maanantai 28. heinäkuuta 2014

Matkalla Nizzassa: vähän kaikkea pähkinänkuoressa

Ajattelin hieman kirjoittaa mennestä lomareissustamme tänne, kuten lupasin. Tykkään itse lukea blogeista matkajuttuja etenkin silloin, kun olen ko. paikkaan matkustamassa tai siitä haaveilen. Itse luin esimerkiksi ennen Nizzaan lähtöä kaikki Tunnetila-blogin matkavinkit ja suosittelenkin kurkkaamaan myös ne, täältä.

Tässä tulee nyt kumminkin hieman omia ajatuksiani ja matkakertomuksia, samaan tyyliin kuin Kroatiastakin. Ensin tällainen yleiskatsaus ja sitten muutamia poimintoja. Ajattelin, että laitan kaikki jutut nyt samalla viikolla blogiin, eli tässä samalla tulee ikään kuin Nizza-teemaviikko. Jos aihe ei kiinnosta yhtään niin on helppo skipata yksi viikko ja palata sitten taas. Jos taas joku on velä menossa reissuun niin saa lukea kaiken viikon varrella.


Kohde ja ajankohta:

Matkustimme Nizzaan siis kahden pikkusiskoni kanssa ja matkalla olimme 7 päivää. Nizzahan sijaitseepi siis Ranskassa, Välimeren rannalla ja rannikkoa kutsutaan ranskaksi nimellä Côte d'AzurKaupunki on Ranskan viidenneksi suurin ja myös yksi suosituimmista matkailukohteista. Ajankohtana heinäkuu ei ehkä siis ollut se paras, uskoisin itse viihtyväni paremmin johonkin hieman väljempään ja viileämpään aikaan. Mutta, ei huono tämäkään. Lämpötila oli 27-32 astetta, yhtenä päivänä ukkosti kovasti ja pilviäkin oli, mutta pääasiassa aurinkoista kuitenkin.

Matkustaminen ja lennot:

Nizzaan pääsee Helsingistä helposti suoralla lennolla useammankin lentoyhtiön kautta, lentoaika on n. 3h. Me lennettiin Finnairilla, koska saatiin sitä kautta halvin suora lento eikä haluttu käyttää viikon lomasta esimerkiksi kuutta tuntia jossakin Frankfurtin kentällä. Ei ollut matkustamisen kanssa mitään ongelmia. Nizzan kenttä on todella lähellä kaupungin keskustaa (n. 6km) ja päästiin kentältä kätevästi suoraan bussilla rautatieasemalla, josta oli asunnollemme n. 5min kävely. Bussimatka lentokentältä kaupunkiin maksoi 6€ ja matka kesti 15-20 min, voi mennä ruuhkassa tietty pidempäänkin. Aikaero Suomeen on -1h.




Majoitus:

Otimme asunnon jälleen airbnb:n kautta. Viikon asumiskustannukseksi tuli n. 200 €/ hlö joten edullisemmaksi tuli kuin hotelli. Meidän asunnon sijainti rautatieaseman lähellä Rue d'Angleterrellä oli ihan täydellinen. Jean Médecin ostoskadulle käveli ehkä kaksi minuuttia ja rantaan/ vanhaan kaupunkiin vartin. Majoitusta miettiessä kannattaa käyttää aikaa sijainnin pohtimiseen. Suosittelen sijaintia mahdollisimman läheltä vanhaa kaupunkin ja/tai rautatieasemaa. Jos majoittuu rantakadulle, Promenade de Anglais'lle, niin kannattaa miettiä mihin kohti sitä haluaa. Katu on pitkä, eikä helteessä välttämättä halua kävellä esim. 25 minuuttia ennenkuin on keskustassa...

Vuokrattavia asuntoja löytyy laidasta laitaan, mutta myös hotelleja varmasti. Jos hinnalla ei olisi minkäänlaista merkitystä, niin majoittuisin seuraavalla kerralla varmaankin legendaariseen Hotel Negrescoon. Girl can dream, right?


Hintataso, ruoka ja shoppailu:

Ranskassa on siis tietenkin euro, mikä helpottaa matkabudjetin hahmottamista. Mielestäni ruokakaupassa oli edullisempaa, varsinkin juomat ja juusto <3 Viini maksoi 2-4€ pullo. Ravintoloissa sama hintataso kuin Suomessa, tosin Ranskassa saa kolme ruokalajia monessa paikkaa alle 20€. Me oltiin tällä kertaa tosi huonoja ravintoloihin perehtyjiä, syötiin paljon katukojuista aina silloin kun sattui olemaan nälkä. Nizza ei ollut mielestäni mitenkään erityisen kallis, vaikka Ranskan Rivieralla ehkä vielä vähän sellainen hienostomaine onkin. Me syötiin kolmen euron katupizzaa ja lettuja :) Yksi kiva meksikolainen ravintola löydettiin tosin, siitä lisää myöhemmin.

