torstai 4. syyskuuta 2014

Syyskaruselli

Lomani loppui reilu kuukausi sitten ja välillä tuntuu että syksy tipahti syliini ihan varoittamatta.

En ehtinyt mukamas varautua siihen. 

Tänään tilasin kumisaappaat. Ajattelin, että ei ainakaan jalat kastu vaikka välillä vähän palelisikin.

Syyskaruselli pyörii työelämässä hurjaa vauhtia, mutta ei niinkään muuten.

Olen lukenut kirjoja. Kuukauden aikana enemmän kuin koko vuonna tähän asti. 
Olen sanonut heipat yhdelle ystävälle joka otti ja lähti aurinkomaille. 
Olen iloinnut toisen puolesta, joka pääsi pitkältä matkalta viimein takaisin kotiin, ainakin hetkeksi.

Puheenaiheet ovat viime viikkoina koskeneet lähinnä sitä että pitäisi hankkia harrastus, siivota, ottaa elämä haltuun ja sitä rataa. Sellaista syksyistä jupisemista, joka parhaimmillaan johtaa johonkin tosi hienoon ja pahimmillaan kaamosmasennukseen jo ennen kuin pimeys on edes laskeutunut.

Ollaan toki puhuttu myös säästä ja siitä, mahtaako Suomi voittaa koripallossa.



Suurin syy tähän jaaritteluun tänään on isäni, joka soitti tänään ja tiedusteli miksi blogi ei päivity. Hän lukee ilmeisesti aamulla apinan päiväkirjan ja Hesarin... 

Niin että eihän sitä nyt montaa aamua saisi jäädä välistä.

Suurin (motivaatio)ongelmani blogin kanssa on kuitenkin kameran puute. Olen monesti siitä täällä maininnutkin, pokkarini syödään blogimaailmassa nykyään välipalaksi. Aikaisemmin en ole välittänyt, mutta nyt jotenkin haluaisin tähän muutosta. Tulee taas pimeää ja kuvaaminen vaikeutuu muutenkin. Olisi kiva harjoitella.

Ikään kuin harrastella vähäsen. Ottaa tilanne haltuun jälleen.

Kuka lainaa kameran? 

5 kommenttia:

  1. Jaa että syksy tuli ja yllätti, vaikka odotit ja kaipasit sitä? :P Onneksi mun porukat ei (tiettävästi) lue mun blogia, sun isäs on kyllä hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin ja olen iloinen että se tuli. Mutta se on sama fiilis kun syntymäpäivänä kun juhlien keskellä tajuat että oot vuoden vanhempi.

      Poista
    2. Vanheneminen on kamalaa O:)

      Poista
  2. Multa saat lainaan kameran!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Hyvä. Kamera saa ensi viikolla kyydin, sovitaanpas tästä viikonlopun aikana...

      Poista