Vielä on valoa

Päiväsäteet keikkuvat ilonamme vielä aika pitkälle syysiltaan.

Olen eilisen ja tämän iltapäivän ihmetellyt niitä lakanoiden välistä kun en ole jaksanut oikein muutakaan. Mutta syysvalo on kyllä tosi kaunista. 

Nyt on juuri se aika vuodesta kun olen omimmillani. On vähän kylmä ja yöllä on pimeää, mutta vielä hetkittäin saadaan nauttia auringosta ja lehdet rapisevat jalkojen alla. Voi syksy sinä olet paras.

Tämän päivän sana on syksyn sijaan tosin ollut Portugal.

En tiedä mikä tuossa maassa nyt on, mutta seuraavan muutaman kuukauden sisällä sinne ovat lähdössä vanhempani, yhdet toiset homssut jotka kuuluvat perheeseen, sekä yksi parhaista ystävistäni. Ja nyt ehkä myös minä.

Joulukuussa.

Toivon kovasti että pääsen lähtemään, katsotaan miten käy. Kaikki ulkoiset tekijät on jo lähes hoidossa. Voisi melkein sanoa että se on itestä kiinni.

Mitä teille kuuluu? Olette olleet kovin hiljaisia. Olen ollut itse hieman kiireinen, tai sanotaanko että ajatukset muualla kuin blogissa. Mutta nyt on kamera lainassa ja sinänsä aikaa, niin jos olisi jotakin toiveita niin saa esittää? 

Tällä hetkellä tekstin vapaa tuottaminen on näköjänsä tällaisella sillisalaattiosastolla. 

Kerällä

Ei tänään asukuvia, pahoittelen.

Viikonloppu on mennyt hyvin nopeasti. Olen valvonut liian myöhään ja kunnellut rokkia. Olen valokuvannut ja palellut tuulessa. Syönyt cheddar ranskalaisia jotka olivat pahoja ja söin silti kaikki. Istunut heikkalaatikon reunalla ja tehnyt hiekkakakkuja. Katsonut useamman jalkapallopelin, joista jännitävän oli tietenkin tänään Pyynikin kentällä pelattu JyPKin 05-tyttöjen viimeinen koitos. 

Söin kentän reunalla omenapiirakkaa ja yritin kannustaa vain sillain oikein enkä niin että olisin pelaajien mielestä jotenkin nolo. Yllättävän jännittävää tuo urheilun seuraaminen.

Nyt olen viettänyt sunnuntai-iltapäivää pitkälti käpertyneenä keräksi peittoon.

Aloitin myös noiden hattaravyyhtien selvittelyn ja nostin puikot ensimmäistä kertaa sen erään massiivisen huiviprojektin jälkeen. Katsotaan mitä tuosta nyt lopulta sitten syntyy.

Leppoisaa sunnuntai-iltaa muruset. 

EN: Easygoing Sunday.

Markkinatunnelmia Jyväskylästä

Viime viikonloppuna olimme markkinoilla. 

Se tarkoitti lähinnä sitä, että kiersimme siskon kanssa kojulta kojulle ja söimme. Jäätelöä, muikkuja ja vähän pahaa pullaa, jonka erehdyimme ostamaan koska se on niin suuri. Olisi pitänyt tajuta että siinä oli koira haudattuna.

Pidän toreista ja markkinoista. Siellä on aito tunnelma. Myyntiä parhaimmillaan. Huutavat kauppiaat hymyilyttävät ja ruoka on yleensä hyvää. Jos asuntoni olisi ollut Jyväskylässä niin olisin ostanut tuolta puolukkaa pakkaseen ja kanttarelleja pannulle. Koska minulla on kuitenkin typeräksi osoittautunut taipumus raahata junassa muutenkin mitä epämääräisempiä kantamuksia, niin jätin kiltisti viiden kilon puolukkalaatikon muille.

Toivottavasti löydän niitä Tampereelta vielä. 

Painelimme markkinoilta kiertelemään vähän kauppoja ja päädyimme vielä myöhäiselle lounaalle. Kaupunkikierroksemm kesti yhteensä lähemmäs kuusi tuntia. Ostimme ruoan lisäksi yhden puisen voiveitsen, 1,50€. 

