvat ilonamme vielä aika pitkälle syysiltaan.

Olen eilisen ja tämän iltapäivän ihmetellyt niitä lakanoiden välistä kun en ole jaksanut oikein muutakaan. Mutta syysvalo on kyllä tosi kaunista. 

Nyt on juuri se aika vuodesta kun olen omimmillani. On vähän kylmä ja yöllä on pimeää, mutta vielä hetkittäin saadaan nauttia auringosta ja lehdet rapisevat jalkojen alla. Voi syksy sinä olet paras.

Tämän päivän sana on syksyn sijaan tosin ollut Portugal.

En tiedä mikä tuossa maassa nyt on, mutta seuraavan muutaman kuukauden sisällä sinne ovat lähdössä vanhempani, yhdet toiset homssut jotka kuuluvat perheeseen, sekä yksi parhaista ystävistäni. Ja nyt ehkä myös minä.

Joulukuussa.

Toivon kovasti että pääsen lähtemään, katsotaan miten käy. Kaikki ulkoiset tekijät on jo lähes hoidossa. Voisi melkein sanoa että se on itestä kiinni.

Mitä teille kuuluu? Olette olleet kovin hiljaisia. Olen ollut itse hieman kiireinen, tai sanotaanko että ajatukset muualla kuin blogissa. Mutta nyt on kamera lainassa ja sinänsä aikaa, niin jos olisi jotakin toiveita niin saa esittää? 

Tällä hetkellä tekstin vapaa tuottaminen on näköjänsä tällaisella sillisalaattiosastolla. 

Kerällä

Ei tänään asukuvia, pahoittelen.

Viikonloppu on mennyt hyvin nopeasti. Olen valvonut liian myöhään ja kunnellut rokkia. Olen valokuvannut ja palellut tuulessa. Syönyt cheddar ranskalaisia jotka olivat pahoja ja söin silti kaikki. Istunut heikkalaatikon reunalla ja tehnyt hiekkakakkuja. Katsonut useamman jalkapallopelin, joista jännitävän oli tietenkin tänään Pyynikin kentällä pelattu JyPKin 05-tyttöjen viimeinen koitos. 

Söin kentän reunalla omenapiirakkaa ja yritin kannustaa vain sillain oikein enkä niin että olisin pelaajien mielestä jotenkin nolo. Yllättävän jännittävää tuo urheilun seuraaminen.

Nyt olen viettänyt sunnuntai-iltapäivää pitkälti käpertyneenä keräksi peittoon.

Aloitin myös noiden hattaravyyhtien selvittelyn ja nostin puikot ensimmäistä kertaa sen erään massiivisen huiviprojektin jälkeen. Katsotaan mitä tuosta nyt lopulta sitten syntyy.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa muruset. 

EN: Easygoing Sunday.

Markkinatunnelmia Jyväskylästä

Viime viikonloppuna olimme markkinoilla. 

Se tarkoitti lähinnä sitä, että kiersimme siskon kanssa kojulta kojulle ja söimme. Jäätelöä, muikkuja ja vähän pahaa pullaa, jonka erehdyimme ostamaan koska se on niin suuri. Olisi pitänyt tajuta että siinä oli koira haudattuna.

Pidän toreista ja markkinoista. Siellä on aito tunnelma. Myyntiä parhaimmillaan. Huutavat kauppiaat hymyilyttävät ja ruoka on yleensä hyvää. Jos asuntoni olisi ollut Jyväskylässä niin olisin ostanut tuolta puolukkaa pakkaseen ja kanttarelleja pannulle. Koska minulla on kuitenkin typeräksi osoittautunut taipumus raahata junassa muutenkin mitä epämääräisempiä kantamuksia, niin jätin kiltisti viiden kilon puolukkalaatikon muille.

Toivottavasti löydän niitä Tampereelta vielä. 

Painelimme markkinoilta kiertelemään vähän kauppoja ja päädyimme vielä myöhäiselle lounaalle. Kaupunkikierroksemm kesti yhteensä lähemmäs kuusi tuntia. Ostimme ruoan lisäksi yhden puisen voiveitsen, 1,50€. 

Hyvin käytetty päivä.

Tampereella on onneksi toreja ja markkinoita aika usein. Tietääkö kukaan koska on seuraava?

EN: We went to see the market...

Minne mennä Tampereella: Supermukava

Vaihteeksi vinkkiä Tampereen suunnalta. 

Pidän täällä nykyisessä kotikaupungissani hirmuisesti siitä, että täällä on verrattaen aika monta pientä kivaa putiikkia. Kivijalkakaupoissa on ihan oma tunnelmansa ja niissä on mukava piipahtaa varsinkin silloin, kun on aikaa haahuilla kahvikupin ja tyhjän kalenterin kera pitkin kaupunkia. Moni näistä pikkuputiikeista on muodostunut sellaiseksi, joissa tulee käytyä säännöllisesti katsastamassa uudet tulokkaat ja ihan vain inspiroitumassa nätistä ympäristöstä. Yksi niistä on Supermukava.

Liike löytyy ihan keskustasta, oikeastaan Koskikeskusta vastapäätä, Otavalankadulta. Rakennukseen on juuri tehty julkisivuremontti ja voi että miten kaunis punainen talo sieltä paljastuikaan. Eikä itse kauppa jää jälkeen ollenkaan.

Täältä löytää kaikki kivimmat suomalaisten suunnittelijoiden merkit. Vaatteita löytyy suosikkini MUKA VA:n lisäksi myös esimerkiksi vainio.seitsoselta ja Dead Birds & Lionheartilta. Asustepuoli on kattava, laukkuja, kenkiä, koruja, pantoja ja huiveja riittää. Myös muutamia vintage-koruja löytyy, vaikka aiemmin samassa tilassa palvellut Vintage Garden periaatteessa pitääkin taukoa. Suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti myös lahjojen etsintään. Kävimme siskon kanssa muutamia viikkoja sitten ja löysimme pipon yhden rakkaan korvia lämmittämään.

Voisin sinänsä kirjoittaa valikoimasta vaikka kuinka paljon, mutta tärkein tulee tässä:

Supermukavassa on hyvä palvelu. Sinne on mukava mennä. 

Minusta hyvä asiakaspalvelu on hyvin tärkeää ja olen niitä vastarannankiiskiä, jotka uskovat sen korostuvan jatkossa vaikka maailma jatkaakin automatisoitumistaan. Pidän siitä, että minulle osataan kertoa tuotteen alkuperästä, valmistuksesta tai materiaalista jos siitä kysyn jotakin. Ja pidän yhtä lailla myös siitä, että täällä tuntee olonsa tervetulleeksi vaikka vain haahuilisikin.

Piipahtakaa, kun kulmilla olette! Samalta suunnalta löytyy myös muita hyviä juttuja, kuten sisustuspuolen suosikkini Design Boulevard sekä aina hyvä ratkaisu Gastropub Nordic.

EN: One of my favorite boutiques in Tampere; Supermukava, Otavalankatu 3.