tiistai 17. kesäkuuta 2014

Voi kyllä, se on lappuhaalari!

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa kirpputorilla ja tein pari hyvää löytöä kesää ja lomalaisen vaatekaappia ajatellen.

Minulla on hyvin vähän kesävaatteita, tai muutenkaan kausivaatteita. Pyrin siihen, että kaikkea voi pitää mahdollisimman usein ja ympäri vuoden. En muutenkaan ole mikään kesän lapsi (tai itse asiassa juurikin olen, melkein keskellä kesää syntynytkin, henkisesti ei vain mitään yhteyttä vuodenaikaan), olen kesäpukeutumisen kanssa aina vähän vierailla vesillä.

Viime kesänä tykästyin pitkiin helmoihin, kukkaprintteihin, hattuihin ja nahkasandaaleihin. Tänä kesänä huomasin että minulla on tasan yhdet shortsit, pikkusiskolta saadut farkkuversiot. Ajattelisin, että kaappiini mahtuisi myös yksi musta pari, mutta niitä odotellessa löysinkin muutaman kivan haalarin lyhyillä lahkeilla.

Joista toinen on lappuhaalari.

Lappuhaalari.



Syytän Lilous Crushin Herttaa ja siskoani, joka juuri oli hankkinut oman versionsa. En etsinyt mitään tällaista, mutta siinä se oli henkarilla ja maksoi viisi euroa. Ajattelin sitten, että viidellä eurolla uskallan ottaa.

Ajattelin yhdistää tämän esimerkiksi näihin: sandaalit, valkoiset converset, huulipuna, sotkuinen nuttura, kesäpisamat, ruohossa istuksimisesta värjäytynyt takapuoli, järviveden kiinni huovuttama letti, puistopiknik, kuiva omenasiideri, keveät ajatukset, ystävät, pinkki kynsilakka, halaukset, kotiutuminen klo 05 aamuyöllä sumun läpi, raitapaita, konjakinvärinen nahkavyö, mehujäät.

Mitä sanotte? Söpö? Itse tulin siihen tulokseen, että kevyin askelin vain. Pitää sitä jokunen vaatekappale olla, josta seuraavat sukupolvi saa sitten siunailla että mitähelvettiäneonajatelleet. Jos kaikki vaatteet olisivat aina vain klassisen kauniita niin miten sitä sitten kehityttäisiin?

EN: Summer wardrobe, part 1. I feel a bit weird about this but it's kind of cute right? 

6 kommenttia:

  1. thumbs up! minä tykkään :) ja tykkään omastakin, vaikka onkin ihan koko pitkällä lahkeella. tuommoinen shortsiversio voisi kylä olla helpompi näin kesällä.. sain myös hertalta inspiksen omani pukemiseen, hyvin käy tuo statement-koru haalarin kaveriksi! että kiitos vaan linkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta on kyllä inspiroiva pukeutuja :) ja eipä noilla lyhyillä lahkeilla näissä lämpötiloissa oikein tarkene...

      Poista
  2. Peukutan ehottomasti! Mulla oli punaiset vastaavat hyvän mielen- juhla videolla yhdistettynä batiikkivärjättyyn uimapukuun, kesähelteeseen, ihaniin ystäviin ja iloisiin lapsiin :)
    Muistatko? Mun oma kesänlapsi oot, kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei äiti <3 batiikkirjätyt uikkarit tulee varmaan kohta taas muotiin...

      Poista
  3. Ihana!!!!<3 haluaisin itsellenikin mutta ei vain sovi. :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mallista vaan kiinni, enkä tiedä voiko nämä nyt varsinaisesti sopia kenellekään :) Urheasti kokeilemaan vaan jos tulee vaihtoehtoja eteen, itsekin yllätyin kuinka kiva tuo oli päällä.

      Poista