Hyvin käytetty päivä.

Tampereella on onneksi toreja ja markkinoita aika usein. Tietääkö kukaan koska on seuraava?

EN: We went to see the market...

Minne mennä Tampereella: Supermukava

Vaihteeksi vinkkiä Tampereen suunnalta. 

Pidän täällä nykyisessä kotikaupungissani hirmuisesti siitä, että täällä on verrattaen aika monta pientä kivaa putiikkia. Kivijalkakaupoissa on ihan oma tunnelmansa ja niissä on mukava piipahtaa varsinkin silloin, kun on aikaa haahuilla kahvikupin ja tyhjän kalenterin kera pitkin kaupunkia. Moni näistä pikkuputiikeista on muodostunut sellaiseksi, joissa tulee käytyä säännöllisesti katsastamassa uudet tulokkaat ja ihan vain inspiroitumassa nätistä ympäristöstä. Yksi niistä on Supermukava.

Liike löytyy ihan keskustasta, oikeastaan Koskikeskusta vastapäätä, Otavalankadulta. Rakennukseen on juuri tehty julkisivuremontti ja voi että miten kaunis punainen talo sieltä paljastuikaan. Eikä itse kauppa jää jälkeen ollenkaan.

Täältä löytää kaikki kivimmat suomalaisten suunnittelijoiden merkit. Vaatteita löytyy suosikkini MUKA VA:n lisäksi myös esimerkiksi vainio.seitsoselta ja Dead Birds & Lionheartilta. Asustepuoli on kattava, laukkuja, kenkiä, koruja, pantoja ja huiveja riittää. Myös muutamia vintage-koruja löytyy, vaikka aiemmin samassa tilassa palvellut Vintage Garden periaatteessa pitääkin taukoa. Suosittelen tätä paikkaa ehdottomasti myös lahjojen etsintään. Kävimme siskon kanssa muutamia viikkoja sitten ja löysimme pipon yhden rakkaan korvia lämmittämään.

Voisin sinänsä kirjoittaa valikoimasta vaikka kuinka paljon, mutta tärkein tulee tässä:

Supermukavassa on hyvä palvelu. Sinne on mukava mennä. 

Minusta hyvä asiakaspalvelu on hyvin tärkeää ja olen niitä vastarannankiiskiä, jotka uskovat sen korostuvan jatkossa vaikka maailma jatkaakin automatisoitumistaan. Pidän siitä, että minulle osataan kertoa tuotteen alkuperästä, valmistuksesta tai materiaalista jos siitä kysyn jotakin. Ja pidän yhtä lailla myös siitä, että täällä tuntee olonsa tervetulleeksi vaikka vain haahuilisikin.

Piipahtakaa, kun kulmilla olette! Samalta suunnalta löytyy myös muita hyviä juttuja, kuten sisustuspuolen suosikkini Design Boulevard sekä aina hyvä ratkaisu Gastropub Nordic.

EN: One of my favorite boutiques in Tampere; Supermukava, Otavalankatu 3. 

Isosisko ja pikkusisko

On meillä muitakin kenkiä, me ei vaan näköjään käytetä niitä.

EN: Me and my little sister. 

Minun vaatteeni, osa 3

Tämän kuvan inspiraatioarvo lienee aika nolla. Mutta tiedättekös mitä, joskus sitä vaan ei pukeudu inspiroituakseen vaan ihan vaan siksi että pitää mennä jonnekin jossa täytyy olla vaatteet päällä. Niinkuin nyt vaikka rautatieasemalle.

Tämä olkoon nyt tällä viikolla tällainen tavallinen tyttö tavallisissa vaatteissa tavallisen pikkukaupungin asemalla ihan tavallisena päivänä- otos.

Kengissä on kumminkin punaiset pohjat, se edustakoon sitä kuuluisaa jujua tällä kertaa. 

Kaunis kaunis syys

Tänään oli taas matkapäivä.

