tiistai 24. syyskuuta 2013

Syntymäpäivälahjaksi sipsilajitelma

Monesti kuulen, että ihmiset stressaantuvat, kun on tulossa ystävän tai sukulaisen syntymäpäivä. He eivät keksi mitään lahjaideaa ja tuskastuvat. Usein tunnutaan ajattelevan myös, että ollakseen hyvä lahjan täytyy olla myös kallis. Pyh ja pah sanon minä.

Lahjaa ostaessa tärkeintä on miettiä kenelle sitä ostaa ja mihin elämäntilanteeseen. Muistan ikuisesti, kun sain ystävältäni syntymäpäivälahjaksi ruisleivän, kilon makaroonia, vichypullon ja Pirkka kahvipaketin. Kaikki tietenkin survottuna Siwan muovikassiin, joka ojennettiin minulle juhlavin saatesanoin "Tossa." Se oli rakkautta se <3

Yksi ystävistäni täytti viime viikolla vuosia, ja koska ensi vuonna tulee pyöreitä täyteen, niin tänä vuonna mentiin hiukan pienemmällä profiililla. Olin itse hetken vähän hukassa lahjan suhteen, mutta sitten keksin koota tuon muovikassi-muiston perusteella hieman viimeistellymmän version herkkukassista. Esimerkiksi Punnitse&Säästä on hyvä paikka vähän erikoisiempien (ja nätisti pakattujen) herkkujen bongailuun. Ostin siis kauniiseen lahjakassiin maailman parasta limonaadia, sipsilajitelman ja muutamia muita herkkuja. 



Ei lahjan ostamisen tarvitse olla niin vakavaa. Tottakai joskus on kiva antaa jotakin konkreettisempaa, josta jää lahjan saajalle muisto. Nyt ystäväni sai käyttää juhlien jälkeisen päivänsä sipsien kanssa kotisohvalla, ei mielestäni huono sekään. Kirosin aamulla ainoastaan sitä, etten ollut mennyt samaan osoitteeseen nukkumaan :)

Minkälaisia lahjamuistoja teillä on?

PS. Levensin palstaa vähän, toimiiko teidän näytöillä? 

EN: I think it's ok to give potato chips and lemonade as a Birthday present :) You just need to know the right person.

3 kommenttia:

  1. olen samaa mieltä. ajatus on tärkein.

    VastaaPoista
  2. Levennetty palstatila toimii ainakin minun näytöllä oikein hyvin. Ja aivoillenikin helppo lukea.

    VastaaPoista