torstai 23. elokuuta 2012

Apinan arkistoista: kauraleipä

Olen syönyt niin huonosti pari viikkoa, että tässä meille kaikille hiukan aamupalainspiraatiota...

Heräsin tänä aamuna siihen ettei täällä ole mitään aamupalaa. Syötyäni puoli levyä suklaata päätin tehdä asialle jotakin. Kauraleivän resepti on itseasiassa ainoa asia mitä yläasteen kotitaloustunneilta käteen jäi. Ajankuluessa resepti on toki hieman muuntautunut, minä kun en saanut koskaan kotitaloudesta kymppiä siksi etten jaksanut mitata aineita tarpeeksi tarkkaan. Tämäkin siis superhelppo ja mututuntumalla toimiva ohje (tästä määrästä tulee kaksi leipää):

4 dl vettä
1 pss kuivahiivaa tai vastaava määrä oikeaa hiivaa
1 tl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
1 dl kauraleseitä (ei löydy ikinä kaapista, joten laitan reilummin hiutaleita)
sämpyläjauhoja
n. 0.5 dl öljyä



Kuumenna vesi kädenlämpöiseksi, lisää hiiva, sokeri ja suola ja sekoita. Sokerin tehtävä on tässä aktivoida hiiva, jotta taikina nousee, sitä ei siis kannata jättää pois. Lisää kaurahiutaleet (ja leseet) ja ala hiljalleen sekoittamaan jauhoja taikinaan. Lisää loppuvaiheessa öljy ja ja vaivaa taikina loppuun käsin. Anna kohota pyyhkeen alla lämpimässä paikassa noin 30 min.

Jaa taikina kahteen osaan (tai jos haluat tehdä jättisuuren leivän niin sekin onnistuu) ja muotoile leipä pelille pyöreään muotoon. Ota keskusta irti lasin avulla, nin että saat leipään reiän :) Tässä vaiheessa saa kohottaa leipiä vielä hetken pellillä jos jaksaa, yleensä en jaksa.

Voitele leipä maidolla (tulee rapsakka pinta)ja ripottele päälle kaurahiutaleita. Paista 225 asteessa noin 20-30 min.




Kuivahiivasta sen verran, että se on mun käytössä lähes aina kun teen leipää, sämpylöitä tai pitsataikinaa, ihan sen takia että sitä on helpompi säilyttää ja näissä se toimii hyvin. Pulla pitää sitten aina tehdä tuorehiivasta! 


4 kommenttia:

  1. vitsi, just mietin että olispa kiva tehdä leipää.. lähdenkin jauhopussin kimppuun!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköistä leipää, NAM! Pitääkin ottaa resepti testiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on TODELLA simppeli, mutta ihan toimiva ohje

      Poista