Tällä kertaa matka taittui autolla, jos olisin voinut niin olisin roikkunut varmasti ulkona ikkunasta ja hihkunut koko matkan että täällä on niin kaunista, kato nyt miten kaunista täällä on!

Kaksi päivää hujahti siivillä. Palasin kotiin ja yritän pikkuhiljaa laskeutua arkeen. Tiedättehän, on pyykit ja sellaiset. Ihanaa sunnuntai-iltaa. Täällä soi tällä hetkellä nämä sanat:

Lusikka kauniseen käteen

Takaisin satulaan

Vannon kiven ja kannon kautta

Vannon kiven ja kannon kautta

Teen kaiken uudestaan

Nuuhkin tuomet

Taivutan kaulaa

Edessäsi nauran

Kevyesti nousee askel

Piirrän talon

Heilutan helmaa

Teen kaiken uudestaan

-Scandinavian Music Group/ Näin minä vihellän matkallani

Saumat vinossa

Eipä kai se ole niin justiinsa jos pukee sukkahousujen saumat vinoon tai kiskoo kengästään tuo takalenksun irti suunnilleen toisella käyttökerralla.

Joskus tulee kohellettua.

En oikein ole sukkahousuihmisiä, hajotan ne aina vähän turhan nopeaan tahtiin. Onneksi tästä parista tuli napattua kuva vielä ennenkuin niistäkin aika jätti. En vain osaa. Ei minulla ole aikaa varoa vaatteita pukiessani että ne eivät hajoa. Missä vaiheessa tilanne ylipäänsä muuttui tällaiseksi? Muistan jostakin blogista joskus lukeneeni, kuinka 80 euron sukkahousut piti pukea hanskat kädessä varoen.... itse ajattelisin enemmän niin että jos tuon määrän rahaa käyttää yksiin sukkahousuihin niin niille pitäisi saada (vähintään) vuoden takuu?

Tuo kissa oli kyllä ihan hauska yksityiskohta. Tykkään simppeleistä jutuista, mutta pienelläkin muutoksella asuun saa ihan uutta ajatusta.  Ja saumasukkahousut ja tennarit voi ihan hyvin pukea keskenään jos siltä tuntuu. Senkus pukee vaan.

Vielä kun katsoisi että saumat osuvat sinne minne kuuluukin.

Toisaalta, tätä kirjoittaessani nuo ovat jo menneet rikki. Kestivät kuitenkin yli puoli vuotta, mikä on sukkahousuvuosissa varmasti jo kunnioitettava saavutus sinänsä.

EN: Black cat, white shoes.

Lempikosmetiikkaa arkimeikkiin

Olen monesti lupaillut, että lempikosmetiikasta tulee juttua ja nyt viimein sain kuvattua arkimeikkiin käyttämäni tuotteet. Olen vähän tällainen luonnonlapsi (lue:laiska) enkä hirveästi käytä aikaa laittautumiseen aamuisin. Haluan kuitenkin näyttää huolitellulta versiolta itsestäni, siinä määrin kun se on minulle mahdollista.

Kuten varmaan olette saattaneet huomatakin, suosin luonnonkosmetiikkaa. Meikkipuolella jako on kuitenkin aika pitkälle ranskalais-suomalainen. Karkeasti se menee niin, että meikkipohjaan käytettämäni tuotteet ovat luonnonkosmettiikapuolelta ja muuten käytän kotimaista Lumenea.

Meikin pohjana minulla on käytössä Terre d'Ocin BB-voiden josta tykkään valtavasti. Ihastuin tuotteeseen ensi kokeilulla ja muutaman muun testauksen jälkeen päädyin palaamaan tähän takaisin. Ihoni tuntuu voivan paremmin tätä käyttäessä. Oudosti esimerkiksi Lumenen BB aiheutti ihollani vain järkyttävän tukkiutumisreaktion, tämä ei. Voide levittyy nätisti ja iho jää pehmoisaksi. Päälle levitän Couleur Caramelin peitevoidetta, niihin kohtiin jotka kaipaavat enemmän peittoa. Viimeistelen pohjan saman merkin silkkipuuterilla, joka kiinnittää meikin ja siloittaa ihon pintaa entisestään. Puuteri itsessään on väritön ja pinta jää tarpeeksi kuulaaksi omaan makuuni. En tykkää sellaisesta pakkelipuuteroinnista.

