keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Pieni suuri askel meikkauksen saralla

Kuljeskelin sunnuntaina kaupungilla ihan muissa asioissa, mutta Anttilassa huomasin, että plussakortilla sai nyt Lumene meikeistä -40 %. Niinpä tartuin tilaisuuteen ja ostin jotakin, jonka hankkimista on tullut pohdittua liian pitkään. Silmämeikin pohjustusvoiteen :)

Meikkaan aika vähän ja luonnollisesti. Silloinkin, kun meikki on luonnollinen, olisi tärkeää että se pysyy siistinä ja raikkaan oloisena koko päivän. Tähän avainsana on meikin alle tehtävä pohjustus...





En ole mikään ekspertti ja tällä hetkellä käytössä olevat ihonhoitotuotteet ovat tuottaneet pettymyksen. Nyt kuitenkin pieni askel parempaan on otettu, ainakin silmämeikki pysyy paikoillaan. Laiskana suosin monesti voidemaisia luomivärejä, jotka on helppo levittää vaikka sormin koko luomelle. Varsinkin näiden kanssa tuo Lumene on hyvää kaveria.

Onko teillä vinkkejä meikinpohjustukseen tai siihen, miten sitä pysyy nättinä koko päivän? Itse asiassa nyt tajusin, että myös koko kasvoille tarkoitettu pohjustustuotteeni on Lumenelta, sitä sekoitan aina hiukan meikkivoiteen joukkoon.

2 kommenttia:

  1. Itse käytän samaa tuotetta, toimii !:) myös voidemaisen luomivärin päälle voi tehdä silmämeikin :) kokeile kasvojen pohjustajaa sellaisenaan, vaikka jotakin geelimäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voidemaisen luomivärin päälle vielä tinen meikki... kamalan työlästä :D

      Poista