perjantai 5. lokakuuta 2012

Prkl

Miten voi helvetti olla, että teen suhteellisen vastuullista työtä, osaan valita monista ruokailuvälineistä oikeat oikeassa järjestyksessä ja puhua edes muutamaa vierasta kieltä. Osaan olla diplomaatti. Ymmärrän hiukan taloudellisen ja kannattavan toiminnan päälle. Pärjään auktoriteetin roolissa. Osaan ottaa vastuuta tekemisistäni ja muista ihmisistä. Pidän itseäni suhteellisen järkevänä ja tilannetajuisena ihmisenä mutta...

kun löydän asunnostani ötökän niin ensi reaktio on paniikki, sitten itku, sitten soitto ystävälle, sitten koko asunnon läpikäyminen siinä pelossa että ne kaikki on muuttaneet tänne, sitten uusi itku koska tajuan itsekin miten idiootti olen ja nyt viimeisimpänä alkaa matka sen samaisen ystäväparan luo joka joutuu käymään mun hiukset läpi ettei niissä ole yhtäkään vastaavaa otusta.

Enkä varmasti saa nukuttua.

Kuka haluaisi muuttaa mun kämppikseksi.

Vaikkaan ettei tämä kaveri ainakaan. Mainitsinko jo, että se nauroi huutonaurua melkein koko ajan. Ja että se on mies. Ja että se soittaa rokkia. Ymmärtänette. No, siellä täytynee ottaa pieni tilkka jaloviinaa mehua. "12 cl kuivaa valkoviiniä" on toisentyyppisiä iltoja varten.

Mainitsinko jo, että olen ylittänyt kolmen (ja myös kolmentoista) ikävuoden rajapyykin. Tulee mieleen jotenkin se taannoinen episodi palovaroittimen kanssa...

4 kommenttia:

  1. Vooooiii!! Itse juoksin töissä ampiaista karkuun, joten ymmärrän tuskasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hieno tunne kun en halua juosta karkuun ja kiljua mutta teet niin silti :D

      Poista
  2. hehe. itsehän olen kerran pukenut kolme vaatekerrosta (?!) päälle yhden ampparin nirhaamismielessä. lopulta kaiken sen jahtaamisen (siis amppari jahtasi, minä juoksin karkuun) jälkeen amppari lopulta lensi onneksi ulos ikkunasta. näin jälkeenpäin naurattaa kovin, mutta silloin ei yhtään. että on meitä muitakin. älä huoli :)

    VastaaPoista