Kaikki muut tuotteet ovatkin sitten Lumenelta. Tykkään kulmistani tummina vaikka muuten vaalea olenkin. Tämä kulmavaha on ollut luottotuotteeni varmaankin ainakin lukiosta, ellei yläasteelta alkaen. Välillä olen käyttänyt TBS:n kulmageeliä myös, mutta tässä on väri mukana niin pääsee vieläkin helpommalla. 

Valokynä ja nude rajauskynä (sävy 9) pelastavat ne aamut, kun tuntuu siltä että nukkuu hereilläkin mutta ei saisi näyttää siltä. Löysin tuon rajauksen taikavoiman Jyväskylässä kesän loppupuolella kun tempaisin yhden aika todella vähäunisen työviikon. Toimii. Laitan rajauksen silmän sisänurkkaan.

Ripsiväreissä en ole turhan tarkka, tuo ei ole lempparini mutta en sitä inhoakaan. Yleensä ostan uuden tuttavuuden testiin kun edellinen loppuu. Ripsiväri ei saa varista, se on tärkein kriteeri. Tuo on ihan ok.

Poskipuna on kulmien jälkeen tärkein juttu meikissä. Minun lempisävyni kulkee nimellä onnellisuus.

Sellaisia suosikkeja täällä. Löytyykö samoja? Onko teille luottotuotteita joita ette vaihtaisi pois?

Minulla menee aamulla meikkiin noin viisi minuuttia. Enempää aikaa ei ole. Erityispäivinä saatan laittaa huulipunaa, niissäkin lempisävyni ovat Lumenen valikoimista. Tekisinkö niistä oman juttunsa?

Meikkipussi on Fragonardin ja sain sen siskoiltani syntymäpäivälahjaksi Ranskan reissultamme. Meikkipohjaan käyttämiäni tuotteita saa ainakin Jolielta, mutta Tampereella Hair Art Kuninkaankadulla myy monia juttuja ja myös Ruohonjuuresta saa tuota BB voidetta ainakin tällä hetkellä.

EN: My basics. Terre d'Oc BB cream is my favorite, otherwise I trust Finnish Lumene when it comes to make-up.

Minun vaatteeni, osa 2

Päivän lettikampaus arkeen ja juhlaan

Sisko tuli ja toi auringon tullessaan.

Letitin illalla hänen tukkaansa kun omani on niin hemmetin lyhyt juuri nyt. Sattuu katsoa noita vanhoja kuvia täältä, missä olen saanut väkerrettyä hiuksiini vaikka minkälaisia lettijuttuja. Ei kuitenkaan käännetä veistä haavassa sen enempää... tämä on vaihe joka menee ohi (menisijo).

Tässä teillekin pari kuvaa tämän päivän lettikampauksesta, tuli minusta oikein hyvä.

Yksinkertaisuudessaa hiuksiin on tehty ensin yksi ranskanletti puoleen päähän ja toinen siihen alle. Lettien päät on kiepautettu tuollaiseksi myttynutturaksi.

Menee hyvin joka päivä arjen piristäjänä taikka voidaan yhdistää esimerkiksi timanttikorvakoruihin, silkkimekkoon ja korkokenkiin jolloin ollaan jo enemmän siellä lady-osastolla.

Tykkäättekö te?

EN: My lovely sister and her hairdo for today.

Keittiössä kera Polkajamin

Viihdyn hyvin keittiössä ja tykkään tehdä ruokaa.

Tämän hetkinen kotini ei aivan taivu kaikkeen mihin toivoisin, keittiökopperoni on toimiva vain hyvällä tahdolla ja uunini tuottaa hyvien tulosten sijaan lähinnä huvittavia ja vähän traagisia lopputuloksia. Yritän kumminkin parhaani ja teen pääasiassa aina ruuan itse. Leipominen on myös yksi lempijuttujani, mutta sitä tulee yksinään tehtyä todella harvoin. Pitäisi useammin kutsua kavereita syömään.

