keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Kaunista uutta vuotta

Sain pikkuisimmalta siskoltani joululahjaksi pari kivaa juttua, jotka halusin kuvata myös tänne. Kuten olen maininnutkin, vietti siskoni kaksi kuukautta Belgiassa nyt syksyllä ja tuliaisiksi sain Lushin kosmetiikkaa.

Olen tästä erityisen innoissani siksi, että Lush on kiinnostanut minua iät ja ajat mutta en koskaan ole osannut valita liikkestä mitään (menen sekaisin kun on liikaa valinnan varaa ja vieras tuote). Tampereeltahan ei Lushia löydy mutta nyt tutkiessani huomasin, että heillä on myös suomenkielinen verkkokauppa. Ja Helsingissä olen aina välillä merkin putiikissa piipahtanut.



Sisko oli tehnyt ihanat valinnat, huultenkuorinta on juuri sellainen juttu mitä tällainen tohelo isosisko ei olisi koskaan itselleen hankkinut ja Dark Angelsin pitäisi auttaa ihon epäpuhtauksiin. Olen muutaman kerran testannut nyt molempia tuotteita ja varsinkin tuohon puhdistustuotteeseen/naamioon olen ihastunut! En kylläkään uskalla pitää sitä iholla kovin kauaa, koska kyseessä on superpuhdistava tuote, mutta sen parempi. Nopsasti tehokasta. Ekaa kertaa tuota kokeileville tiedoksi; sitä käytetään niin, että otetaan noin herneen kokoinen "pala" sitä tököttiä ja käteen hieman vettä ja sekoitetaan tahnaksi. Nimim. kokeilin-ensin-luin-käyttöohjeet-sitten.

Huultenkuorinta tuoksuu kolalle ja tekee tehtävänsä hellästi. Tästäkin tykkään ja epäilisin että tällä saattaa olla aika addiktoiva vaikutus. Kyllä näillä huulilla kelpaisi nyt pussailla!

Pusujen ja muiden kivojen asioiden täytteistä uutta vuotta kaikille!

EN: Christmas presents from my sister.  After few test rounds I can say that I really like these products and got more interested in Lush... found their Finnish webstore, oh no..

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että toimii!! Pitänee jälkiviisaana tilata itsellekin toi huultenkuorinta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. saatoin hieman innostua ja tein "ihan pienen" tilauksen... harmi kun en ehtinyt tänne, olisin voinut ottaa sen kuorinnan samaan :( mut meen varmaan kyllä pian taas helsinkiin niin voin tuoda sitten sieltä! ja lush-kokemuksia tulee varmasti siis tänne jatkossakin.

      Poista
  2. Lush on yksi munkin suosikeistani! Mua vähän harmittaa, ettei mulla rohdu huulet.. Haluaisin nimittäin käyttää tuollaista kuorintaa, mut mun huulet menis varmaan vaan rikki.. :/ Samille ostin sellaisen kerran, mutta eihän se muistanut sitä käyttää. Miehet! Meidän lähikauppakeskuksessa oli aiemmin myymälä, mut nyt taitaa ainoa olla Asematunnelissa, eikä siellä tuu koskaan käytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatoin vähän innostua äsken verkkokaupassa... Olen oman blogini uhri! Mutta pian siis lisää käyttökokemuksia tiedossa :) Onko sulla jotain tiettyjä lempparituotteita mitä suosittelet?

      Luulisi että tuo huuliongelma on positiivinen :D Ja voi huulia varmaan kuoria vaikkei ne varsinaisesti rohtuisikaan, kun ihohan kumminkin uusiutuu eikö? Mutta tietysti jos on kovin herkkä niin ei sitten... tuo oli kyllä hyvin hellävaraisen tuntuinen. Ja miehet! Eivät ymmärrä hyvän päälle :)

      Poista