Palasin eilen kotiin viikon työreissulta. Rähjäännyin hiukan. Nukahdin samantien, kun olin näyttänyt junalipun konduktöörille. Heräsin kun juna pysähtyi Orivedelle ja piti oikeasti hetki miettiä, että kumpaan suuntaan olen menossa.
Oli omituista kävellä kotiin, ehdin olla Nizzan reissun jälkeen kotona vain kaksi päivää ennenkuin lähdin. Täällä on omituisen hiljaista ja ahdasta yksinään.
Olen päättänyt, että syksyllä jokin muuttuu.
En ole vielä ihan varma mikä.
Olen suunnitellut muun muassa muuttoa, muuttamatta olemista mutta uusien taulujen hankkimista, työhön liittyviä päivityksiä, uusia harrastuksia, vanhojen harrastusten elvyttämistä, sivukaupalla kirjoittamista, kielikursseja, reissua Portugaliin, elämän rakkauden löytämistä, maailman pelastamista ja uuden peiton hankintaa. Mitä näitä nyt on.
Otin kuvan alkukesästä tuosta eksyneestä pöllöstä. Fiilis on ollut viime viikkoina vähän sama. En oikein tiedä mihinkä päin menisin.
Toivon, että pöllö löysi kotiin.
Teki mieli sanoa sille että tiedän hei miltä susta tuntuu.
Onneksi kohta on syksy, joka on minun lempiaikaani. Uusi alku, puhdas pöytä, maailma taas vain ja ainoastaan avoin. Ostin jo uuden villapaidankin.
Vielä hetki kumminkin pöllöillään näköjään helteessä. Tosin, kun työpäivän jälkeen pakkaa vesimelonia ja viltin ja painelee rannalle niin sekään ei tunnu kovin pahalta ollenkaan.
EN: Sometimes it's hard to find a way home.