En voi tänne pikkukotiini saada isoa ruokapöytää tai toimivaa tasoa leipomista varten, joten olen yrittänyt tuoda piristystä pikkujutuilla. 

Minulla on kiva kahvipannu ja monta monituista keittiöpyyhettä, esimerkiksi.

Pyyhkeiden kuuluu olla ryppyisiä, se kertoo että niitä on pesty ja käytetty. Suhtaudun epäilevästi niihin ihmisiin, joiden keittiössä leipäilee täydellisen silitetty keittiöpyyhe. Uudempia käytän leivontaliinoina ja vanhemmat palvelevat käsipyyhkeinä. Kiertokulku uudesta vanhaksi on  hieman epämääräinen ja perustuu pitkälle fiiliksiin.

Olen saanut kaikki nämä Polkajamin pyyhkeet lahjaksi (jokaisen eri tyypiltä, joten on ollut sama ajatuksenjuoksu ystävilläni <3), suosikkini on ehkäpä tuo keltainen Samovaari. En yleensä tykkää retrosta tai kirkkaista väreistä niin kovin, mutta kieltämättä tuonne keltaiseen keittiööni nämä jotenkin sopivat. Värikkäät kipot ja kupit. Sekalainen soppa.

Polkajamilla on kivoja ja hempeitäkin vaihtoehtoja, tykkään niistä myös kovin. Ehkä syksyn aikana voisin kartuttaa varastoja jollakin uudella tulokkaalla. Sitten olisi syy tehdä pullataikina kohoamaan uuden liinan alle ja laittaa maailmalle viestiä että tuletteko kohta syömään.

Keittiöpyyhe on mielestäni kiva lahjaidea, uuteen kotiin ja muutenkin. Tulee käyttöön, mutta harvemmin sitä itse tajuaa näihin panostaa. Polkajamin juttuja voi ostaa heidän omasta nettikaupastaan, mutta Tampereelta näitä saa muistaakseni myös Taitoshopista. Siellä on muitakin kivoja vaihtoehtoja, täytyisikin piipahtaa. 

EN: Tea towels from Finnish brand Polkajam.

Aamun kaksi puolta

Heräsin tänään aika aikaisin. 

Ilahduttavaa kyllä, osasin ratkaista tilaneteen oikein, eli painelemalla Pyynikille portaisiin. Menin pitkästä aikaa näköalapaikalle hengittämään, se on paras paikka keräillä vähän ajatuksia. Ja tasata pulssia (ei ole kunto ihan parhaalla mallilla ei). Oli todella sumuisaa, järvelle ei nähnyt kuin juuri ja juuri. Oli vähän valju mielikin.

Matkalla takaisin törmäsin kumminkin kärpässieneen.

Siinä se pojotti värikkäänä ja täysin häpeilemättä iloisen värisenä vaikka koko muu maailma murjotti harmaassa sumussaan. Ja sen ympärilläkin näytti tietenkin jotenkin erityisen vihreältä.

Nämä kuvat on otettu siispä tänä aamuna ehkä minuutin ja kymmenen metrin välein toisistaan. Joskus se on semmoista. Että kun katsoo ihan pikkuisen eri kulmasta niin vastaan tuleekin ihan uusi näkymä.

Tein siinä sitten askelkyykkyjä ja paluumatkalla kävin ostamassa näkötornin kahvilasta munkin aamiaiselle.

Muuta tänään tapahtunutta: siivosin vaatekaapin rankalla kädellä. Sinne jäi yksi kokonainen hylly tyhjilleen. Irtisanoin myös salijäsenyyteni. Teen selkeästi päätöksiä nyt syyspäissään, mutta meni syteen tai saveen niin ainakin mennään eteenpäin. Ja munkkimaastossa lenkkeily tulee halvemmaksi (tosin mahdollisesti kohtalokkaammaksi) kuin salijäsenyys. 

Nyt on liikkuminen omissa käsissä siis.

