tiistai 10. syyskuuta 2013

Minne mennä Jyväskylässä: Pienikamari

Tiedättekö, kun jotkut asiat jäävät lapsuudesta mieleen. Muistijälki kestää aikuiseksi asti, ja johonkin paikkaan astuessaan vain tulee  hyvä mieli. Pienikamari on minulle sellainen.

Kierreltiin pikkusiskon kanssa viime lauantaina kaupoilla ja nappasin samalla teille muutaman kuvan... 



Liike on ollut Jyväskylässä niin kauan kuin muistan. Paikka on välillä vaihtunut, mutta nykyisessä tilassa on menty jo monia vuosia. Pienikamari on pieni aarreaitta.

Täältä löytyy melkein mitä tahansa. Kodin pikkutavaraa, astioita, tauluja, leluja ja muita lasten juttuja. Pienikamari myy myös (ainoana Jyväskylässä?) esimerkiksi titiMadamin koruja. Aina kun etsin jollekin lahjaa, niin päädyn tänne mikäli se vain on mahdollista. Täällä nimittäin paketoidaan myös kaupungin parhaat paketit (ja paperin saa valita). Huomasin myös nyt kaupan nettisivuja tutkiessani, että heillä toimii myös myös lahjapalvelu. Kuulostaa lahjanhankintakammoisen pelastukselta :)





Ihastuin itse kovasti noihin ylhäällä näkyviin astioihin, ihmisellä ei voi olla liikaa kuppeja? Teepannu minulta myös oikeastikin puutuu. Myös tuon toisen kuvan kolmiokuosinen lompakko viehätti kovasti. Tällä kertaa mukaan lähti vain yksi pieni naulakko, jonka tietenkin unohdin Jyväskylään... palaan asiaan kun se ensin löytää kotiin ja sitten vielä paikkansa kotona.



Kaupassa on yleensä tiivis tunnelma ja paljon asiakkaita... nyt onni potkaisi ja mahtui jopa ottamaan kuvia. Minua muuten jännitti kovasti kysyä lupaa kuvaamiseen :) En kuulu vielä niihin, jotka viipottavat pitkin poikin maailmaa napsimasa kuvia ihan mistä vaan ihan muina bloggaajina. Halusin kumminkin kirjoittaa paikasta, joten rohkaistuin. Ja sain ystävällisen vastaanoton ja luvan julkaista kuvat.

Kauppa on keskustassa, mutta ei sillä perinteisellä kävelykadulla (Jyväskylän "ainoa katu"), joten menee ehkä satunnaiselta matkailijalta helposti ohi. Älkää menkö ohi! Ja paljastakaa omat lempiputiikkinne kotikaupungeistanne, että muutkin löytävät paikalle!

Pienikamari löytyy osoitteesta Kilpisenkatu 9.

EN: Few photos of my little favorite shop Pienikamari in Jyväskylä. Address: Kilpisenkatu 9.

6 kommenttia:

  1. Hyvä, että uskalsit kysyä lupaa kuviin! Tästä jutusta tuli tosi hyvä :)

    VastaaPoista
  2. Awww! Aivan ihana paikka. Täytyy pitää mielessä, jos käydään serkun kanssa kaupoilla alkuviikolla..Pikkuset tarvii aina söpöjä lahjoja (tai ei ehkä tarvitse mutta täti hemmottelee siskonpoikia). Lähden käymään Jyväskylässä su-ti. ^^

    Jeii oon tosiaan täällä taas. Välillä kurkin Bloglovinin kautta (sinunkin) postauksia, mutta oikeastaan mihinkään blogeihin en laittanut kommenttia. Loma on loma ;) Ja kiva on palata, kun hetki tuntuu oikealta ja inspiraatio alkaa kipinöidä.

    Satu
    Indie by heart

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä, kivaa reissua! Voi kun pääsisin pian itsekin.
      Ja kyllä, loma on loma! Tottakai :) Kiva että palasit!

      Poista