maanantai 15. syyskuuta 2014

Lempikosmetiikkaa arkimeikkiin

Olen monesti lupaillut, että lempikosmetiikasta tulee juttua ja nyt viimein sain kuvattua arkimeikkiin käyttämäni tuotteet. Olen vähän tällainen luonnonlapsi (lue:laiska) enkä hirveästi käytä aikaa laittautumiseen aamuisin. Haluan kuitenkin näyttää huolitellulta versiolta itsestäni, siinä määrin kun se on minulle mahdollista.



Kuten varmaan olette saattaneet huomatakin, suosin luonnonkosmetiikkaa. Meikkipuolella jako on kuitenkin aika pitkälle ranskalais-suomalainen. Karkeasti se menee niin, että meikkipohjaan käytettämäni tuotteet ovat luonnonkosmettiikapuolelta ja muuten käytän kotimaista Lumenea.






Meikin pohjana minulla on käytössä Terre d'Ocin BB-voiden josta tykkään valtavasti. Ihastuin tuotteeseen ensi kokeilulla ja muutaman muun testauksen jälkeen päädyin palaamaan tähän takaisin. Ihoni tuntuu voivan paremmin tätä käyttäessä. Oudosti esimerkiksi Lumenen BB aiheutti ihollani vain järkyttävän tukkiutumisreaktion, tämä ei. Voide levittyy nätisti ja iho jää pehmoisaksi. Päälle levitän Couleur Caramelin peitevoidetta, niihin kohtiin jotka kaipaavat enemmän peittoa. Viimeistelen pohjan saman merkin silkkipuuterilla, joka kiinnittää meikin ja siloittaa ihon pintaa entisestään. Puuteri itsessään on väritön ja pinta jää tarpeeksi kuulaaksi omaan makuuni. En tykkää sellaisesta pakkelipuuteroinnista.



Kaikki muut tuotteet ovatkin sitten Lumenelta. Tykkään kulmistani tummina vaikka muuten vaalea olenkin. Tämä kulmavaha on ollut luottotuotteeni varmaankin ainakin lukiosta, ellei yläasteelta alkaen. Välillä olen käyttänyt TBS:n kulmageeliä myös, mutta tässä on väri mukana niin pääsee vieläkin helpommalla. 

Valokynä ja nude rajauskynä (sävy 9) pelastavat ne aamut, kun tuntuu siltä että nukkuu hereilläkin mutta ei saisi näyttää siltä. Löysin tuon rajauksen taikavoiman Jyväskylässä kesän loppupuolella kun tempaisin yhden aika todella vähäunisen työviikon. Toimii. Laitan rajauksen silmän sisänurkkaan.

Ripsiväreissä en ole turhan tarkka, tuo ei ole lempparini mutta en sitä inhoakaan. Yleensä ostan uuden tuttavuuden testiin kun edellinen loppuu. Ripsiväri ei saa varista, se on tärkein kriteeri. Tuo on ihan ok.

Poskipuna on kulmien jälkeen tärkein juttu meikissä. Minun lempisävyni kulkee nimellä onnellisuus.

Sellaisia suosikkeja täällä. Löytyykö samoja? Onko teille luottotuotteita joita ette vaihtaisi pois?

Minulla menee aamulla meikkiin noin viisi minuuttia. Enempää aikaa ei ole. Erityispäivinä saatan laittaa huulipunaa, niissäkin lempisävyni ovat Lumenen valikoimista. Tekisinkö niistä oman juttunsa?
Meikkipussi on Fragonardin ja sain sen siskoiltani syntymäpäivälahjaksi Ranskan reissultamme. Meikkipohjaan käyttämiäni tuotteita saa ainakin Jolielta, mutta Tampereella Hair Art Kuninkaankadulla myy monia juttuja ja myös Ruohonjuuresta saa tuota BB voidetta ainakin tällä hetkellä.

EN: My basics. Terre d'Oc BB cream is my favorite, otherwise I trust Finnish Lumene when it comes to make-up.

6 kommenttia:

  1. kiva postaus! itekkin omistan tuon samaisen Lumenen valokynän :) se on paras!

    Ps. mun blogissa starttas just kynsipaketin arvonta eli jos kiinostaa niin käy ihmeessä osallistumassa tai ees kurkkaamassa :)!
    fashionsituation.blogspot.com ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ja kiva että jätit kommenttia käynnistäsi.
      Kävin kurkkaamassa blogisi ja voi että miten ihanat hiukset teikäläisellä on <3

      Poista
  2. Heeeei mä oon miettinyt että ostaisin Couleur Caramelin mineraalimeikkipuuterin seuraavaks, tykkään käyttää komboa kevyt meikkivoidekerros alle + mineraalipuuteri päälle. Ethän oo sattunut sitä testaileen? :-) Toi silkkipuuteri piti mun meikin viikonloppuna kasassa ihan älyttömän hyvin, että sekin kyllä tavallaan kiinnostais :D vaikka suurin tarve ois peittävälle tuotteelle.

    Joskus kun haluat panostaa (tai toivoa lahjaksi tai ostaa uuden loppuneen tilalle) niin testaa ihmeessä Zuiin poskipunaa, ai vitsit mitkä sävyt ja miten riittoisa tuote <3___<3 mulle synteettiset poskipunat ovat aiheuttaneet epäpuhtauksia poskille sen jälkeen kun oon siirtynyt luonnollisiin (tai siis varmasti ne aiheutti aina, mutta nyt sen vasta tajuaa kunnolla) meikkituotteisiin. Pohja on kyllä se tärkein juttu tehdä luonnollisilla jos muut aiheuttaa tukkeumaa, mutta jos kiinnostaa, niin Zuiin poskipunat on mahtavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kyllä testannut, kerrohan kokemuksia jos päädyt hankkimaan! Mulla on mineraalipuutereista ollut joskus se mschicin baked, en rakastunut vaikka ihan toimiva olikin. Mutta sehän ei tietty ole edes luonnonkosmetiikkaa.

      Ja kiitos hurjasti vinkistä, pitää ehdottomasti tutustua. En ollut ajatellutkaan tuota tukkeutumista jotenkin poskipunan kohdalla, mutta näinhän se tietenkin on.... pitääkin hankkia testiin ja katsoa auttaako :) Zuii on kyllä mielenkiintoinen, ainut miinus on niiden pakkaussunnittelu jolle en jostakin syystä lämpene.

      Poista
  3. Haa, mullakin on ollut sellainen baked, tykkäsin ihan joo mutta kun oon löytänyt luonnollisemmat vaihtoehdot niin ei kyllä ole ollut paluuta :-) mut joo, jos ostan sen mineraalimeikkipuuterin niin raportoin sitten! Vähän emmin sitä sävyä, että onks se talveks liian keltainen vähän tai jotain...

    Aa joo, pakkaussuunnittelu aina jakaa mielipiteitä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole paluuta! Iho voi ihan tuhatkertaa paremmin, vaikka melko huonoltahan se näyttää valitettavasti edelleen... Absolutionin tuotteita on kanssa kehuttu paljon, kiinnostaisi tilata jokin seerumi testiin mutta en ole vielä raaskinut :)

      Poista