Tietääkö muuten joku, että löytyykö netistä tai jostakin joku biisi tms. nauhoite jossa tulee esimerkiksi minuutin tai 30 sekunin kohdalla äänimerkki? Teen venyttelysuunnitelmaa, enkä jaksaisi kännykän ajastimella kellottaa (seurata koko ajan kuluvaa aikaa), mutta kun laiskana tulee helposti venytettyä parempaa puolta aina pidempään... mikä ei sitten taas oikein hyödytä ihan sillä lailla kun toivoisin. Vinkit otetaan kiitollisena vastaan!

EN: Two photos. Same day, same place, one minute apart. Theres two sides on every story?

Väska ja maailman kaunein laukku

Niinhän siinä sitten kävi että vaatekaapistani löytyi laukun mentävä aukko.

Musta matkurini on ihana. mutta joihinkin tilanteisiin liian suuri. Olin pyöritellyt mielessäni pienemmän arkilaukun hankintaa jo hyvän tovin. Halusin vaalean värin, mielellään käsityönä tehdyn laukun joka olisi helposti yhdisteltävissä ja johon mahtuisi lompakon ja avainten lisäksi jotakin muutakin.

Kuten monet ostopäätöksistäni, tätäkin pohdittiin pitkään. Törmäsin Väskaan ensimmäisen kerran joskus vajaa vuosi sitten, ehkä. Pelkistetty tyyli jäi mieleeni mutta en sitten keskittynyt asiaan sen enempää. Kun nyt keväällä kävin läpi laukkuvalikoimaa uudelleen, rakastuin heidän Meri-laukkuunsa päätä pahkaa. Ja kuinka yllättävää, sitä ei nyt syksyllä ollut saatavilla kun ostopäätökseni tein...

Hetken asiaa tuskasteltuani laitoin lopulta Väskalle sähköpostia ja kysyin, onko laukkua mahdollista saada vielä jostakin vaaleana. Merkin takana häärivä suunnittelija Ann-Sofi vastasi minulle itse ja lupasi, että he voivat tehdä laukun jos minua vielä kiinnostaa. Naputtelin tilaukseni muutama viikko sitten menemään heidän oman nettikauppansa kautta. 

En ollut koskaan nähnyt näitä laukkuja luonnossa, joten jännitin vähän lopputulosta. Kaikki sujui aika nopsaan tahtiin, noin viikossa tuli ilmoitus että laukku on valmis ja toisen viikon se seilasi postilla Espanjasta luokseni. Kävin noukkimassa paketin postista ja se pelasti kyllä muuten melko takkuisen päiväni.

Pidän siitä, että asioiden eteen nähdään vaivaa ja niistä huomaa että sydän on tekemisessä mukana. Laukku oli pakattu nätisti silkkipaperiin ja kangaspussiin. Paketin mukana tuli myös (laukun hoito-ohjeiden lisäksi) yllätyksena pikkuruinen, hurmaava mäyräkoira-avaimenperä ja käsin kirjoitettu viesti kiitoksena tilauksesta.

Sydänhän siinä suli.

Suosittelen Väskaa lämmöllä. Uskon, että meillä on laukun kanssa pitkä tulevaisuus yhdessä ja sen ulkonäkö vain paranee vanhetessaan kun nahka pehmenee ja saa hieman jälkiä itseensä. Nyt vielä jännitän, että koska kaadan jotain tuon kaunokaisen päälle, mutta sitten jos niin käy niin käy. Kyllä me vähän elämää kestetään, molemmat.

EN: My handmade beauty from Väska.  I can highly recommend, excellent customer service and impeccable craftsmanship <3. Love it.

Minun vaatteeni, osa 1

Tykkään kovasti siitä kun saan inspiraatiota muista ihmisistä. Heidän tyylistään, puhetavastaan, asenteestaan, liikekielestään.

Tavastaan olla.

Se tulee monesti esiin jo valokuvissa. 

Olen joskus ehkä sanonutkin, mutta minun on tosi vaikea olla kuvattavana. Olen ehkä maailman epävalokuvauksellisin ihminen, pikkusiskoni sanoo (frendien) Chandleriksi. Yleisin ohje, jonka saan kuvaustilanteessa on "voitko näyttää vähän vähemmän chandlerilta". 

Ajattelin (ja joskus ehkä täällä siitä uhosinkin), että olisi silti kiva saada blogiin kerran viikossa asukuva. Ja vähän harjoitella. Niin, että joskus kuvissa näkyisi ihan minä vaan, sellaiseni kuin olen. Sitten joskus mummuna olen harjoitellut riittävästi ja näytän sukupotreteissakin arvokkaalta ladyltä enkä vain pöljältä irvikissalta. 

Saas nähdä miten käy. Tässä nyt kuitenkin ensimmäinen yritys. Kuva on otettu designtorin aikoihin, kun minulla oli täällä valokuvaajia tupa täys.

Toivotaan että tulee toinen. Kameran lainaus on melkein hanskassa, joten joka tapauksessa tilanne näyttää paremmalta kuin eilen.

Laukku on luottoystäväni, olette nähneet sen monesti ja varmaan se tulee näkymään jatkossakin. Mekko on MUKA VA:n vuoden takaisesta (?) mallistosta, mutta tuota lintukuosia löytyy kyllä myynnissä mielestäni edelleen. Huivi on äidin kaapista ja villatakki Asokselta. Ja hihat käärittyinä, kuinkas muuten.

En enää oikeastaan koskaan osta mitään ihan kivaa. Paitsi ehkä sukkia. Haluan, että pidän vaatteistani lähtökohtaisesti paljon ja että niissä on hyvä olla. En halua että vaatekaapista tulee sellainen suuri tyhjiö, jossa on paljon muttei mitään. Pyrin vaatehankinnoissa pitämään mielessä sen, että vaatteelle tulee paljon käyttöä ja että sitä voi helposti yhdistellä kaikkeen muuhun mitä omistan. 

Tämä mekko on juuri sellainen kuin pitääkin.

EN: My clothes, part one. Dress from lovely MUKA VA.

Syyskaruselli

Lomani loppui reilu kuukausi sitten ja välillä tuntuu että syksy tipahti syliini ihan varoittamatta.

En ehtinyt mukamas varautua siihen. 

Tänään tilasin kumisaappaat. Ajattelin, että ei ainakaan jalat kastu vaikka välillä vähän palelisikin.

Syyskaruselli pyörii työelämässä hurjaa vauhtia, mutta ei niinkään muuten.

Olen lukenut kirjoja. Kuukauden aikana enemmän kuin koko vuonna tähän asti. 

Olen sanonut heipat yhdelle ystävälle joka otti ja lähti aurinkomaille. 

Olen iloinnut toisen puolesta, joka pääsi pitkältä matkalta viimein takaisin kotiin, ainakin hetkeksi.

Puheenaiheet ovat viime viikkoina koskeneet lähinnä sitä että pitäisi hankkia harrastus, siivota, ottaa elämä haltuun ja sitä rataa. Sellaista syksyistä jupisemista, joka parhaimmillaan johtaa johonkin tosi hienoon ja pahimmillaan kaamosmasennukseen jo ennen kuin pimeys on edes laskeutunut.

Ollaan toki puhuttu myös säästä ja siitä, mahtaako Suomi voittaa koripallossa.

Suurin syy tähän jaaritteluun tänään on isäni, joka soitti tänään ja tiedusteli miksi blogi ei päivity. Hän lukee ilmeisesti aamulla apinan päiväkirjan ja Hesarin... 

Niin että eihän sitä nyt montaa aamua saisi jäädä välistä.

Suurin (motivaatio)ongelmani blogin kanssa on kuitenkin kameran puute. Olen monesti siitä täällä maininnutkin, pokkarini syödään blogimaailmassa nykyään välipalaksi. Aikaisemmin en ole välittänyt, mutta nyt jotenkin haluaisin tähän muutosta. Tulee taas pimeää ja kuvaaminen vaikeutuu muutenkin. Olisi kiva harjoitella.

Ikään kuin harrastella vähäsen. Ottaa tilanne haltuun jälleen.

Kuka lainaa kameran?