maanantai 7. huhtikuuta 2014

Maanantai

Seitsemän päivä viuhahti. 

Kaikkeen pieneen kuluu hirveästi aikaa. Tiedättehän; käy siellä, hae sim-kortti, postita jotain, käy tuolla, laskujen maksu, käyttöehtojen läpikäynti, junaliput, matkalaskut, pyykkikasa ja niin edelleen.

Olen kyllä tehnyt myös töitä, ollut Jyväskylässä pari vuorokautta, muuttanut yhden kaverin toista kertaa tässä kuussa, käynyt ulkona lauantai-iltana ja sen sellaista.

Mutta silti, seitsemän päivää. Viuh.



Ajattelin viime viikolla kun otin tuon kuvan että jee, nyt on pitkästä aikaa sellainen päivä että otan tästä kuvan ja päivitän sen blogiin ja sitten voin käpertyä lukemaan sitä lehteä. No ei tullut sellaista hetkeä sinä päivänä, tai muunakaan. Lehden luin myöhemmin junamatkalla.

Kuva yrityksestä harmoniaan jäi silti.

Tämä on muuten hyvä muistaa, jos joskus alkaa ahdistaa kaikki ne netissä pyörivät kauniit ja harmoniset kuvat; niidenkin takana voi olla seitsemän (tai vaikka sata) päivä kaaosta.

Mutta hei: päivän tärkein anti on että olen siirtynyt älypuhelin aikaan! Kyllä, olin se viimeinen ihminen joka vielä viikko sitten kirjaimellisesti naputti tekstiviestejä. Napu-napu-napu kuului vain eikä mitään whatsapin merkkiääniä. Nyt olen kuitenkin iPhonen omistaja, joten mites jos vinkkaisitte mitä siihen kannattaa ladata?

Toistaiseksi löytyy se whatsapp sekä siskon laataamat emojihymiöt (voi kyllä, jessus). Apua tarvitaan! Onko teillä instagramia esimerkiksi? Jotain muuta, mitä?

EN: It's not always what it seems like in the internet. #chaos :D

5 kommenttia:

  1. Joo, tuu Instagramiin! Odotan jo innolla sun kuvapäivityksiä. ;) Bloglovinilla on kans hyvä app, jos seuraat blogeja sen kautta. Myös Pinterest löytyy!

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä seuraan blogeja itseasiassa edelleen aika pitkälle bloggerin kautta... se on helpoin kun samalla päivittää oman ja katsoo muiden jutut läpi. Ainoa, että eihän se todellakaan toimi niinkun pitäis, mut oon vaan liian laiska vaihtamaan :) Joo, ehkä se instagram siis... tosin nyt oon kuvannut tosi vähän muutenkin mutta ehkä se olisi "helppo ja nopee"... kiitos kannustuksesta <3

      Poista
  2. Hei, itsekinn innostuit siitä emojista!! Laitoit viestin, jossa oli pelkkä haamun kuva. >:) Lataa instagram, voit sitten seurata harmoonisia aamupalakuvia yms yms! Mutta siihen jää koukkuun, vaikka kuinka väittäisi alkuun muuta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin laitoin etkä edes vastannut senkin lurkki! Joo, voin myös päivittää itse harmonisia aamupalakuvia. Ja kuvia kengistä (ja jaloistani) eri paikoissa. Siinäpä ne elämän tärkeimmät tapahtumat yleensä onkin... "söin tätä, seisoin tuossa"

      Poista
    2. Heheh, go for it guurrlll! ;)

      Poista