lauantai 17. toukokuuta 2014

@JKL

Hei kuomat,

kuten instagramiani seuraavat jo tietävätkin, loppuviikkoni kulkeutui hieman eri raiteille kun ajattelin. Tällä hetkellä pidän majaa Jyväskylässä siskon luona. Huomenna palaan kotiin ja pääsen taas koneen, kuvien ja blogin äärelle.

Tässä kuitenkin muutama menovinkki jos satut tänään olemaan Jyväskylän (tai Tampereen) suunnilla!

Ravintolapäivää vietetään tänään 17.5. ja myös Jyväskylään oli listautunut ihan mielenkiintoisia ruokapaikkoja. Mekin ajateltiin lounastaa ulkona.  Pääset etsimään oman alueesi ravintoloita tästä. Tampereen Ravintolapäivän listaus näytti myös todella houkuttelevalta. Ja älkää unohtako Tampereen Muotikirppistä, tänäänkin ehtii vielä miniversioon (lastenvaatteita) ja huomenna jatketaan! Kylläpäs nyt tapahtuu. Meinaa ihan hengästyttää.

Tänään kannattaa Jyväskylässä suunnata Toivolan pihalle, josta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä. Pihalla järjestetään esimmäistä kertaa Jyväskylän Designtori, mielenkiinnolla lähden kurkkaamaan... Paikalla ovat ainakin MUKA VA ja Uhana Design.

Illalla otamme suunnaksi Yläkaupungin Yön, jonka olen melkein unohtanut jo kaikkina näinä vuosina kun olen ollut poisssa. Taidetta, kulttuuria, metrilakua, hyvä keli ja ehkä lasi viiniä. Tästä tulee hyvä lauantai kuulkaas.



Menkää tekin pihalle, nauttikaa! Palaillaan asiaan varmaankin huomenna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti