Tämä juttu on pyörinyt toteutuslistalla luvattoman kauan, mutta tiedättekös ettei ole mitään parempaa päivää kirjoittaa tätä kuin juuri tänään. Tänään nimittäin voitin yhden pelkoni ja menin bodypumppiin.
Tai siis teknisesti kirjoitin eilen, sillä aion ajastaa tämän huomiselle. Ja tunti ei periaatteessa kulje salillani tuolla nimellä. Mutta kuitenkin. Saitte idean.
Yksi suurimmista ahdistuksen ja pelon aiheuttajista kuntosalilla on minulle aina ollut painojen nostelu. Osaksi varmaan siitä syystä, etten ole hirveän vahva. Olen itse asiassa tosi rimpula (minua hävettää vahvojen ihmiten seurassa). Toisekseen siksi, etten tiedä painojen nostelusta tai voimaharjoittelusta yhtikäs mitään. Suurimpana tekijänä on, niinkuin monissa turhissa peloissa, se etten ole uskaltanut kysyä keneltäkään, miten minun pitäisi tämän asian kanssa toimia.
Pelkäsin, että koska en tiedä mitä painoja tarvitsen tai miten ne laitetaan tankoon, niin minulle nauretaan.
Tiedän että se on typerää.
Mutta varmasti jokainen meistä on joskus jännittänyt saman tyyppisessä tilanteessa. Olen monesti kuullut että ihmiset eivät tohdi mennä tanssitunnille tai esimerkiksi zumbaan, koska pelkäävät etteivät osaa. Pysy rytmissä. Minulla on pitkä tausta liikunnan kanssa ja varmaan keskivertoa parempi kordinaatiokyky. Ja silti tälle tunnille meneminen ahdisti niin pirusti. Entäs jos en osaa nostella painoja?!
Tänä vuonna olen asettanut itselleni muutaman pienen tavoitteen joista yksi on, että mene edes muutaman kerran ainakin toisen jalan varpailla pois omalta mukavuusalueeltani. Kokeilen. Enkä rankaise itseäni jos menee pieleen. Tämän innostamana (tai ehkä enemmänkin pakottamana :) ) päätin, että käyn kokeilemassa salini ryhmäliikuntavaihtoehdot suunnileen läpi. Salillani on sellainen "treenipassi" systeemi, johon sitten merkitään missä on käynyt. Koska luonteeltani on sellainen, etten pysty luovuttamaan kun kerran aloitan, niin yhden tunnin (ja yhden raksitetun ruudun) jälkeen en voinut jättää projektia enää kesken.
Välttelin painonnostelutuntia monta viikkoa. Keksin kaikenlaisia syitä. Kävin muilla tunneilla, mutta asia painoi minua. Ei se voi olla niin vaikeaa, ajattelin lopulta. Käyhän siellä muitakin ihan tavallisia ihmisiä. Ja niin minä sitten vain menin.
Ja niinkuin yleensä typerien pelkotilojen kanssa, ne osoittautuivat täysin turhiksi. Ohjaaja oli tosi ystävällinen ja neuvoi minulle alkupainot. Kysyin viereiseltä tytöltä miten steppilaudan saa korkeamalle ja hän hymyili ja tuli auttamaan. Painojen kiinnitys on niin yksinkertainen juttu, että apinakin olisi osannut itse päätellä sen.
Rimpula olen edelleen ja huomenna sattuu ihan varmasti joka paikkaan, vaikka pienillä painoilla teinkin. Kuitenkin sisäinen ilo on niin valtava etten usko että pieni jäykkyys pilaa tätä minulta, ainakaan lopullisesti.
Menen ehkä joskus uudestaan. Minusta olisi mukava olla vahva.
Treenipassissa on vielä pari ruutua ruksaamatta, mutta heittämällä kovin vastus on ylitetty. Minut.
Muita jännittäjiä? Kertokaahan omat hetkenne.