Jean Médecin on ehkä Nizzan pääostoskatu, sen varrelta löytyy kaikki ketjuliikkeet sekä mm. Sephora, ostoskeskus Nice Etoile ja tavaratalo Gallaeries Lafayette. Kalliimpaakin muotia Nizzasta toki löytyy ja näin heinäkuun lopulla hyvät alennusmyynnit. Vanhassa kaupungissa (Vieux Nice) on söpöjä pikkuputiikkeja (ja hirveitä turistikrääsäkojuja :). Paikallinen ketju Monoprix kannattaa myös tsekata, Ranskassa jotkin luonnoskosmetiikkamerkit kun ovat ihan markettitavaraa...



Muuta:

Myytti siitä, että Ranskassa oltaisiin jotenkin tympeitä tai ilkeitä asiakaspalvelijoita, on ainakin Nizzan kohdalla täyttä paskaa. Suurin osa puhui hyvin englantia, ja jos ei puhunut niin puhuivat sitten hymyillen ranskaa ja puolin ja toisin huidottiin menemään. Hyvin saatiin asiat selvitettyä. Nizzasta on ilmeisesti vähän hankala saada asuntoa ja tuntuikin että paikallisia oli ainakin nyt jotenkin aika vähän suhteessa turistien määrään. Moni vuokraa kuulemma asuntonsa mielummin matkustelijoille, joilta saa kovemman hinnan...

Olo oli kadulla turvallinen. Yöelämä on käsittääkseni keskittynyt pubeihin, mitään ihmeellistä klubikulttuuria ei ole vaikka ehkä niin voisi luulla. 

Pyörän voi vuokrata kaduilta löytyvistä pisteistä luottokortilla... ohjeet löytävät jopa englanniksi kun oikein jaksaa etsiä :) Jos asuu kauempana niin tämä olisi varmasti hyvä keino päästä liikkumaan. Ja muutenkin, pyöräily on aina kivaa! 



Promenade de Anglais'lla on sekä maksullisia että yleisiä rantoja. Maksulliset ovat kalliita, 15-40€/ päivä (emme käyneet mutta siistin näköisiä olivat). Rannat ovat kivirantoja, mutta uimaan pääsi suhteellisen helposti. Välillä tosin pyllähdeltiin isoimpiin aaltoihin ja jäätiin kiviin sutimaan ylös tullessa, mutta mitä pienistä. Ranskikset antoivat lastensa temmeltää isoimissakin aalloissa. Kävivät sitten välillä noukkimassa heidät kellukkeista kuiville, jos alkoi näyttää siltä, että kolmatta kertaa kierittiin samassa aallokossa nurinpäin.

Moni sanoo, että Nizaa on pieni ja helppo ottaa haltuun ja näin se onkin. Nähtävää on kumminkin paljon, me emme esimerkiksi lähteneet edes junalla mihinkään päiväretkelle ja silti tuntui että jäi paljon vielä tekemättä. Mutta ollaankin hitaita lomailijoita, jotka pitävät siitä päämäärättömästä kuljeskelusta ja ihmettelystä. Joku suorittavampi ehtii varmasti enemmän :)

EN: Nice. My first time in France, next time I hope it'll be Paris!

2 kommenttia:

  1. Ei paha paikka ensimmäiseksi Ranska-kokemukseksi :) Itellä ei ole ollut tuonne minkäänlaisia kiinnostuksia, mutta koska toisaalta kaipaan kohteelta jonkinlaista kaupunkimaisuutta ja vilkasta elämää, on tuollainen merenrantakaupunki omiin tarpeisiini varmasti parhaita vaihtoehtoja.

    Odotan mielenkiinnolla tulevia postauksia, vaikka en suorilta Nizzaan ole seuraavaksi suuntaamassakaan. Ja kyllä, se Pariisi kuitenkin on edelleen se kiinnostavin kohde Ranskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nizza ei ole ollut minullakaan mikään haaveilun kohde pidemmältä ajalta, päädyimme tuonne vähän ykskaks yllättäen.Haluttiin heinäkuussa meren rantaan koska lähtökohtaisesti lämpöä riittää...puhtaasti kaupunkilomat suorittaisin mielummin keväällä tai syksyllä. En rakastunut Nizzaan samalla lailla päätä pahkaa kuin Kroatian rannikkoon, mutta kaunis paikka se on silti.

      Ensi kerralla sitten Pariisin :) tuohon väliin menee muistaakseni junalla 6h eli halutessaan ne voisi varmasti yhdistää samaan reissuun. Toivottavasti saat seuraavista jutuista jotakin irti...tiedän että monille Nizza on ollut se sydäntenmurskaaja :D

      Poista